Hys.

Valkoinen joulu
mustassa mielessä minullakin.
Olen surussa edelleen
toivunko koskaan?
Jatkan matkaani matalaa,
toivottavasti ei koskaan katalaa.
Aloitan rakentamisen palasta yksi
minuuteni kokoamisen
eheytymisen, elämisen, itseyteni.

jollekin joltakin kirjoitti:

Valkoinen joulu
mustassa mielessä minullakin.
Olen surussa edelleen
toivunko koskaan?
Jatkan matkaani matalaa,
toivottavasti ei koskaan katalaa.
Aloitan rakentamisen palasta yksi
minuuteni kokoamisen
eheytymisen, elämisen, itseyteni.

Haluatko kirjoitella
kera pohjanmaan noidan
mieleni on siis matala.
Runoja rustaan
ja odotan arkea.
Sydämmeni katala
ei suostu luopumaan

Kaunis on hetki, kuin lyhyt elämän retki.
Yhdessä ystävän kanssa, viettää sen jos saa.
Jos valhetta kylmää on rakkauden sana,
se puhujan kurkussa polttaa aina vain.
Siis tiedä se Kulkija Yksinäinen,
on valhe taakka, yksinäisyyttä suurempi,
se hartijat kasaan painaa, ryhdin kumaraan saa.
Sä kulje nyt pystyssä päin, mä tässä vierellä
hetken totuuden kehtoa heijaan.
Mun kurkussa kaihertaa vain sanat totuuden
joita koskaan sanonut en.
Ne sanat, pienet hellyyden.

Musta on joulu kirjoitti:

Haluatko kirjoitella
kera pohjanmaan noidan
mieleni on siis matala.
Runoja rustaan
ja odotan arkea.
Sydämmeni katala
ei suostu luopumaan

Kirjoitahan noita pohjanmaan
mustamieliselle muukalaiselle,
joka sisimmissään suree,
mutta ei koskaan edes harkitse puree.
Luovita minut läpi pettymyksen kavalan
sydän on murskana, lekalla rusikoitu tavalla.
Sivalla, puhalla, levitä vaikka balsamia tai suolaa.
Haavoihin tihkuttaviin. Sattuu.

jollekin joltakin kirjoitti:

Kirjoitahan noita pohjanmaan
mustamieliselle muukalaiselle,
joka sisimmissään suree,
mutta ei koskaan edes harkitse puree.
Luovita minut läpi pettymyksen kavalan
sydän on murskana, lekalla rusikoitu tavalla.
Sivalla, puhalla, levitä vaikka balsamia tai suolaa.
Haavoihin tihkuttaviin. Sattuu.

Oi mustamielinen muukalainen.
mielialani tuo niin hyvin se kuvaa
Sydän on sirpaleina.
Kaipaus kova,
yksinäisyys kalvaa.
eikä se mene ohi.
Hänestä vain liikaa muistoja
mieli on täynnä.
Iso on urakka,
viikko tai kaks
siihen ei riitä.

Kuiskaus. kirjoitti:

Kaunis on hetki, kuin lyhyt elämän retki.
Yhdessä ystävän kanssa, viettää sen jos saa.
Jos valhetta kylmää on rakkauden sana,
se puhujan kurkussa polttaa aina vain.
Siis tiedä se Kulkija Yksinäinen,
on valhe taakka, yksinäisyyttä suurempi,
se hartijat kasaan painaa, ryhdin kumaraan saa.
Sä kulje nyt pystyssä päin, mä tässä vierellä
hetken totuuden kehtoa heijaan.
Mun kurkussa kaihertaa vain sanat totuuden
joita koskaan sanonut en.
Ne sanat, pienet hellyyden.

Kauniit on sanasi sun,
kunpa jakaisit se kanssa rakkaan.
Saisit siis aikaa joulun niin valoisan.
Sille jota ajatuksin kaipaat.
Sanasi nuo varmaan iloa tuo
helmellesi vain,
Miksi siis tänne niitä tuhlaat.
Kerro hänelle ne siis,
Sanat hellyyden,
ne kuiskataan hiljaa,
poutapilven keveydellä.

Musta joulu kirjoitti:

Oi mustamielinen muukalainen.
mielialani tuo niin hyvin se kuvaa
Sydän on sirpaleina.
Kaipaus kova,
yksinäisyys kalvaa.
eikä se mene ohi.
Hänestä vain liikaa muistoja
mieli on täynnä.
Iso on urakka,
viikko tai kaks
siihen ei riitä.

Viikko tai kaks.
Ei tee elämää yhtään helpommaks.
Vuosia tää toipuminen ottaa
ei päästä helpolla ei nyt ei koskaan.

Musta joulu kirjoitti:

Kauniit on sanasi sun,
kunpa jakaisit se kanssa rakkaan.
Saisit siis aikaa joulun niin valoisan.
Sille jota ajatuksin kaipaat.
Sanasi nuo varmaan iloa tuo
helmellesi vain,
Miksi siis tänne niitä tuhlaat.
Kerro hänelle ne siis,
Sanat hellyyden,
ne kuiskataan hiljaa,
poutapilven keveydellä.

Sanat ne on hopeaa,
Vain teot, niin, ne on kultaa.
Katsos, tuntematon.
Ne sanat mun putos,
tyhjyyteen katos,
Ja muistoiksi,
kauniiksi muuttui.
Ne tosia oli, joskus
kun lausua ne
tahdoin.
Kun rakkaus rinnassa kuristi,
häntä kun katsoin.
On tullut se aika,
jolloin sanat eivät
enää paina.
Ei niitä sanota,
ihmiselle, jolle ne
ovat yhdentekeviä.

Kuiskaus. kirjoitti:

Sanat ne on hopeaa,
Vain teot, niin, ne on kultaa.
Katsos, tuntematon.
Ne sanat mun putos,
tyhjyyteen katos,
Ja muistoiksi,
kauniiksi muuttui.
Ne tosia oli, joskus
kun lausua ne
tahdoin.
Kun rakkaus rinnassa kuristi,
häntä kun katsoin.
On tullut se aika,
jolloin sanat eivät
enää paina.
Ei niitä sanota,
ihmiselle, jolle ne
ovat yhdentekeviä.

Jäi korvani ne kauneimmat kuulematta
ja matkaani on yksin jatkettava.
Ihmettelen kovin kun rakkauden kielsit
niin, minä höpsö, turhaa luulin ja tunsin.
Voinko todella luulla niin väärin,
Ehkäpä kaikki oli vaan harhaa.
Ei missään mitään koskaan, ei varmaa.
Olisiko voinut silmäsi narraa
ilmeesi, katseesi....... Ihmettelen.

Kuiskaus. kirjoitti:

Sanat ne on hopeaa,
Vain teot, niin, ne on kultaa.
Katsos, tuntematon.
Ne sanat mun putos,
tyhjyyteen katos,
Ja muistoiksi,
kauniiksi muuttui.
Ne tosia oli, joskus
kun lausua ne
tahdoin.
Kun rakkaus rinnassa kuristi,
häntä kun katsoin.
On tullut se aika,
jolloin sanat eivät
enää paina.
Ei niitä sanota,
ihmiselle, jolle ne
ovat yhdentekeviä.

Oi ystävä kallis,
tiedän sen tunteen.
Lausuin mä niitä,
hiljaisesti kuiskin.
Oikea hänelle vain ollut –en
Tuskasi siis jaan.

Musta joulu kirjoitti:

Oi ystävä kallis,
tiedän sen tunteen.
Lausuin mä niitä,
hiljaisesti kuiskin.
Oikea hänelle vain ollut –en
Tuskasi siis jaan.

Mielikuvituksen nyt laukkaa
villiä matkaa,
Voitko kertoa kuka olet?

Kuiskaus. kirjoitti:

Sanat ne on hopeaa,
Vain teot, niin, ne on kultaa.
Katsos, tuntematon.
Ne sanat mun putos,
tyhjyyteen katos,
Ja muistoiksi,
kauniiksi muuttui.
Ne tosia oli, joskus
kun lausua ne
tahdoin.
Kun rakkaus rinnassa kuristi,
häntä kun katsoin.
On tullut se aika,
jolloin sanat eivät
enää paina.
Ei niitä sanota,
ihmiselle, jolle ne
ovat yhdentekeviä.

Lauseesi nuo
muistoja luo
Hänenkin viestissä
sävy oli sama
Nähty ei koskaan
Pakeni varhain
säästäen hänet
Hän on oikea herrasmies,
Minä vai ollut
arvoinen hänen
olen vain minä
Kylmä ja kova
ne sanat
kaikuvat vain mielessäin
soutaen mieleni mustaa virtaa