Milloinkohan saan perinnön?

Isäni setä kuoli, sedällä oli testamentti jossa testamenttasi muun muassa isälleni omaisuutta. Koska isä ei ota tuota perintöä itselleen, se siirtyy sijaisperillisille (eli hänen lapsilleen eli meille).

Eräs testamentista pois jätetystä henkilö on kuitenkin alkanut osoittaa mieltään koska testamentin mukaan hän jäisi puille paljaille. Testamentti on jo tehty vuonna 2003, vainaja kuoli vasta vuoden 2012 alussa ja perunkirjoitus oli muistaakseni huhtikuussa 2012.

En tiedä onko kyseinen henkilö lähtemässä oikeuteen osoittamaan mieltään, mutta jos hän niin tekisi, millähän perusteella tuo testamentti voitaisiin purkaa? Testamentti kuitenkin on jo vuodelta 2003 ja henkilö kuoli vasta 9 vuotta myöhemmin.

Ja jos henkilö ei lähde oikeuteen, kuinka kauan hän voi vielä pitkittää perinnönjakoa?

EXTRAKYSYMYS: Meneekö sijaisperillisen perinnöstä veroa, ja jos menee kuinka monta prosenttia ja mikä se raja on mistä lähtien veroa menee?
10422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Testamentin laadinnan ja kuoleman välisen ajan pituudella ei ole sinänsä merkitystä testamentin pätevyyteen, mutta perintökaaren 11 (tulkinta), 13 (pätemättömyys) ja 14 (tiedoksiantaminen) luvuista löydät jämptiä lakitekstiä kysymyksiisi.
Yleensä viimeistään perunkirjoituksessa testamentti annetaan tiedoksi kopion kera ja siitä alkaa 6kk moiteaika. Moitekanteen pitäisi siis olla vireillä käräjäoikeudessa. Jos kanne on nostettu, niin voit joutua odottamaan perintöäsi muutaman vuodenkin.

Perintöveroa menee 20000 eurosta alkaen ja toisen veroluokan mukaan 20-32 %.

Äänestä

"
Eräs testamentista pois jätetystä henkilö on kuitenkin alkanut osoittaa mieltään koska testamentin mukaan hän jäisi puille paljaille. "

Vaikuttaa merkittävästi myös se seikka, olisiko ko. "testamentista pois jätetystä henkilö " perillinen ilman testamenttia..

Äänestä
  • Jos testamenttia ei olisi, niin kyseinen henkilö perisi, sillä vainajalla ei ollut lapsia eikä hänen vanhempansa olleet elossa, perintökaaren mukaan siis tämä kyseinen valittaja olisi seuraavana perintövuorossa.

    Mietityttää nyt vain että jos hän lähtee oikeuteen, onko mahdollista että testamentti puretaan? Millähän perusteella se voidaan purkaa? Testamenttia kun ei oltu laadittu juuri ennen vainajan kuolemaa, vaan jopa 8 vuotta aiemmin.

    Äänestä

  • tiedoton2 kirjoitti:

    Jos testamenttia ei olisi, niin kyseinen henkilö perisi, sillä vainajalla ei ollut lapsia eikä hänen vanhempansa olleet elossa, perintökaaren mukaan siis tämä kyseinen valittaja olisi seuraavana perintövuorossa.

    Jos isäsi kieltäytyy perinnöstä, te ette saa mitään. Jos testamentinsaaja luopuu testamentista, testaattorin perintö lankeaa siten kuin testamenttia ei olisi ollutkaan. Testamentista luopujan sijaan ei tule ketään. Perintö jaetaan tällöin siten kuin testamenttia ei (luopujan osalta) olisi tehtykään. Ei pidä sekoittaa testamentista luopumista tilanteeseen, missä testamentinsaaja on kuollut ennen testaattoria. Silloin lapset tulisivat luopujan sijaan.

    En ole itse lakimies, mutta paljon lukenut tätä palstaa ja nämä kommentit olivat lainauksia Nixnaxin vastauksista, joka selvästi tietää ja osaa perintöasiat. Testamentin purkamiseen en osaa vastata, mutta Nixnax varmasti tietää senkin.

    Minäkään en ole lakimies, mutta kuten alussa mainitsit olet mielestäni isäsi luopuessa sijaantulija. Edellisen vastaukseni lisäyksenä PK:n 10 luku 1§ kertoo testamentin pätevyyden oleelliset ehdot seuraavasti: .
    1 §
    Testamentti on tehtävä kirjallisesti kahden todistajan ollessa yhtaikaa läsnä, ja heidän on, sitten kun testamentin tekijä on allekirjoittanut testamentin tai tunnustanut siinä olevan allekirjoituksensa, todistettava testamentti nimikirjoituksillaan. Heidän tulee tietää, että asiakirja on testamentti, mutta testamentin tekijän vallassa on, tahtooko hän ilmoittaa heille sen sisällön.

    Samassa luvussa kerrotaan myös todistajien jääviydet. Jos näitä perusasioita ei ole noudatettu, niin todennäköisesti oikeus tuomitsisi testamentin pätemättömäksi. Lisäksi 13 juvussa on testaattoria koskevat / kohdistuneet moite perusteet. Kyllä google löytää perintökaaren netistä.

    Huhtikuussa tiedoksiannetun testamentin 6kk moiteaika on kulunut umpeen. Testamentilla syrjäytetty perillinen (pesän osakas) voi silti kieltäytyä hyväksymästä jakoanne ja alkuperäiseen otsikkoosi vastaaminen vuosilukunakin on hataraa, mutta ehkä jo 2014-2015 saat perintösi..

    Äänestä

  • 14+1 kirjoitti:

    Jos isäsi kieltäytyy perinnöstä, te ette saa mitään. Jos testamentinsaaja luopuu testamentista, testaattorin perintö lankeaa siten kuin testamenttia ei olisi ollutkaan. Testamentista luopujan sijaan ei tule ketään. Perintö jaetaan tällöin siten kuin testamenttia ei (luopujan osalta) olisi tehtykään. Ei pidä sekoittaa testamentista luopumista tilanteeseen, missä testamentinsaaja on kuollut ennen testaattoria. Silloin lapset tulisivat luopujan sijaan.

    En ole itse lakimies, mutta paljon lukenut tätä palstaa ja nämä kommentit olivat lainauksia Nixnaxin vastauksista, joka selvästi tietää ja osaa perintöasiat. Testamentin purkamiseen en osaa vastata, mutta Nixnax varmasti tietää senkin.

    Tuota kantaa olen edustanut aikaisemmin, ja sen perustin teokseen Aarnio, Suomen jäämistöoikeus II 1991, jossa asia on näin yksiselitteisesti esitetty. Teoksen myöhemmissä painoksissa on kuitenkin päädytty siihen, että testamentista luovuttaessa sijaantulija on samalla tavoin kuin perinnöstä luovuttaessa. Tätä asiaa on palstalla käsitelty muutama kuukausi sitten laajahkosti. KKO:n ratkaisua sijaantulijasta ei ole, mutta oikeuskirjallisuuden kanta lienee nykyään yksimielinen siitä, että sijaantulija on.

    Testamentista luopujan sijaantulija siten on luopujan jälkeläinen, jos hän on testaattoriin nähden perimispolvessa eli on serkkua läheisempi sukulainen.

    Kun ap on testaattorin veljen jälkeläinen (pojanpoika), hän on isänsä sijaantulija testamentinsaajana.

    Äänestä

  • old_profile_45359 kirjoitti:

    Tuota kantaa ei ole tainnut edustaa kukaan muu, koska se on väärä. Mutta jos on vaikea sanoa, että "en tiennyt tätä" tai "olin väärässä", niin voihan asian noinkin ilmaista.

    Äänestä

  • No olipahan keskustelu! Tarkoitan siis tuota ???:n yllä linkittämää keskustelua, jossa puhutaan testamentista luopumisesta. Ilmankos nixnaxin olikin vaikea myöntää olleensa väärässä! Hirveää inttämistä ihan perusasiasta, jonka jokainen perhe- ja jäämistöoikeuden peruskurssin suorittanut tietää.

    Ja pisteet LW:lle, joka jaksoi selittää asian yhä uudelleen ja uudelleen ja kaivaa vielä vaikka mitä lähteitä kun nixnax tajuttuaan olleensa väärässä alkoikin väittää, että asia olisi ennenvanhaan ollut toisin ja että sijaantulo olisikin jotenkin uusi asia ja että vaikka hän oli väärässä, hän oli kuitenkin oikeassa. Heko!

    Kyllä tuo sijaantulo on testamentista luovuttaessa mennyt aina juuri noin, että luopujan sijaan tulevat hänen jälkeläisensä, jos heillä on oikeus periä testaattori. Olen itse lakimies ja opiskellut 90-luvulla. Minulla on kollegoja, jotka ovat opiskelleet 80-luvulla. Aarnion ja Kankaan oppeja olemme saaneet kaikki. Kukaan ei ole koskaan esittänytkään mitään muuta ratkaisua tai "kantaa" tähän kysymykseen, eikä käytännön työssä mikään taho (esim. verottaja) ole tätä kyseenalaistanut. Eri asia on toki se, että testaattori määrää itse jotakin sijaantulosta ja silloin mennään juuri hänen tahtonsa mukaisesti.

    Äänestä

Isäsi voi tosiaan luopua testamentista ja silloin hänen sijaansa tulevat hänen lapsensa.

Testamenttia ei voi moittia sillä perusteella, että olisi itse halunnut perinnön. Moiteperusteita ovat mm. se, että tekijä ei ole ollut kykenevä tekemään testamenttia, hänet on siihen pakotettu tai että testamentissa on muotovirhe (esim. esteelliset todistajat).

Perintövero on progressiivinen ja on mahdotonta sanoa veroprosenttia jos ei tiedä perinnön määrää. Mitä suurempi perintö, sitä suurempi veroprosentti siis. Koska et ole lähiomainen, olet kalliimmassa eli II-veroluokassa. Jos tiedät paljonko sinulle on perintöä tulossa, voit laskeskella veroa käyttämällä apuna täältä löytyvää taulukkoa ja laskuria:

http://prosentti.vero.fi/Pelalaskuri/EtusivuPerintovero.aspx

Esim. 50.000 euron perinnöstä maksat veroa 6 700 euroa eli vähän yli 13 %.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiedoton2 kirjoitti:

Isäni setä kuoli, sedällä oli testamentti jossa testamenttasi muun muassa isälleni omaisuutta. Koska isä ei ota tuota perintöä itselleen, se siirtyy sijaisperillisille (eli hänen lapsilleen eli meille).

Eräs testamentista pois jätetystä henkilö on kuitenkin alkanut osoittaa mieltään koska testamentin mukaan hän jäisi puille paljaille. Testamentti on jo tehty vuonna 2003, vainaja kuoli vasta vuoden 2012 alussa ja perunkirjoitus oli muistaakseni huhtikuussa 2012.

En tiedä onko kyseinen henkilö lähtemässä oikeuteen osoittamaan mieltään, mutta jos hän niin tekisi, millähän perusteella tuo testamentti voitaisiin purkaa? Testamentti kuitenkin on jo vuodelta 2003 ja henkilö kuoli vasta 9 vuotta myöhemmin.

Ja jos henkilö ei lähde oikeuteen, kuinka kauan hän voi vielä pitkittää perinnönjakoa?

EXTRAKYSYMYS: Meneekö sijaisperillisen perinnöstä veroa, ja jos menee kuinka monta prosenttia ja mikä se raja on mistä lähtien veroa menee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu