Katselen savua joka kiemurtelee raunioissa. Suuri rakkaus on vihalla tapettava. Sen se vaatii, jotta voi hyväksyä asioiden todellisen tilan. Se on tapettava niin ettei se koskaan enää nosta päätään. Ei edes kurkista juoksuhaudasta. Tarkka-ampujan luoti tulee tällä kertaa omien puolelta. Jokaisen yrityksen, jokaisen ailahduksen, sammutan ja puhallan perään. Se menee ohi. Olen polttanut sillat. Tietoisesti. Sinä et voi loukata minua enää.
Poltan siltoja.
Ei enää vihainen
8151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Homma on nyt niin, että tuollainen väkivalta ei välttämättä kyllä tepsi.
Ainoa oikea tapa on pystyä käsittelemään tunteet sellaisenaan kun ne tulee; viekööt sitten miten kauan aikaa tahansa. Suru suruna, ilo ilona.
Kauniit muistot jäävät, joita sitten voi vaalia.
En halua itse tappaa väkisin tunteitani, ne haalistuu ajan myötä, ja rapistuu paloiksi kun kuivunut lehti.
Minkä sä sille voit, jos rakkaus jää kuitenkin kytemään. Siis jonkun. Hallitset korkeintaan omia tunteitasi, etkä välttämättä niitäkään, kun ne tunteet ovat tunteita ja järki sitten ihan erikseen.
Älä tapa rakkautta vihalla äläkä vihaa ketään. Viha tekee ihmisen katkeraksi ja ei katkeraa ihmistä kukaan halua puolisokseen.
Hyväksy se että yhteistä tulevaisuutta ei tullut ja nyt on aika mennä kohti uusia seikkailuita. Jos olet mukava ja ihana ihminen muita kohtaan varmasti löydät vielä oman puolison.
Positiivisuutta ja hyvää joulua. :)
Totta. Mutta käyn asiat läpi omalla tavallani. Ja kohti uusia seikkailuja menen tasaisen varmasti. Ei se ole epäselvää. Katkera? Tuskin kauaa. Elämällä on vielä annettavaa, tunnen sen. Se ei harmita enää ettei sitä yhteistä tulevaisuutta tule. Näin hänestä sen että koskaan ei olisi voinut tullakaan. Ei hänenlaisensa kanssa. Hukattu aika harmittaa. Tulevaisuus lupaa hyvää, toisen kanssa. Olisi pitänyt uskoa se aiemmin ja mennä vain eteenpäin. Mutta turha huutaa kun maito on kaatunut.
Miksi ei voinut tulla yhteistä tulevaisuutta, millainen on "hänenlaisensa"?
Ei se sitten ollut tosirakkautta. Se ei pala tulessakaan, viha ei siihen pysty.
Näin mikä hänelle oli tärkeää ja arvokasta. Näin nautinnon, jonka hän sai minun loukkaamisestani. Näin ihmisen, johon en koskaan olisi voinut luottaa. Ei sellaiseen saa rakkautta tuhlata. Möhömahaiseen gigoloon, jolle pieni flirtti on omaa naista tärkeämpää. Jolle jokainen nainen on uusi mahdollisuus. Jokainen isku on pieni voitto. Turha mutta voitto kuitenkin.
Mitä suurta rakkautta se sellainen on, jos se harmittaa vain "hukattuna aikana"? Tai tulevaisuutta jo toisen kanssa suunnittelee? Eikä oikeaa rakkautta noin vain niskalaukauksella tapeta.
Sinä et vain rakastanut riittävästi, tunnusta itsellesikin se. Rauha löytyy sitä kautta.
Oikea rakkaus antaa kaiken anteeksi, kaiken kestää, kaiken kärsii, aivan kuten vihkikaavassakin sanotaan. Siihen uskon, vaikka ateisti olenkin. Rakkaus on kerta kaikkiaan suurin. Suurin tunteista, suurempi kuin viha.
Toivottavasti löydät vielä oikean rakkauden. Minä löysin sellaisen jo vuosikausia sitten. Hän lähti uudestaan luotani jokunen aika sitten, mutta rakkauteni säilyy ja kestää. Tyydyn rakastamaan etäältä. Ehkäpä hän polttelee vihaansa aivan kuten sinäkin nyt.
Voisit olla hän. Hänkin ehkä jäi suuren rakkauden vangiksi. Sellaisen joka ei päästä irti koskaan. Tiedätkö, minä uskoisin tekeväni palveluksen hänelle ja itselleni, kun vihaan ja raivona aikani ja lopulta päästän irti. Minulle aika on tärkeää henkilökohtaisesta syytä. Minulla on haave. Hän ei väkisin minulta aikaani vienyt. Annoin sen hänelle. Vapaaehtoisesti, lujasti ja tietoisella päätöksellä. Annoin tärkeintä mikä minulla on. Annoin tärkeimmät asiat, mitä minulla on. Vapaaehtoisesti. Olen loukattu, vihainen ja turhautunut. Sallin sen itselleni. Vähän aikaa. Sitten annan viimeisen lahjani, päästän irti. Ja se on meille molemmille parhaaksi. Siksi poltan siltoja. Tie päättyy tältä osin tähän.