lähettää sitä korttia. Harvoin tulee tällaisia tunteita, että menee näin sekaisin, tyhmä minä.
Ei olis pitäny
.tonttu.
5130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä koskaan kadu yhtäkään hyvää tekoasi. Jos kortin saaja ei osaa iloita siitä, että olet häntä ajatellut ja muistanut, niin se on hänen häpeänsä, ei sinun. Toisesta välittäminen ei ole koskaan tyhmää, ei edes niissä tapauksissa joissa toiselta ei saa vastakaikua.
olen täysin samaa mieltä kanssasi!
olkaa rohkeampia ihmiset näyttämään nimenomaan niitä MYÖNTEISIÄ tunteita ja tekemään niitä HYVIÄ tekoja!
ei VOI olla väärin lämmöllä, rakkaudella, välittämisellä ja toisen muistamisella tehty mikään!
Voihan se olla noin, kun kerrotte. Ehkä hän ei sitten iloinnut, en tiedä.
toki jos on kysymys varatusta ihmisestä, tietty hienotunteisuus on paikallaan joulutervehdyksenkin lähettämisellä. kannatta jopa pohtia sitäkin, voisiko Häntä muistaa jotenkin muuten ja muuna ajankohtana.
joillekin kun kiinteä pariside on pyhä ja koskematon ja nimenomaan KAHDENKESKINEN asia. mutta jos on jo jotain ollut, ei asiat enää siinä ole kuitenkaan kunnossa...
No se oliskin eri juttu enkä varmaan laittaiskaan kelleen varatulle, jos ei nyt sitten olis muuten kaveri.