Kalenterin

Kun muistelee elämäänsä taaksepäin ja ihmisiä, joita on kohdannut sen varrella, ihmettelee miten nopeasti aika kuluu.

Silti kauneimmat muistot ovat hyvin eläviä ja värikkäitä.

Kaivatessaan rakkaita, voi palata onnellisiin hetkiin.
Sillä, jos jotain on joskus tapahtunut, sanat ovat saaneet tulla sanotuiksi,
ei se haihdu elämästä, vaan on liitetty siihen ikuisuudeksi.

Viisaammat osaisivat sanoa ajasta ja siinä liikkumisesta.
Minä toivon vain osaavani tehdä parhaani tullakseni hyväksi muistoksi rakkaiden muistinauhalle.

Olen kiitollinen kohdatuista ihanista, rohkeista ihmisistä. Siitä, että saan tarvittaessa palata niihin hetkiin, niihin sanoihin.
Toivon heidän voivan tehdä samoin minun suhteeni.

http://www.youtube.com/watch?v=-BxYN48jFzo

Kiitollisuutta, hyviä muistoja ja hyviä tulevaisuuden hetkiä. Niitä toivon meille tänään.
Ja rohkeutta. Sitä myös.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


22 luukku kirjoitti:

Kun muistelee elämäänsä taaksepäin ja ihmisiä, joita on kohdannut sen varrella, ihmettelee miten nopeasti aika kuluu.

Silti kauneimmat muistot ovat hyvin eläviä ja värikkäitä.

Kaivatessaan rakkaita, voi palata onnellisiin hetkiin.
Sillä, jos jotain on joskus tapahtunut, sanat ovat saaneet tulla sanotuiksi,
ei se haihdu elämästä, vaan on liitetty siihen ikuisuudeksi.

Viisaammat osaisivat sanoa ajasta ja siinä liikkumisesta.
Minä toivon vain osaavani tehdä parhaani tullakseni hyväksi muistoksi rakkaiden muistinauhalle.

Olen kiitollinen kohdatuista ihanista, rohkeista ihmisistä. Siitä, että saan tarvittaessa palata niihin hetkiin, niihin sanoihin.
Toivon heidän voivan tehdä samoin minun suhteeni.

http://www.youtube.com/watch?v=-BxYN48jFzo

Kiitollisuutta, hyviä muistoja ja hyviä tulevaisuuden hetkiä. Niitä toivon meille tänään.
Ja rohkeutta. Sitä myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu