miltä se tuntuu ???

bluepoem

Kertokaapa kokemuksianne siitä kun joku on teihin ihastunut ja sen myös kertoo.

Minä olen usein rakstunut ns. onnettomasti (yksi puolisesti) Haluaisin tietää miltä se tuntuu kun joku ihminen ihailee.

No ei muuta nyt, kokemuksia kehiin,

13

1740

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höpö

      Niin, tässä nyt minun kokemukseni:

      Eräs ihminen on ollut minuun ihastunut yli 10 vuotta. Hän on tuonut sen esille ilmeillään, eleillään ja puheillaankin monesti näiden vuosien aikana. Itse olen ollut lähes koko ajan varattu. Olen aina pitänyt tästä henkilöstä ja viihdyn hyvin hänen seurassaan, mutta en ole tuntenut samoja tunteita häntä kohtaan. On toisaalta imartelevaa, mutta myös hämmentävää, kun joku on sinuun niin ihastunut ja se ihastus vain kestää, vaikka hän tietää, ettei voi koskaan minua saada! Minusta tuntuu, kuin minusta olisi luotu joku haavekuva, joka ei vastaa todellista minääni ja näin olen sanonut myös tälle henkilölle, joka minuun on ihastunut (ja omien sanojensa mukaan jopa rakastunut). Tuntuu myös toisaalta ahdistavalta, ettei pysty vastaamaan niin voimakkaisiin tunteisiin!

      • Rakkauden monet kasvot

        Voihan olla, että hänen on helpompi rakastaa sellaista, mitä ei tarvitse pelätä menettävänsä. Hänen ei tarvitse esimerkiksi miettiä omaa riittävyyttään, sinun tunteitasi tai tunteiden kestävyyttä, vaan hän saa ainoastaan rakastaa.
        Joskus sellainen rakkaus on joillekin ihmiselle paljon turvallisempaa.
        Kenties tajuat, mitä tarkoitan runon sanoista:
        Rakasta minua hiljaa,
        rakasta minua salaa,
        sillä silloin en osaa pelätä päivää,
        jolloin et rakastaisi minua enää.

        Tai sitten... kyseessähän voi olla todellakin ihan sitä oikeaa rakkautta. Aitoa tunnetta ihmiseltä, joka tykkää sinusta juuri sellaisena kuin olet. Ja mitä siihen "omaksi saamiseen" tulee, niin rakkaus aidoimmillaanhan on pyyteetöntä ja kenties kauneinta juuri sellaisena.


      • .......

        omituista. Rakastaa vuodesta toiseen sellaista, jota ei voi saada. Ettei vain olisi siinä luulossa, että ehkä kumminkin.....olisi aika epäreilua. Mitähän jos päästäisit irti, antaisit toisen ruveta elämään ja löytää itselleen joku muu.


      • Höpö
        ....... kirjoitti:

        omituista. Rakastaa vuodesta toiseen sellaista, jota ei voi saada. Ettei vain olisi siinä luulossa, että ehkä kumminkin.....olisi aika epäreilua. Mitähän jos päästäisit irti, antaisit toisen ruveta elämään ja löytää itselleen joku muu.

        Niin, sehän siinä on omituista, että ei ole mitään, mistä voisin päästää irti, koska en ole koskaan ottanut edes kiinni! Hän on tiennyt tilanteeni aina, enkä ole koskaan antanut olettaakaan mitään mistään mahdollisuudesta! Emme kuitenkaan näekään kuin pari kertaa vuodessa, joten ei ole edes kyse siitä, että koko ajan tunkisin hänen seuraan muistuttamaan olemassa olostani!

        Sen tiedän, että hän elää.... on ihastumisestaan huolimatta aina elänyt omaa elämää ja totta kai toivon, että hän myös löytää jonkun, jonka kanssa jakaa se elämä!


      • Höpö
        Rakkauden monet kasvot kirjoitti:

        Voihan olla, että hänen on helpompi rakastaa sellaista, mitä ei tarvitse pelätä menettävänsä. Hänen ei tarvitse esimerkiksi miettiä omaa riittävyyttään, sinun tunteitasi tai tunteiden kestävyyttä, vaan hän saa ainoastaan rakastaa.
        Joskus sellainen rakkaus on joillekin ihmiselle paljon turvallisempaa.
        Kenties tajuat, mitä tarkoitan runon sanoista:
        Rakasta minua hiljaa,
        rakasta minua salaa,
        sillä silloin en osaa pelätä päivää,
        jolloin et rakastaisi minua enää.

        Tai sitten... kyseessähän voi olla todellakin ihan sitä oikeaa rakkautta. Aitoa tunnetta ihmiseltä, joka tykkää sinusta juuri sellaisena kuin olet. Ja mitä siihen "omaksi saamiseen" tulee, niin rakkaus aidoimmillaanhan on pyyteetöntä ja kenties kauneinta juuri sellaisena.

        Kauniisti kirjoitettu! Rakkaus kaikissa muodoissaan on joka tapauksessa kaunis ja ihana asia, on se sitten salaista tai avointa!


      • Ihan tavallinen tyttö

        Voisin sanoa täysin samaa kuin sinä,paitsi että ei ihan kymmentä vuotta.On todellakin hämmentävää kun joku on niin ihastunut ja rakastunut..Toisaaltaan voisin sanoa häntä parhaaksi ystäväkseni,on aina ollut lähellä ja tukena kun on tarvinnut.Ja vaikka on riidelty on molemmat pyydelleet anteeksi sanojaan tai tekojaan.En mistään hinnasta halua loukata tätä ihmistä,tai hänen tulevan muiden loukkaamaksi..Kunpikin on kertonut toisilleen,pienessä humalassa kuitenkin,että kuinka rakas toinen on toiselle...Ystävänä..Olen itse miettinyt,että vaikka minulla on aina ollut joku muu poikaystävänä,että entä jos hän onkin se minun elämän rakkaus??!!!Mutta toisaaltaan,kun se on niin kallis arvoista mitä meidänkin välillä on,niin en halua kadottaa ja menettää sitä vain "kokeilemalla".....Tämä onkin minulle ollut ikuisuus kysymys:"onko Oikea Rakkaus Todellista ja Täydellistä Ystävyyttä,Ystävyyttä joka kestää kaiken?"En tiedä ymmärrätkö sinä tai moni muukaan mitä tarkoitan.Taisin itsekkin mennä tässä sekaisin ajatellessani ja kirjoittaessani....Kiellänkö nyt itseltäni jotain...???..............


    • Nukke

      Imartelee, jos omat tunteet vastaa ihailijan tunteisiin.
      Häkellyttää, jos omat tunteet ei vastaa ihailijan tunteisiin.
      Ällistyttää, jos tunnustus tulee puun takaa ja ihmiseltä, johon itsellä ei ole mitään kosketusta.
      On kiusallista, jos itse on jo varattu.
      Vieläkin kiusallisempaa, jos ihailija itsekin on jo varattu.
      Ja sitä rataa.

    • kismetti

      voin myöntää että minuun on monta kertaa oltu ihastuttu.yleensä kylläkin minuun ihastuu sellainen vähemmän kiinnostava ihminen sit hän textailee mulle.onhan se tietenkin imartelevaa kun kehuu ulkonäköö jne.mä kyllä vastaan niihin,(siis viesteihin) mutta joskus sanon vaan "sori mä oon varattu" vaikka se ei pitäiskään paikkaansa.kun enhän mä kehtaa rupee kuitenkaan mitään "mua ei kiinnosta,kato peiliin" jne.mutta joillekkin pervoille, jotka menee liiallisuuksiin sanon suorat sanat.tällä hetkellä olen ihastunut yhteen typpiin ja toivon että hän minuun...mutta pulma on siinä että hän asuu n.100km päässä minusta.ja kauko suhteet on ikäviä..

      olen kyllä aivan varma että joku kyllä kokee sinuun vielä ihastuksen tunnetta.eihän sitä tiedä vaikka juuri nyt joku olisikin ihastunut sinuun mutta et tiedä siitä...?

    • näin

      Minuun ihastui yhdellä kurssilla varsin miellyttäväkäytöksinen mies ja mukavan näköinenkin ja ihan järjellinen. Kertoi sen joka päivä ja ehdotti pitkää ulkomaanmatkaa. Se tuntui hyvältä ja pari poskisuukkoa ei sanottavasti häirinnyt. Kerroin, että tunne on yksipuolinen: että pidän, mutten ole ihastunut.

      Arvostin sitä, että asioista puhuttiin suoraan. Olin imarreltu, että joku oli niin sinnikäs ja tuntui ihastuneen aidosti. Se nosti itsetuntoani sekä ihmisenä että naisena.

      Yhteyttä en ole pitänyt. Asumme eri puolella Suomea.

    • WhiteWolf

      En ole koskaan saanut nauttia siitä että joku tulisi minulle kertomaan tunteistaan ennen kuin minä olen jo omistani kertonut. Ei ole koskaan tullut vastaan semmoista tyttöä joka olisi minusta kiinnostunut ekana..

      • bluepoem

        ...likkoja oo kuin elokuvissa ( luulen niin)

        Tytöillä on niin huono itseluottamus, he haluavat ensin tietää mahdollisuutensa.
        ja sitten vasta aikojen kuluttua kun ovat varmoja siitä että joku on heistä kiinnostunut, he sanovat "oothan sä ihan kiva kun ei parempaakaan löytyny"

        ;)))))


      • minä ...
        bluepoem kirjoitti:

        ...likkoja oo kuin elokuvissa ( luulen niin)

        Tytöillä on niin huono itseluottamus, he haluavat ensin tietää mahdollisuutensa.
        ja sitten vasta aikojen kuluttua kun ovat varmoja siitä että joku on heistä kiinnostunut, he sanovat "oothan sä ihan kiva kun ei parempaakaan löytyny"

        ;)))))

        olen sellainen ninen joka olen pari kertaa uskaltanut kertoa tunteistani miehelle...vaan en enää kerro toiste ´...siitä seurauksena olen saanut vain pahan mielen itselleni...(ehkä vasta sitten kun voin olla varma myös miehen tunteista vai voiko ...heistä koskaan olla varma...:/)

        Miksi miehet ei osaa kohteleaasti sanoa että jos kiinnosta tai että on varattu...(ehkä mun kohdalle sattui taas ns. tollo....
        ymmärrän jos ei olisin ollut törkee tai iilimato mutta kohteliaasti/hienotunteisesti käyttäydyin.
        Että elkää miehet ihmetelköö jos naiset/tytöt uskallaudu kertomaan tunteistaan ihan helpolla.
        Nim. vähemmästäkin itsetunto menee:(


      • höpöhöpö
        bluepoem kirjoitti:

        ...likkoja oo kuin elokuvissa ( luulen niin)

        Tytöillä on niin huono itseluottamus, he haluavat ensin tietää mahdollisuutensa.
        ja sitten vasta aikojen kuluttua kun ovat varmoja siitä että joku on heistä kiinnostunut, he sanovat "oothan sä ihan kiva kun ei parempaakaan löytyny"

        ;)))))

        Vaik on useimmiten toinen kerenny tulla itse sanoon tunteistaan, oon kyll aina tilaisuuden tullessa itse kertonu tunteistani.
        Parempi sanoa ku vaan miettiä. Jos tulee kieltävä vastaus, niin se ehkä sattuu hetken aikaa, mutt onhan noita muitaki kaloja meressä..
        Mutt voihan olla kans ett toinen on yhtälailla aikaansaamaton ja odottaa vaan toisen tulevan sanoon. Usein miehet tosiaan pitää niistä aktiivisista naisista joten eiku menoks naiset!! ps. toi käy tietty toisinki päin.. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe