Suvaitsevaisuus

Kävimme perheeni kanssa kylässä vanhoillislestadiolaisessa perheessä viime keväänä. Täysin tietämättämme, omako oli tyhmyytemme, menimme samaan aikaan, kun paikallisradiosta tuli seurat rauhanyhdistykseltä. Seurat olivat kuulemma juuri alkaneet.

Istuimme aivan kuin meitä varten tarkoitetuille vapaille paikoille kauittimien viereen. Radio oli suurella koko puheen ajan ja me yritimme sitten keskustella radion kanssa kilpaa.

Kun seurat päättyivät, alkoi tietenkin normaalisti radio soida tauotonta musiikkia. Silloin tuli perheen isällä kiire sulkea radio. Tuli taloon hiljaisuus ja pääsimme keskustelemaan normaalilla puheäänellä.

Jäin ihmettelemään - kuunteliko joku sitä seurapuhetta radiosta. Ja toiseksi, miksi radiota ei suljettu tai laitettu edes pienemmälle. Näin minä ainakin joudun (joskus jopa on pyydetty) tekemään, kun taloomme tulee lestadiolaisia vieraita.

Myöhemmin keväällä pyysin toista perhettä käymään kylässä, kun eivät olleet pitkään aikaan käyneet. Hämmästyksekseni hän vastasi: "Teille on niin vaikea tulla, kun teillä on televisio."

Niin. Missä on se suvaitsevaisuus, mitä ainakin minulle on lapsena yritetty kasvattaa. Eikö tässä maailmassa ole jokaisella vapaus olla oma itsensä, elää omalla tavallaan ja uskoa omakohtaisesti Jumalaan.
Eikö se ole sitä suvaitsevaisuutta, että hyväksyy ihmiset ihmisinä, eikä uskonnon takia. Eikö se ole sitä sivaitsevaisuutta, että antaa meidän jokaisen elää oma elämämme. Eikö se ole sitä suvaitsevaisuutta, että jos minä annan sinun kuunnella seurapuheet radiosta (vaikka tulemmekin ns. "väärään aikaan"), niin sinä annat minun omistaa television.

Miksi puran sydäntäni. Teidän takia. En ole kokenut tehneeni väärin, jos omistan television, enkä kuulu enää mihinkään uskontoon. En ole kokenut väärin, jos kuuntelen radiosta musiikkia. Mutta olen aina ihmetellyt, että se on teille niin vaikeaa.
Monet vl-liikkeestä erotetut tai eronneet ovat näillä palstoilla ihmetelleet, että heidät hylätään ja entiset ystävät lopettavat kanssakäymisen kokonaan. Eronneita pidetään ylpeinä tai sitten katkerina.

Jos antaa kritiikkiä, on sitä myös itse pystyttävä ottamaan vastaan.