Hyvää ja rauhaisaa Joulua

Tipe tipe tip tap

Jouluna on hyvä muistella menneitä ja siirtää ajatuksia tulevaan. Tähän yhteyteen sopii aina ajankohtainen ote edesmenneen paikkakunnan virallisen pakinoitsijan ajatuksista vuoden 2007 lopussa:

"PERJANTAI, 28. JOULUKUUTA 2007
Vuoden saldo

Tämä vuosi on ollut raskas vuosi. Erityisesti kunnallispoliittinen saldo on ollut perin negatiivinen, suorastaan katastrofaalinen. En muista että milloinkaan valtuusto ja hallitus olisi saanut niin paljon ryöpytystä niskaansa kuin tänä vuonna. Aiheesta tosin.

Pyhäjärven historiassa on kolme tärkeää tapahtumaa: kunnan perustaminen, kaivoksen löytyminen ja kolmantena pitäjän itsenäisyyden säilyminen, tosin rimaa hipoen ja rumalla tavalla. Ilman kärsämäkisiä ja reisjärvisiä Pyhäjärvi liittyisi vuoden vaihteessa Haapajärven satelliitiksi ja maksumieheksi ja kuihtuisi nopeassa tahdissa pois kartalta haapajärvisten imiessä niin työpaikat kuin muunkin itseensä. Se olisi ollut tosiasia se. Ruminta asiassa oli, että vaikka kuntalaisten suuri enemmistö vastusti liitosta, valtuusto hyväksyi asian äänin 10 - 17.

Asian piti olla loppuunkäsitelty siinä vaiheessa kun Kortelainen iski hanskat tiskiin. Selänne oli kuollut ja kuopattu, vaikka nimikilpa oli käyty ja palkinto nimen keksijälle oli annettu - kuka se sitten liekään ja kuka sen maksoi, en tiedä. Vaan kun asia näyttää sittenkin o9levan elossa jossakin muodossa. Siitä on osoituksena kirjoitusten sävyn muuttuminen: haikaillaan Selännettä ja puhutaan uudesta kuntaliitoksesta Haapajärven kanssa. Väisäsen kirjoitus paikallislehdessä ei vakuuta, sillä siinä ei yksiselitteisesti kielletä salassa neuvottelun mahdollisuutta ja kun lukee rivien välitkin, siinä ei kielletä tulevaisuudessa tapahtuvia neuvotteluja tässä asiassa.

Toinen ärsyttävä asia on kirjoitusten sävy , täydellinen tietämättömyys Pyhäjärven nykyisestä taloudellisesta tilanteesta. Annetaan taas ymmärtää että päin persettä on talous ja kuralla viimeiseen pisteeseen saakka ja että on pakko liittyä ja liittyminen Haapajärveen korjaa asiat. Voi hyvät hyssykät sentään! Vielä viime keväänä kunnan päättäjien johto esitti käsiään väännellen samaa vaikerrusta, ja kuitenkin kaikki oli vain saatu näyttämään paperilla tällaiselta. Jopa Kortelainen, joka sentään veti kuntaliitosasiaa, totesi että Pyhäjärvi oli terve kunta ja selviää syömävelastaan neljässä vuodessa. Sitä ei vain tuotu esiin missään vaiheessa ja nytkin sen julkituonti tapahtui sattuman takia. Pyhäjärven taloustilanne on hyvä, parempi kuin aikoihin, mutta se ei vain uppoa näihin muutamiin, jotka halajavat päästä haapajärvisten alamaisiksi.

Vuoden vaihteen jälkeen on syytä alkaa harkita Pro - liikkeen virallistamista ja ehdokkaitten etsimistä seuraavaan valtuustoon. Puolueita ei ole syytä sotkea asiaan mitenkään. omasta puolestani olisin tyytyväinen, mikäli saadaan riittävä määrä Pro -ehdokkaita pelkästään sen asian taakse, että se vetää Pyhäjärveä eteen päin ja itsenäisenä, oli ehdokas sitten mistä puolueesta tahansa. Äänestäjät kyllä tietävät mitä haluavat äänestää ja mikä on hyväksi paikkakunnalle. Ja pystyvät vaihtamaan valtuutettuja niin ettei seitsemästätoista jää jäljelle kuin paha muisto.

Pitäisi vain jotenkin sinnitellä vaaleihin saakka. Sitä ennen saattaa tapahtua vielä mitä tahansa vanhan valtuuston taholta, sillä seitsemäntoista koplallahan ei ole enää mitään menetettävää. Joten pitäkää silmät auki ja tuntosarvet ojossa, ettei mitään peruuttamatonta tapahdu.

LÄHETTÄNYT MATTI KORHONEN"

3

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HYVÄN Joulun

      toivotus kaikille....Joulun ajan lukemista lainattu Sovinistisika blogista.


      """"Sovinistisika

      torstai, 14. kesäkuuta 2007
      Huomenlahja
      Olen kuullut, että jotkut valtuutetut ovat saaneet uhkauksia ja jopa hengenlähtöä on väläytelty. Tällainen on sikamaista eikä kuulu Pro Pyhäjärvi -liikkeen toimintatapoihin. Pyrimme keskustelun ja mielipiteitten vaihdon avulla vaikuttamaan Pyhäjärven säilymiseen itsenäisenä, emme uhkauksin. Tuomme esiin oikeita lukuja niitten vääristeltyjen ja tarkoitushakuisten lukujen sijaan, mitä päättäjät ovat kuntaliitoksesta esittäneet.
      Yksi tällainen luku on Väisäsen esittämä veroäyri 21,5 ja joka ei edes riitä. Mistähän lonkalta heitetty luku on peräisin, siitä haluaisin tarkempaa tietoa? Ettei vain pelkkää pelottelua, sitä mitä tässä on viimeiset puoli vuotta syötetty kuntalaisille. Näille tyhmille idiooteille, kuten päättäjät asian kauniisti ilmoittavat.
      Asiantuntija on tehnyt Pyhäjärvelle selvityksen, jossa veroäyri on nykyinen, 19,75 prosenttia. Tämän mukaan Pyhäjärven talous on tasapainossa vuonna 2011 ja kumulatiivinen velka, eli vuosien varrella kertynyt syömävelka, on poistettu vuoteen 2014 mennessä. Samaa sanoo kuntaliitosneuvottelija Kortelaisen laskelma, joka on piilotettu paksun taulukko- ja tilastolaskelmanipun sisään. Tosin siinä mainitaan vuosiluvuksi 2013, mutta laskelma on tehty isomman veroäyrin mukaan.
      Miksi tätä tietoa ei ole päättäjien toimesta julkistettu? Kyseessä on kuitenkin sama viisi vuotta, jona aikana valtio antaa porkkanarahaa ja jonka päätteeksi tulee ilmiselvästi heitteillejättö ja vedenpaisumus. Asiantuntijan laskelmien mukaan viiden vuoden päästä Pyhäjärvi on kuivilla, talous kunnossa ja se voi jatkaa itsenäisenä. Eikä sen tarvitse suorittaa joukkoirtisanomisia, sillä viiden prosentin vuotuisella eläkkeelle siirtymisellä tämä asia ratkeaa aiheuttamatta inhimillisiä kärsimyksiä.
      Metsäalan ammattilainen ja samalla päättäjiin kuuluva arvioi kaupungin metsävarat 3,5 - 4 miljoonan euron arvoiseksi. Toinen asiantuntija laski metsävarallisuuden olevan liki 15 miljoonaa euroa. Melkoinen ero ja arvatkaapa kumpaa lukua on käytetty, että Pyhäjärven taloudellinen tila olisi tilastoissa saatu surkeaksi?!
      Miten on Reporahojen kanssa? Ne on sijoitettu ja sijoitusten tuotto on ollut hyvä. En tiedä, miten monta prosenttia tuotto on, mutta oletetaan että se on ollut vuosittain kymmenen prosenttia. Nyt, että tilinpäätös saataisiin surkeaksi, tulevien vuosien tuottoprosentti on kirjattu viiteen prosenttiin, siis pudotettu puoleen. Pitääkö tämä paikkansa? Jos pitää, mitä salattua tietoa päättäjillä on osakekurssien kehityksestä tulevina vuosina, joita yleisesti ei ole muualla maassa tiedossa?
      Lehdessä kirjoitettiin, että valtuuston iltakouluun oli kutsuttu koko joukko eri järjestöjen edustajia, jotka olivat olleet hiljaa ja näin hyväksyneet kokouksen asialistan. Hieno manipuloitu kutsujoukko joo -ihmisiä siunaamaan asiaa. Miksei kutsuttu yrittäjiä, jotka ovat kahta lukuun ottamatta kuntaliitosta jyrkästi vastaan? Miksei kutsuttu akavalaisia, sillä opettajat olivat 80 -prosenttisesti liitosta vastaan ja lääkärit sataprosenttisesti. Miksei kutsuttu Pro Pyhäjärvi -liikettä, jos haluttiin kerran keskustelua aikaan? Kuitenkin hallitus kehtaa ilmoittaa, että kaikki työntekijäjärjestöt ovat kuntaliitoksen kannalla. Göbbels sanoi aikoinaan, että iso vale uppoaa ihmisiin parhaiten.
      On inhimillistä, että ihminen sulkee pois kaiken omaa mielipidettä vastustavan ja hakee ympärilleen joo -ihmisiä. Tässä suhteessa päättäjät ovat hyvin, hyvin inhimillisiä.
      Ensimmäisen kuntainfon alussa valtuuston puheenjohtaja esitti, että tulevassa kuntaliitoksessa tulee Pyhäjärven kepulla olemaan iso siivu, heh-heh, jopa enemmän kuin Haapajärvellä. Voin vakuuttaa että seuraavien kunnallisvaalien jälkeen kepulla tulee olemaan raskaalla kädellä harventunut edustusto valtuustossa, nekin kaikki kuntaliitosta vastustavia. Eikä tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, jos jo tässä vaiheessa tietää että Pyhäjärven ainoa republikaani jää sukunsa viimeiseksi. Puolueitten tuhoamisessa nämä kaksi tulevat tekemään Suomen ennätyksen.
      Haapajärvi ilmoitti että pysyy kuntaliitosasiassa vain jos kaikki neljä kuntaa liittyvät yhteen. Samaa sanoi Pyhäjärvi. Jos ja kun Kärsämäki irtoaa liitoksesta, tulos on kolme kuntaa, eikä Reisjärvenkään valtuustossa ole yhtenäistä päätöstä liittymisen puolesta. Nyt sitten on kelkkaa käännetty ja puhutaan Kolmiapilasta. Voihan perse näitä poliitikkoja, en paremmin sano!
      Leskinen kirjoitti että ihmisille on annettu käsitys pyhäjärvisten joutumisesta Haapajärven maksumieheksi. Näinhän se on. Miksi peitellä totuutta: Pyhäjärvi antaa huomenlahjaksi Haapajärvelle terveen kunnan, terveen talouden, pienen lainamäärän, jumalattoman metsäomaisuuden ja loputkin työpaikat. Me maksamme. Se on näin yksinkertaista!
      Lähettänyt Matti Korhonen klo 0.29 """"""

    • Rauhaisaa Joulua,

      • Joulupukki.

        Hauskaa ja Iloista Joulua Proolaisillekkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2224
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      922
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      23
      874
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      51
      821
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      117
      816
    8. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      743
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      733
    Aihe