ihmisen kirous on
olla tietoinen
muistaa lähtemiset,
menneet
hyvästijätöt ja
olemisen puuttumisen
pystymättä jättämään
sormiensa tuntua,
hengitystä ja
ailahduksiaan
vain tuhruinen kirje
pyhittää keinot,
muistuttaa enemmän
suttuista keskenmenoa
kuin antaa
ymmärtää rakkaudesta
pystyen tuntemaan
hämmennystä tai
sen tuomaa
epäuskoa
pelkkiä vaihtoehtoisia
maailmoja,
joista mikään
ei tunnu toistaan
todellisemmalta
ruumiin toistaessa
pelkkiä rutiineja
mielen ollessa
toisaalla
ympäristön kiihtyessä
aiheuttaen vapinaa,
mutta sydän
ei pysty tuntemaan
mitään vastaavaa
emotionaalinen skitso
saa poissa olevan
tyyneyden kiljumaan ja
paiskomaan esineitä
mutta maa
ei värise
ne kylmät väreet
kiirivät ruumissa
sen yrittäessä
ymmärtää elämäänsä
selkeitä tunteita
nousee ja
laskee
aava ja rannaton
meri,
varoittamatta
syntyneet kyyneleet
antaen aistien
nuuhkia niitä
tunteita uudestaan
päästäkseen perille
perimmäiseen
henkeen,
hylkiikö se vai
vetääkö se puoleensa
tähyääkö ulapalle vai
katkaiseeko
ahdistavat siteet
tuoden hullulle
riemunsa
sillä kaikkeen tulee
ensin painauma
hoitamattomana
hioutuu kuoppa ja
lopullisena lahjana
reikä tuijottaa
viedessään
viimeisen taiston
merkittävä määrä
murhetta ja surua
elämä
jatkuvassa pelossa
menettää kykynsä
luoda että rakastaa
kun pitäisi olla
rohkea ja
avoimesti itsensä
kokoinen
jossa kaikki
turha karisee
ja unohtuu
eräänlainen
pyhiinvaellus
saada hetkeen
tiivistymään
pyyteettömyys ja
viattomuus
antamisen ja
saamisen sulautuminen
muru jota
ei viedä nälkäisiltä
vaan ahneilta, joita se
ei edes hipaise
kulkiessaan hitaasti
ja juurtuessaan
katseen puolikkaaseen
hukkumatta matkallaan
syntyessään uudelleen
kuin vastasyntynyt
puhdas ja
viaton
siellä missä
kaikki on mahdollista,
ja on hyvä olla
helähtää hymy,
kutsuva katse,
joka on luukku,
jonka taakse
on pakko katsoa
katsoa päiviin,
vuosiin
päät toisiinsa
nojautuen
ja jos
minun on
huudettava
puristettava ihoa,
saatava naurulle
tuoksuva tuulesi
polttamaan sisuskalua
sieltä missä
elonsulous nukuttaa
illalla ja herättää
aamuisin suudelmiin
päästää irti ja
palaa aina
ymmällään
kukintoni juurelle
sanomatta lupauksia
sanomatta pyyntöjä
hautoen uutta
mahdollisuutta
natisevalla oksalla
kuohukermassa
kylpevä,
katseleva ja
pohjaan juotava
höyhenen ohut
mahdollisuus
ja sitä
on mahdoton
lopettaa
ennekuin
se kutittaa
uudelleen
http://www.youtube.com/watch?v=UnHSCboBWsY
olla tietoinen
muistaa lähtemiset,
menneet
hyvästijätöt ja
olemisen puuttumisen
pystymättä jättämään
sormiensa tuntua,
hengitystä ja
ailahduksiaan
vain tuhruinen kirje
pyhittää keinot,
muistuttaa enemmän
suttuista keskenmenoa
kuin antaa
ymmärtää rakkaudesta
pystyen tuntemaan
hämmennystä tai
sen tuomaa
epäuskoa
pelkkiä vaihtoehtoisia
maailmoja,
joista mikään
ei tunnu toistaan
todellisemmalta
ruumiin toistaessa
pelkkiä rutiineja
mielen ollessa
toisaalla
ympäristön kiihtyessä
aiheuttaen vapinaa,
mutta sydän
ei pysty tuntemaan
mitään vastaavaa
emotionaalinen skitso
saa poissa olevan
tyyneyden kiljumaan ja
paiskomaan esineitä
mutta maa
ei värise
ne kylmät väreet
kiirivät ruumissa
sen yrittäessä
ymmärtää elämäänsä
selkeitä tunteita
nousee ja
laskee
aava ja rannaton
meri,
varoittamatta
syntyneet kyyneleet
antaen aistien
nuuhkia niitä
tunteita uudestaan
päästäkseen perille
perimmäiseen
henkeen,
hylkiikö se vai
vetääkö se puoleensa
tähyääkö ulapalle vai
katkaiseeko
ahdistavat siteet
tuoden hullulle
riemunsa
sillä kaikkeen tulee
ensin painauma
hoitamattomana
hioutuu kuoppa ja
lopullisena lahjana
reikä tuijottaa
viedessään
viimeisen taiston
merkittävä määrä
murhetta ja surua
elämä
jatkuvassa pelossa
menettää kykynsä
luoda että rakastaa
kun pitäisi olla
rohkea ja
avoimesti itsensä
kokoinen
jossa kaikki
turha karisee
ja unohtuu
eräänlainen
pyhiinvaellus
saada hetkeen
tiivistymään
pyyteettömyys ja
viattomuus
antamisen ja
saamisen sulautuminen
muru jota
ei viedä nälkäisiltä
vaan ahneilta, joita se
ei edes hipaise
kulkiessaan hitaasti
ja juurtuessaan
katseen puolikkaaseen
hukkumatta matkallaan
syntyessään uudelleen
kuin vastasyntynyt
puhdas ja
viaton
siellä missä
kaikki on mahdollista,
ja on hyvä olla
helähtää hymy,
kutsuva katse,
joka on luukku,
jonka taakse
on pakko katsoa
katsoa päiviin,
vuosiin
päät toisiinsa
nojautuen
ja jos
minun on
huudettava
puristettava ihoa,
saatava naurulle
tuoksuva tuulesi
polttamaan sisuskalua
sieltä missä
elonsulous nukuttaa
illalla ja herättää
aamuisin suudelmiin
päästää irti ja
palaa aina
ymmällään
kukintoni juurelle
sanomatta lupauksia
sanomatta pyyntöjä
hautoen uutta
mahdollisuutta
natisevalla oksalla
kuohukermassa
kylpevä,
katseleva ja
pohjaan juotava
höyhenen ohut
mahdollisuus
ja sitä
on mahdoton
lopettaa
ennekuin
se kutittaa
uudelleen
http://www.youtube.com/watch?v=UnHSCboBWsY
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tyttö joka tiesi liikaa. Elokuva, jonka kävin katsomassa seitsemän kertaa saman kesän aikana. Silloin joskus..
Hieno runo, mutta nyt kyllä uppouduin täysin kyseisen leffan tunnariin. Enkä malttanut olla hiljaa, vaikka niin ajattelin..