Olisiko kenelläkään vinkkejä, mistä saisi mahdollisimman halvalla lentoliput Roomaan?
Kiitos.
Lentoliput Roomaan
7
734
Vastaukset
- Hahahn
Ryanairilla Tampereelta. Vaihto Frankfurt Hahnissa. Kaikki lennot yhteensä meno-paluu
esim. 95 euroa veroineen ja maksuineen. Esimerkkihinta marraskuulta. Syyskuussa hinta on halvimmillaan vähän yli satasen. Hinta vaihtelee varausajankohdan ja matkustuspäivien mukaan.
31.10. aikataulu muuttuu siten, että lennot kytkeytävät erinomaisesti sekä meno että palumatkalla. Ryanairin lentokenttä Roomassa sijaitsee puolet lähempänä keskustaa kuin kaupungin pääkenttä. Kentältä on hyvät yhteydet kaupunkiin. - Ryanairilla
Viime vuonna joulukuun alussa sain viikoa ennen varaten liput Ryanairilta Lontoon kautta Roomaan kahdelta edestakaisin yhteensä n. 160 €. Nyt syyslomaksi liput olivat pari viikkoa sitten varattuna n. 360 € kahdelta edestakaisin. Eli hinnat riippuvat paljon ajankohdasta. Lontoon kautta lennot ovat täsmänneet paremmin kuin Hahnin kautta.
Muilla lehtoyhtiöillä (ebookersista katsoin) lennot kaikkine maksuineen olisivat olleet minimissään reilu 300 € yhdeltä.- Hahahn
Lontoon vaihtoehto on hyvä pitää mielessä, mutta se edellyttää menomatkalla yöpymistä kentällä (lentojen väli 6-7 tuntia).
Hahnin lentojen uusi aikataulu mahdollistaa jatkon saman illan aikana. Jos haluaa lentää vielä kesäaikataulujen puitteissa,jolloin Tampereen kone saapuu Hahniin sen verran myöhässä, ettei jatkoa enää ole, löytyy Hahnin kentän läheltä majoitusta alk. 35 euroa 2-hengen huone. Jatko Roomaan on aikaisin aamulla.
Ryanairilla voi menon ja paluun valita myös eri reittiä käyttäen, koska kaikki lennot ovat yhdensuuntaisia Hintojen vertailu kannattaa. - Sitä sattuu
Hahahn kirjoitti:
Lontoon vaihtoehto on hyvä pitää mielessä, mutta se edellyttää menomatkalla yöpymistä kentällä (lentojen väli 6-7 tuntia).
Hahnin lentojen uusi aikataulu mahdollistaa jatkon saman illan aikana. Jos haluaa lentää vielä kesäaikataulujen puitteissa,jolloin Tampereen kone saapuu Hahniin sen verran myöhässä, ettei jatkoa enää ole, löytyy Hahnin kentän läheltä majoitusta alk. 35 euroa 2-hengen huone. Jatko Roomaan on aikaisin aamulla.
Ryanairilla voi menon ja paluun valita myös eri reittiä käyttäen, koska kaikki lennot ovat yhdensuuntaisia Hintojen vertailu kannattaa.http://www27.germanwings.com/
Lähtö Helsingistä, eli jos asut pk seudulla ei tarvitse lähteä Tampereelle, tietenkin jos asut lähempänä Tamperetta kuin Helsinkiä/Vantaata niin Ryanair on varmasti parempi. - Lefa
Sitä sattuu kirjoitti:
http://www27.germanwings.com/
Lähtö Helsingistä, eli jos asut pk seudulla ei tarvitse lähteä Tampereelle, tietenkin jos asut lähempänä Tamperetta kuin Helsinkiä/Vantaata niin Ryanair on varmasti parempi.Niinpä. Toki kannattaa myös tarkistaa molempien vaihtoehtojen hinta ja aikataulut eikä yksinomaan valita lähtökaupungin mukaan Suomessa. Tampere ja Helsinki-Vantaa ovat kuitenkin suhteellisen lähellä toisiaan ja liikenneyhteydet hyvät. Esim. Tampereelta/Turusta jne. pääsee suoraan Helsinki-Vantaalle lukuisia kertoja päivässä ja Helsingistä on suora bussiyhteys Ryanairin lennoille Tampere-Pirkkalan kentälle. Muualta Suomesta tulijoille Tampereelle on hyvät junayhetydet ja bussi Ryanin lennoille lähtee Tampereen rautatieaseman edestä.
- mari
Kiitos vinkeistä :)
Katselin tuota ryanairin vaihtoehtoa Hahnin kautta. Taitaa vaan aikataulu mennä aika tiukaksi, kun kone saapuu sinne klo 19.10 ja lento Roomaan lähtisi jo 19.45. Luin jostakin, että ryanairin koneet ovat usein ajoissa, mutta siihen tuskin kannattaa luottaa. Täytyy tutustua vielä tuohon toiseen vaihtoehtoon, joka lähtisi Helsingistä. Asun Helsingissä, mutta Tampereelta lähtö ei todella tuota ongelmia.- Jasku
Ryanair menee liian tiukaksi. Älä varaa, koska lähtöselvitys suljetaan 40 min. ennen lähtöaikaa.
Ainoa vaihtoehto olisi lentää vasta seuraavana aamuna kuuden jälkeen Roomaan ja yöpyä zum Hahn hotellissa hintaan 35 euroa 2-hengen huone.
31.10. alkaen aikataulu muuttuu ja jatko Roomaankin onnistuu hienosti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399