Käärmekalakysymyksiä

Kiitti jo etukäteen

Voiko käärmekalaa pitää ypöyksin? Kun muut vievät jatkuvasti sen ruuat :-( Ajattelin siirtää sen toiseen, pienempään yksinään. Kannattaisiko jotain monneja kuitenkin laittaa? Vai hankinko sille vaimon/miehen? Erottaako käärmekalasta sukupuolen? Lisääntyvätkö ne akvaariossa?

5

401

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miimu

      Voihan sitä toki pitää yksinään, mutta 30 senttiseksi kasvavaa kalaa ei ihan kovin paljon pienempään voi laittaa.

      että se 300 litraa on kyllä ihan ehdoton minimi.

      Lisääntyyhän se, mutta tuskin ihan tavallisen harrastajan oloissa. Lisääntymistä varten tilaakin pitäisi olla vallan runsaanlaisesti.

    • Jani

      Mulla on ollut 3 käärmekalaa. Pari on hypännyt altaasta (kansilasit paikoillaan ja kulmatkin peitetty, ihan pieni aukko riittää). Yksi eli monta vuotta ja kuoli lopulta heittelevän pH-arvon takia.

      Aluksi kysyn että mitä seuralaisia käärmekalalla on altaassasi? Käkkis syö monenlaista ruokaa ja ruuan valinnalla ja ruokintahetkellä voi vaikuttaa käärmekalan ruokinnan onnistumiseen.

      Tilavaatimuksista sen verran, että käärmekala tarvitsee ehdottomasti minimissään 300 l altaan, sillä se on tosi vilkas uimari sille päälle sattuessaan. Vilkkaat uintihetket ajoittuvat yleensä vedenvaihtojen tuntumaan ja öisiin retkiin.

      Hyviä ruokavinkkejä: pakastesei, kastemadot, tubifex kuutiot, katkarapupelletit ja surviaiset. Myös pakastekatkat ovat hyviä.

      • alkuperäinen

        no juuri tuota pakasteseitä olen syöttänyt. Seuralaiset ovat pari hybridiahventa (Bloodparrot), ja ruokintasysteemi on ajan myötä mutkistunut aika naurettavaksi. Pohjalle oon laittanut elintarvikemuovisen rasian, jossa kärmeksen mentävät aukot, mutta ahvenet eivät pääse. Katossa reikä, josta ontolla putkella pudotan seinpalat kärmekselle. Koko systeemi on tietysti naamioitu hiekalla, kivillä ja kasveilla. Käärme tietää kyllä homman, vilahtaa rasiaan oitis kun näkee putken, mutta on tuokin vähän ärsyttävä operaatio, kun vois vaan tipauttaa ruuan sille. Jos tiputan, ahvenet hotkaisevat sekunnissa joka palan.


      • alkuperäinen

        Nyt vasta osui silmään: kastemadot??? Ihan oikeastiko? Öh... Paloina vai mitenkä?


      • Jani
        alkuperäinen kirjoitti:

        Nyt vasta osui silmään: kastemadot??? Ihan oikeastiko? Öh... Paloina vai mitenkä?

        Sopivan mittaisina paloina olen matoja antanut. Väsäsin sellaisen syöttötikun pitkästä sukkapuikosta. Puikon päällystin ilmaletkulla ja kepakon päähän vuolin muovitikusta terävän pään. Siihen on hyvä pujottaa katkaistu 3-4 cm mato ja antaa käkkikselle :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe