On se ihmeellistä, että aikuinen varattu ihminen ihastuu sydänjuuriaan myöten toiseen varattuun. Miten toinen voikaan saada hymyn huulille pelkällä olemassaolollaan. Ja niin se mieli tekee kepposia, kun on ihastunut. Välillä sitä jopa kuvittelee, että tunne olisi molemminpuolista. Mutta eihän se ole. Yksin sitä on vain omien haaveajatustensa kanssa.
Mutta päiväunissain hän on mun, eikä kukaan voi sitä estää. Tätä haihattelua on kestänyt jo yli vuoden päivät, mutta olen varma, että pääsen tästä yli. Silti nytkin tekee mieli hukkua niihin silmiin, koskettaa hänen kasvojaan, suudella suuta... varastaa hetki hänen arjestaan ja palauttaa hänet sitten takaisin. Omaksi en haluaisikaan, mutta pieniä varastettuja hetkiä, kyllä kiitos.
Joululahjaksi annan itselleni kyvyn päästä tämän yli. Toivon, että tämä avautuminen saa minut pääsemään lopullisesti asian yli ja saan ajatukseni takaisin päiväjärjestyksen. Toivon myös, että muutkin haihattelijat täällä saisivat rauhan ja pääsisivät yli onnettomista ihastuksistaan :-)
http://www.youtube.com/watch?v=XbS1ERje_6o

Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä pakene