Tässä minun tarinani lyhykäisyydessään; kaksi vuotta sitten aloitin uudessa työpaikassa ja painoin vuoden tosi kovalla tahdilla töitä. Ilman taukoja ja useasti 6pv viikkoa, ilman lomia jne. Nautin kuitenkin työstäni koko ajan eikä ongelmia jaksamisena kanssa ollut.Viimeiden vuoden työtahtini on ollut suht normaali. Missään vaiheessa tuon kahden vuoden aikana en tuntenut mitään ongelmia jaksamiseni kanssa ja kaikki oli hyvin. Nyt sitten viimeisen puolen vuoden aikana minulle on ilmennyt monta loppuunpalamisen merkkejä, vaikka olen tehnyt aivan normaali työviikkoa. Voiko tämä olla seurausta tuosta menneestä ajasta?
Voiko burnout iskeä jälkikäteen?
3
346
Vastaukset
- Vastaan että
Töpaineiden muuttuminen kevyemmäksi voi aiheuttaa sinussa ajatuksia, ettet ole enää yhtä ahkera ja aikaansaava kuin ennen, joten saatat stressata sillä itseäsi.
Pitkittynyt stressi on aina pahasta, joten ne oireet pitäisi saada hellittämään tavalla tai toisella. Käytä apunasi työterveydenhuoltoa. - tgfyuyu
Itselläni "stressioireita" tuli ajoittain lukion jälkeen ollessani töissä ennen opiskelujani. Nykyisin työelämässä ollessani melkeinpä liian vähäinen työmäärä stressaa enempi kuin jos töitä on hiema liikaa. Voiko joku muu asia stressata sinua kuin työt?.
- Nertuz
Meikäläiselle ilmestyi erään yritysprojektin jälkeen burnout ja lujaaaaaaaaaaa. Mutta mulla meni siihen 1.5 vuotta sen jälkeen kun rojekti oli ohi. Taitaa olla yksilöllistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203305
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512935Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92169
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135