En voi kuin ihmetellä sitä intoa, millä tietyissä piireissä pyritään estämään poliittinen keskustelu eri asioista. Tuollainen vapaan keskustelun estäminen ei kuulu normaaliin länsimaiseen kulttuuriin, vaan lähinnä Pohjois-Korean, Kiinan ja Venäjän tyyppisiin kommunistisiin diktatuureihin.
Toki maantieteellisesti me ollaan lähellä Venäjää, mutta ollaanko me sitä myös poliittisen kulttuurin osalta?
Eiköhän sallita vapaa keskustelu palstalla. Hyvistä keskusteluista voimme itse kukin oppia jotakin uutta.
Palstan moderointi kuin suoraan Kiinasta, miksi?
11
112
Vastaukset
- Jarztsu
Eerola ja Levonen Pohjois-Koreasta
- Aika kuluu
Missä olet Rautamaa ollut viimeiset 20 vuotta? Venäjä ei ole kommunistinen diktatuuri, Neuvostoliitto oli.
- 1 Ylläpitäjä/seriffi
Sun poliittinen keskustelu tiedetään mitä se on, ei voi kun ihmetellä sun poliittista keskustelutaitoa kun menet yksityisasioihin ja henkilökohtaisuuksiin. Ne ei ole poliittisia asioita jos et ymmärrä. Sinua on seurattu jo hetken aikaa ylläpidon toimesta, ja jossain vaiheessa tietoja luovutetaan eteenpäin, tietoja kysyvälle taholle.
Se taitaa sinulle selvitä jossain vaiheessa, kun et ole varoituksista huolimatta ymmärtänyt asiaa.
Kaikesta huolimatta toivotan sulle Hyviä jouluja ja uusia vuosia, sekä toivnmukaan viisautta elämään.- .....
Ja mitähän yksityis asiaa tarkoitat? Laita esimerkki, asia kiinnostaa kovasti!
- häviä hevonvittuuun.
ei sitä kervis pasckaa jaksa kukaan heti menee pöljän kirjoitukset poistoon.
Politiikalle on oma alue keskustelupalstalla, yllätys yllätys, nimettynä "politiikka" Sitä aluetta vaan eivät kaikki ole löytäneet vaan roskaavat muita osiota politiikallansa.
Kirjoittakaa oikealle aihealuelle niin poistot vähenevät.- Arton säännöt
Suoli24 tarjoaa maksuttoman kanavan julkiseen suomalaisten heikkouksien herjaamiseen
Keskustelupalstoja ei ole tarkoitettu rakentavaa ja asiallista ajatusten vaihtoa varten. Keskustelussa on hyvä chattailla, älä kysy mitä se tarkoittaa, ei tiedä kukaan muukaan! Kirjoita mitä ala-arvoista tahansa, suomalaisten ongelmien herjaamisesta saa kunniapisteitä.
Pidä mielessäsi muutama tärkeä asia, kun kirjoitat palstoille :
Valitse palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskonnon vastaisten palstaa. Viestit jotka eivät mitenkään liity rikollisuuteen poistetaan tai pakkosyötetään kirjoittajalle hänen nukkuessaan.
Keskusteluissa on pakko :
Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan ja jo kertaalleen vahingossa poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on pakollista.
Kirjoittaa välillä viesti, jossa on pelkkä linkki. Toisin sanoen viestissä ei saa olla muuta sisältöä kuin pelkkä linkki.
Palstan ongelma onkin pääosin poliittinen mainonta. Joillekin ei vaan uppoa kaaliin, että poliittista mainostilaa saa maksua vastaan. Tällä palstalla sitten kehdataan vaahdota milloin mistäkin ja hyökätä suunnilleen jokaista eri mieltä olevaa vastaan omalla poliittisella vuodatuksella. Onhan se säästöä, kun mainostilakin pitää "varastaa." Mutta eipä pitäisi muitakaan arvostella ennenkuin itse oppii toimimaan sääntöjen puitteissa. - vapaa keskustelu
Perussuomalaisten puoluehallituksen tiedotus sammutetuin lyhdyin
16.12.2012 15:50 Jouko Kosonen perussuomalaiset
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Edetään asialinjalla. Usein pieni puolueen tai muutaman puolueen ydinjoukko tekee tärkeitä monia ihmisiä koskevia ratkaisuja. Tätä on edustuksellinen demokratia. Sen nimeen me tuomme usein ihailumme pohjoismaisena mallimaana. Ilkumme venäläistä demokratiaa, putinismia. Mutta emme voi sulkea silmiämme omien mahtipuolueidemme sisäiseltä vallan k'äytöltä ja hyvävelisysteemiltä tai sitten yksinvaltaiselta menettelyltä kuten ilmeisesti on tapahtunut Perussuomalaisessa puolueessa a ´la Soinin-Vistbacka.
Olen odottanut perussuomalaisten puoluehallituksen ulostuloa, selitystä ja suunnitelmaa, puoluetukirajojen käytöstä viiden miehen yksinvaltaisesti hallitsemalle Perussuomalaisten säätiölle. Ei kait perussuomalaisten puoluehallitus ole näin rähmällään Soinin jaloissa, ettei tärkeistä yhteisistä asioista tiedoteta jäsenille ja myös julkisuuteen nykyistä paremmin.- vapaa keskustelu2
Perussuomalaisten puoluehallituksen tiedotus sammutetuin lyhdyin
16.12.2012 15:50 Jouko Kosonen
Itse asiassa rahat on "ansainnut" kansanedustajien suuri määrä, 39 edustajaa. Toki heillä on tietoa asiasta oltava, mutta kovin hampaattomiksi näyttävät käyvän hiljaisuudellaan. Mitä on tapahtunut, mitä tapahtuu PUOLUEEN rahoille. Rahat eivät ole edes PS kansanedustajien henkilökohtaisessa käytössä. Ei ole tullut tiettävästi rahanpesuilmoitusta keltään, vaikka ilmiselvästi rahaa siirretään taskusta toiseen lumeliiketoimilla. Kansanedustajina on hyvämaineisia henkilöitä. Puolueella olisi ollut mahdollisuus ostaa itselleen puoluetoimisto käteisvaroilla, mutta päätettiin siirtää rahaa lähes varattomalle 5-miehen säätiölle, joka on puolueen kontrollin ulkopuolella ja kerätä rahaa säätiölle. Rivien välistä on voitu lukea, ettei tukea puolueelle tule huonona aikana eli riitoihin hajoava puolue laitetaan konkurssiin ja rahat jäävät pitkällä juoksulla puheenjohtajalle ja talousjohtajalle. Ulkopuolisesta tarkkailijasta ja rivijäsenestä menettely näyttäytyy juuri siltä, miten Soini kuvasi Jesperin rahan jakoa Etelä-Euroopan yössä sammutetuin lyhdyin. Viimeksi ilmestyneessä puolueen lehdessä Soini uhoili jotain kitisijöistä, joita on jäsenkunnassa. Turvat tukkoon sammutetuin AD 2012.
- Henkisesti loukkaant
Kotkassa ollaan vielä pienemmän ryhmän edessä rähmällään Juhon ja Vesan yksinvaltiaiden edessä.
- Viestiä ei löydy
Arto Hirvosen mainio Joulukirkko raporttikin on liian kuumaa tavaraa seriffille, ettei peräti sananvapautta ole loikattu.
Arto Hirvonen on hieno mies
Tulee taas rauhoittumisen aika ja jännityksellä odotetaan itkupillin Joulurauhan julistusta Suoli24 seurakunnalle. Näin kävi vuosi sitten
Arto Hirvonen
26.12.2011 13:56
Perinteisiin kuuluu joka Joulu aamuna käydä Kirkossa. Kymin suurakunnan kirkonmenot ovat Karhulassa Kymin kirkossa. Tavan omainen paikka on minulla lehtereillä josta näkee koko kirkon menon kulun joustavasti.
Tällä kerralla hivenen hämmensi se seikka, että kirkossa ei olut seurakunnan kuoroa lainkaan laulamassa. Sentään yksi nainen esitti Joululauluja urkusäestyksellä.
Toinen hämmästys oli koko jumalanpalveluksessa ei ollut yhtään mies henkilöä mukana vaan naispapit hoiti koko tilaisuuden keskenään.
Ei ollut seurakunnan luottamusmiehiä lukemassa jouluevankeliumia van naispapit vuorottelivat keskenään saarnan kulkua. Itse Joulu saarnaa ei pidetty nytky käytännön mukaan saarnaluolista vaan seurakunnan edestä.
Vielä hämmensi se seikka koko kirkkoväelle oli varattu vain yksi nainen kolehdin keräykseen. Odottelimme kolehdin kerääjän suoritusta koko kirkkoväen osalta. Naispappi odotteli jonkin aikaa ylimääräisen urkumusiikin soidessa taustalla siunatakseen kolehdin antimen osoitetulle kohde ryhmälle.
Liekö täällä tavalla Kymin seurakunta halusi herättää mielenkiinnon Joulu aamun jumalanpalvotukseen. Se seikka ainakin jäi muisti kuvaan, että seurakunnasta ei ollut yhtään miestä mukana tasapuolisuuden nimissä tuomassa Joulun sanomaa kirkkoväelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18711418
- 575422
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462687- 402365
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131841Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,441795Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut271463Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta411450Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61386Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v371359