Olen 19-vuotias ja oon tullu siihen tulokseen, että en ansaitse tätä naurettavaa Ahdistus/Paniikihäiriötä tai Sosiaalisten tilanteiden fobiaa mikä sit ikinä onkaan. Eri lääkärit eri mieltä. 5-Vuotta olen kokeillu eri lääkkeitä, kuten Cipralexia, Seroniilia ja Propraalia, myös hypnoosia on tullu kokeiltua, sun muita "parannus" keinoja. Diapam on ihan okei, mut musta se on lähinnä huume eikä mikään hoitava tai parantava lääke. Oon tullu siihen lopputulokseen, että ei tän sairaanmaailman pilanneet TERVEETihmiset millään lääkkeillä sun muilla akupunktiolla parane tosta vaan. On se kumma, että nykylääketiede ei kykene oikeastaan mihinkään mielenterveyden osalta. Viimesen parin kuukauden ajan mielessä on ollut vain entistä voimakkaammin kuolema, koska se on vain se viimenen ja lopullinen parannuskeino. Mitä hyötyä oikeastaan täälä on elellä, kun kummiskin kaikki kuollaan. Oikeastaan ainoa syy miks en oo vielä täältä lähteny on se epävarmuus, siittä joudunko helvettiin vai taivaaseen vai mihin?
Ahdistus, Paniikki ja Sosiaalisten tilanteiden fobia.
19v Ihmettelevä
8278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
oot ihanku mä! ja samanikänen ! mut mä en oo kyl käyny missää lääkäris koskaan hakemassa mtn lääkkeitä, kun jotenkin en oo kehdannu..
Oon pohtinu erilaisia itsemurhakeinoja,mutta mulla on ihan sama toi epävarmuus siitä, että joutuuko sitten taivaaseen vai helvettiin. Lääkkeet ois kivuto ja helppo tapa, mut niihin harvoin kuolee.. mun sukulainen teki niin että se hyppäs korkeelta rakennuksesta ja kuoli.. mä en kuitenkaan halua hypätä mistään / hukuttautua. Mulla on ihan järkky ahdistus kokoajan ja ruokakauppaanmenokin on välillä tosi vaikeeta. Sit ajattelen kokoajan et kaikki tuijottaa mua ja sitku mietin sitä kävellessäni niin mulle tulee hirveen epätodellinen ja ahdistava olo, sit mietin et huomaakohan muut sen..
Jaksamisia sulle! ja hyvää joulua :) Jos et oo käyny lääkärissä vielä kertaakaan, niin suosittelen kuiteskin kokeilemaan jos saisit apua esimerkiksi lääkkeistä tai terapiasta, sillä pakkohan ne joitakin on hyödyttää. Mua ne ei juurikaan ole auttanut, mutta ihmiset on erilaisia! Tosin diapam tekee hyvänolon vähäks aikaa, mutta niinhän se alkoholikin tekee, et ei kovin kummonen lääke, kun ei ees voi autoa ajaa kun se on kolmiolääke.
Ja joo mullakin on ongelmana kaupassakäynnit ja koulussa oloki käy aina vaan mahdottomammaks ja sitä se välillä on ollutkin, sitkun sinne kouluun ei mene tai jos lähtee keskenkoulupäivän valtavan ahdistuksen takia, niin oloahan ei helpota se, että opettajat halveksii katseillaan ja puheillaan, kun ne ei tajua et mielelläni eläisin normaalia elämää ja en olisi "lintsari" jos vain voisin.
Tänään ei oo tarvinnu lähteä kotoa mihinkään tärisemään, niin vähän parempi olo kun ton ekan viestin kirjottaessa oli. Koita säki hei jaksella, ehkäpä se olo jokupäivä helpottaa:D
Turha täältä elämästä ominpäin mihinkään on lähteä, kun se lähtö kummiskin on joskus edessä, ajattele asia vaikka niin että elämän ei kuulu olla helppoa vaan se on jonkinlainen koulu ja matka, jonka jälkeen meidät palkitaan. Jospa elämän tarkotus on valmistaa meitä johonkin suurempaan, niin ei itsemurha voi olla järin järkevä ratkasu. Ja jos ateistin kannalta miettii, niin eipä sekään suo kauheeta lohtua et mitään ei enään ole kuoleman jälkeen. Katso tähtitaivasta ja huomaa se kuinka ihmeellistä tä elämä on ja et me ei tiedetä kokototuutta tästä elämästä, maailmasta ja avaruudesta, tiede on oikeastaan aika lapsellista nykypäivänä. Kaikelle ehkä on tarkotuksensa. Eletään tä elämä vaikka päälläseisoen jos ei muuten :)
Samanlaisia kokemuksia et pelottaa kauppoihin meno jne... Ja et kaikki tuijottaa jne.. Itsekään en ole kehdannut mennä lääkäriin...Haluaisitko jakaa ajatuksia samantapaisen ihmisen kanssa? Voisihan sekin auttaa... Otappa yhteyttä sähköpostitse [email protected]
Samanlaisia kokemuksia et pelottaa kauppoihin meno jne... Ja et kaikki tuijottaa jne.. Itsekään en ole kehdannut mennä lääkäriin...Haluaisitko jakaa ajatuksia samantapaisen ihmisen kanssa? Voisihan sekin auttaa... Otappa yhteyttä sähköpostitse [email protected]
Kyllä se on niin, että bentsot xanor, diapam ja propral, tuo viimeiseksi mainittu ei ole benso ovat parhaat lääkkeet.
hei! 27v kärsin peloista-en edes tiennyt ,et ahdistus ei kuulu normaaliin elämään. tajusin 1980 kun olin -minä reippaaksi tottunut-eräissä avaijaisissa esiintyjänä toisen nauhan pitelijänä. aloin vapista aivan valtavasti kauttaaltani ja tuntui et pysynkö pystyssä seremonian. oloani ei suinkaan helpottanut johtajan huomautus ja katseet tilanteen jälkeen. tuon tapahtuman jälkeen sairauteni puhkesi. aloin jännittämään, en pystynyt kirjoittamaan koneella toisten nähden -puhumattakaan tuon johtajan nähden käyttämään käsiäni esim. maksaaseni hänelle jostain kulusta (olin kassanhoitaja) mutta pakko oli jollain tavoin rahat tyrkätä. työpaikka vaihtui ja olo paheni, mut yritin sinikkäästi. hoisin talouden lapset nyk kai se meni huonosti, ukon ja työni ja olin koko ajan ajatuksissani pelkojeni kanssa. kun vihdoin reilu 15 v myöhemmin hakeuduin mielenterv.tstoon. sain propralia tärinään ja alkuun tuntui et auttaakin , vai auttoiko ystävällisen hoitajan hyväksyntä. mutta mutta-kellekään en ilennyt kertoa ja tilanne paheni. elettiin 90-alkuvuosien lamaa, minulta meni työpaikka. pääsin täydennyskoulutukseen kuukausiksi, mutta pahimmillaan jouduin lähtemään pois kesken tunnin-minun pääaineeni oli jatkuva jännittäminen ja sen salailu. tilasin paikkakunnallani olevalle ainoalle psykiatrille ajan ja kun vihdoin n.kuukauden kuluttua pääsin sinne-kokemukseni hänestä on näin jälkeen päinkin aivan ihmeellinen. kun kerroin tarinaani, hän mielestäni katsoi minua, et mikä kummallinen ihmisten ärsyttäjä oot. sain 10 oxaminia. sairastuin syöpään ja tuli avioero erittäin toivottu-onneksi vielä jaksoin!! Tekoelämääni elin sisulla-työtä on tehtävä ja vaikeuksia piiloteltava. en koskaan uskaltanut yhteiseen kahvi ruokailu ym tilaisuuteen-asioita on kai lukematon määrä mitä jännitrin. näin minulta jäi elämättä 27vuotta täysipainoista elämää. v2007 muutin paikkakuntaa ja muun sairauden takia kerroin tk.n lääkärille tarinani. hän K U U N T E L I Y M MÄRSI teki kai arkitestin- olin ainakin siinä vaiheessa keskivaikeessa masennuksessa ja sain masennuslääkkeen. nyt tuosta ajasta on kulunut 5 v. ja uskomatonta-elän taas omana osallitusvana ihmisenä (lähes joka kerta kun seurassa juon kahvia tai uskallan menä seuraan ym. ajattelen mitä menetin ja kiitän tuota lääkäriä. AIlmoita asiaton viesti
Viesti Tekstin maksimimäärä 5000 merkkiäVOIMMUUTTA ITSEHOITOA JA AVOIMMUUTTA JA ITSEHOITOA MONESTI TUPLANA kaikille kanssaeläville!! ÄLKÄÄ HUKATKO ELÄMÄÄ, MUTTA MIKÄÄN LÄÄKE EI AUTA JOS EI ITSEKIN YRITÄ EDES PIENIN TEOIN TSEMPATA!!
olisinpa nuori 2013 jolloin mahdollisuudet ja ymmärtämys ihmisen psyko-fyysistä kokemusta on huippua!!
https://www.facebook.com/groups/sosiaalistentilanteidenpelko/
Olen 33-vuotias ja hoitoon hain 15 vuotta sitten ahdistuksen ja sos.pelkojen takia. Lääkkeitä kokeilin vuosien aikana melkein 20 eri merkkiä, ennenkuin löysin sopivan, neurolepti Abilifyn. Ei sekään tietenkään kaikkea jännitystä ja pelkoja poista, mutta ahdistuksen kylläkin. Minulle nuo masennuslääkkeet eivät auttaneet lainkaan ja diapamkin toi vaan hetkellisen avun. Hypnoosi ei tehonnut minuunkaan. Muitakin terapiamuotoja kokeilin varmaan kuutta erilaista. Yhdessä vaiheessa melkein jo luovutin, kun tuntui etten apua saa mistään. Sitten ajattelin, että pakko sen oikean lääkkeen on joskus löydyttävä. Lääkärillekin minun piti itse puhua neurolepteista, kun eivät muuten uskoneet.