Äsken päättyneessä saarnassa havaittavissa positiivinen asia, Elävän Hengen vaikutus. Lasse Larsson palveli ja Herran Henki kirkasti Sanaa. Kiitos Jumalan!
Henki oli oikea
Lasiiri
59381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Joukossa on näitäkin, jotka uskovat Jeesukseen. Usein jää valitettavasti tämä seikka liian vähälle huomiolle. Isaksonilaisten uhoaminen ja isännän leikkiminen seurakunnassa peittää alleen Jumalan työtä tosi paljon.
Mitä ikävää siinä on jos uskotaan Jeesukseen? Göran vahvisti Lassen saarnan ja mainitsi, että Henki on yksi, vaikka saarnataan eri lahjoilla. Vika on kuuntelijassa, jos näkee kristityiissä, eli Kristukseen uskovissa uskon muuhun kuin Jeesukseen.
Täällä väitetään, ettei pyhitystä tarvita, mutta Lasse sanoi selvästi, että ahtaan portin jälkeen alkaa pyhityksen tie.
Täällä väitetään, ettei pyhitystä tarvita, mutta Lasse sanoi selvästi, että ahtaan portin jälkeen alkaa pyhityksen tie. -oikein saarnataan-
Kyllä pyhitystä tarvitaan mutta kuka pyhittää?
Emme saa pyhitystä kaivettua itsestämme, sekin tulee uskovan ulkopuolelta aivan kuin vanhurskauskin.
Eipä ole Lassella helppoa iisaksonilaisten joukossa.
Moni sitä pyhitystä itsestään kaivaa, lieneekö turhaa työtä.
Ihminen itse ei varmaakaan ole se pyhittäjä.
Mutta tuosta saarnan vahvistamisesta. nyt ok. Mutta joitain hesan seuroja kun olen kuunnellut, on veli saarnan vahvistanut, vaikka saarna on ollut lievästi sanottuna kammottavaa isaksonin opetuksen kaltaista.
Ei taida kenellään kanttia siinä tilanteessa arvostella, vaikka syytä olisi...
Usko Jeesukseen on AINOA pelastustie syntisille. Hallelujaa Jeesus.
Ikävä kyllä, että tämä seikka jää usein kerttomatta että osa esikoilestadiolaisista julistajista on, kiitos Jeesuksen, Kristus-uskoisia.
Saattaa näet syntyä sellainen mielikuva että kaikki esikislestadiolaiset saarnaajat olisivat vaihtaneet pelastuksen toivonsa Jeesuksesta lapinvanhimpiin.
Valtaosa esikoislestadiolaisista saarnaajista on ns. lappiuskoisia, joilla ei ole omakohtaista rakkaussuhdetta Jeesukseen Krisukseen. Heidän pelastuksensa toivo perustuukin hylätyksi tulemisen pelkoon ja alistussuhteeseen lapinvanhimpiin.
Tähän surkeuteen rukoilemme Jeesusta apuun.
Huh huh, ... niin!
Pyhityselämä tarkoittaa elämänsä erottamista Herran käyttöön.
Pyhitys (jonka Jeesus Kristus tekee) ja pyhityselämä ovat menneet julistuksessa pahasti sekaisin. Itsepyhitys ja itsevanhurskaus jota esikoislestadiolaisuudessa harjoiitetaan hyvin laajasti ovat veljeksiä keskenään.
Sen sijaan elämänsä erottaminen Herran käyttöön RAKKAUDEN VOIMASTA edellyttää sitä että ihminen on
tullut vanhurskaaksi (Jumalan hyväksymäksi) USKON KAUTTA JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
Veljeni Herrassa, olisi varmaan tarpeen laittaa selkokielinen lista Sanan käsitteistä, kun tuntuu olevan monilta hämärän peitossa. Kuten mitä on pyhitys, vanhurskaus ja parannus.
Eikö ole jännää, miten yhteen virkkeeseen saa mahtumaan kahdeksannen käskyn rikkomisen kahteen kertaan?
^^muuttolintu^: "Eipä ole Lassella helppoa iisaksonilaisten joukossa."
- Ensiksikin sinä puhut Lassen puolesta, vaikka et ole häneltä kysynyt, ajatteleeko hän niinkuin väität. Aika törkeä veto.
- Toiseksi sinä kutsut hänen työtovereitaan isakssonilaisiksi, vaikka tämäkin määritelmä on vain sinun/sinunlaistesi heittämä nimitys vailla todellisuuspohjaa. Etkä sinä ainakaan ole Lassen suusta kuullut sitä nimitystä.
- Milloin aiot tehdä parannuksen näistä sanoistasi?
- Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.
Vai kysytkö sinä nyt niin kuin yksi lainoppinut: Kuka on minun lähimmäiseni?
Ensiksikin sinä puhut Lassen puolesta, vaikka et ole häneltä kysynyt, ajatteleeko hän niinkuin väität. Aika törkeä veto.
- Toiseksi sinä kutsut hänen työtovereitaan isakssonilaisiksi, vaikka tämäkin määritelmä on vain sinun/sinunlaistesi heittämä nimitys vailla todellisuuspohjaa. Etkä sinä ainakaan ole Lassen suusta kuullut sitä nimitystä
Muuttolintu vastaa:
Jeesuksen omilla on lampaan korvat. Silloin erottaa, mikä on Hyvän Paimenen ääni ja mikä ei. Isaksonin oppi oli omanvanhurskauden oppi ja samaa opetusta tulee Lapista tuutin täydeltä. Sinunkin täytyisi tehdä se iso parannus, että Jeesus saisi tulla koko elämäksesi.
ennen tämä asia ei kirkastu.
Jumalan Sanaa ei saa saarnata korvasyyhyyn, eikä ikinä saarnaajista saa tulla seurakunnan erehtymättömiä herroja, jotka eivät halua/kykene perustelemaan opetuksiaan. Synniksi EI saa sanoa sellaista, mikä raamatullisesti ei sitä ole.
Totuuden sanomisesta ei tarvitse tehdä parannusta. On tärkeää, että jokainen alkaisi kyselemään sen perään ja tutkimaan sitä raamatusta.
Ihmisiin ei auta uskonluottamustaan ripustaa, sillä ainoa luotettava asia on Jumalan Sana.
Pyhitys on jostakin pois erottamista ja toiseen liittämistä. Pyhitys on kaksitahoinen asia.
1. Jumala pyhittää ihmisen itselleen. Hän erottaa uskovan pois maailmasta ja maailman tavasta elää. Hän erottaa ja vapauttaa uskovan synnistä. Tämä tapahtuu ihmisen uskoon tulossa. Tämä on Jumalan osuus pyhityksessämme.
2. Uskova elää tuossa Jumalan suorittamassa pyhityksessä. Hän siis pyrkii elämään Jumalan yhteydessä ja erossa maailmasta ja sen synneistä. Hän antaa itsensä Jumalalle päivittäin ja hetkittäin. Silloin hän ei elä synnissä.
Vanhurskaus on oikeamielisyyttä. Jumala on vanhurskas. Hän on ehdottoman oikeamielinen kaikkia ihmisiä kohtaan. Mutta ymmärtääkseni vanhurskaus on myös lain täyttämistä (Room 8:1-4, 1 Kor 1:30). Vanhurskaus on myös Jumalan kirkkaus jonka ihminen menetti syntiin lankeemuksessa (Room 3:23). Jeesus hankki meille takaisin menettämämme Jumalan vanhurskauden, puhtauden ja viattomuuden, Jumalan kirkkauden, elämällä synnittömästi niin kuin Adamin ja Evan ja sinun ja minun olisi pitänyt elää. Sellaisen synnittömän Jumalaa täysin miellyttävän vanhurskaan elämän Jeesus eli. Tämä Jeesuksen ansio on Jumalan vanhurskaus. Se on Jeesuksen vanhurskaus. Se tulee uskon kautta Jeesukseen jokaiselle joka uskoo Jeesukseen Kristukseen (Room 3:19-26, 2 Kor 5:21).
http://www.youtube.com/watch?v=7y1yNbGsPWA
http://www.youtube.com/watch?v=irNMQPwzJF0
Parannus on ennen kaikkea kääntymystä pois epäuskosta Jeesukseen ja uskoa Jeesukseen. Kun ihminen uskoo Jeesukseen Raamatun osoittamalla tavalla, hän kääntyy myös pois kaikista tietoisista tekosynneistä. Mutta parannusta ei voida tehdä ennen uskoa Jeesukseen. Usko Herraan Jeesukseen ja käännyt pois synnistä, tässä järjestyksessä se menee http://www.jaikal.fi/113188804
Kiitos tästä virkistyksestä.
Ihanaa sanaa...
En tiedä vahvistaa kaikkea , koska Aadam ja Eeva joutuivat synnin Langeemksseen jolloin ei mainita että heillä oli keskeytymätäön Jumaalaan Rakkaus ,, ennen kuin
he taas oli käsittämässä Jumalan rakkautta , heillä oli se synti , jonka takia he karkotettiin paratiisista . Jos he sen jälkeen elivät ikein asia ok . sillä he sai
syntinsä anteeksi , vaikkei Raamatussa puhuta siitä sanaakaan ..vaan Hän
antoi ARMOSSAAN anteeksi (ei he kaulailleet ).
Tähän kohtaan tulee varmaan ne sanat ; Jotka Jeesus on sanonut Isästään
Joh.3:16.Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa
ettei yksikään, joka Häneen uskoisi, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä,
17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaa tuomitsemaan, maailmaa , vaan
sitä varten , että maailma Hänen kauttansa pelastuisi . 18. Joka USKOO Häneen , sitä ei tuomita ; Mutta joka ei usko , se on jo tuomittu , koska hän ei ole uskonut Jumalan ainoaan Pojan nimeen . .
Sinun ajatus loppukaneetissa , oli moneenkertaan Jeesukseen , mutta minä uskon sen sillä ellen usko Jeesukseen en koskaan saa syntiä anteeksi , vaikka ne on
Kaikki Golgatalla annettu , satavarmasti anteeksi , tähän kuitenkin tarvitaan vielä
USKO. KUN SEN OMISTAMME , SE ON MEIDÄN (JOPA minun ) TÄMÄ VOIDAAN
TODISTAA RAAMATULLA MOIN TAVOIN , MUTTA SEKIN VAATII USKOA , JA SIKSI
MEILLÄ TULEE /PITÄÄ OLLA USKO . MUUTEN ASIA etenee kuin örvelöllä.
>>>mutta minä uskon sen sillä ellen usko Jeesukseen en koskaan saa syntiä anteeksi , vaikka ne on
Kaikki Golgatalla annettu , satavarmasti anteeksi , tähän kuitenkin tarvitaan vielä
USKO. KUN SEN OMISTAMME , SE ON MEIDÄN (JOPA minun )
Kuka on sanonut, että Jumalan valtakunnan työ pitäisi olla helppoa?
Paavalikin todisti, että hän on ollut hädässä maalla, hädässä merellä ja viekasten veljien keskellä.
Viekkaat veljet ovat koetuksista raskaimmat. Merihädän voi ymmärtää ihmisistä riippumattomana asiana, mutta kokea ihmisen epäluotettavuus, on pahinta mitä voi olla.
kokea ihmisen epäluotettavuus, on pahinta mitä voi olla.
Veli vihne puhuu kokemuksesta, uskon.
On totta, että kristitty ei varmaan voi pahempaa kokea. Uskonystävän pureman aiheuttama tulehdus paranee hitaasti ja arvet kumminkin jäävät.
"vihne " Kuka on sanonut että Jumalan valtakunnan työ olisi helppoa .?
Sen sanoi Jeesus " minun ikeeni ei ole raskas ". Voihan se olla eriasia
pikkuisen , koska ikeen voi sälyttää ei saarnaajakin päälleen , jotekin
ymmärsin sanasi "valtakunnan työstä " sananpalvelijan työksi ..
Luuk. 7: 36- 50. . Lue tuo pätkä .
se ei ole raskas , Tällä naisella joka oli elänyt synnissä oli todella katuva mieli , halu saada synit anteeksi ja vapautua synneistään. . Kuullessaan Jeesuksen opetusta ja nähdessään Hänen tekojaan nainen oli saanut varmuuden , että Hän oli Messias Hänen Rakkautensa Jeesukseen oli aluksi armoa ja pelastusta syvästi kaipaava ihminen "vetoa" hänen puoleensa . kun hän kuuli Jeesukselta sanat, ;"Sinun syntisi ovat annettu anteeksi ". hänen uskonsa ja Rakkautensa muuttui pelastetun
ihmisen uskoksi ja Rakkaudeski ..
Täs on nyt pieni ero: Uskoa pelastuksekseen tai tehdä työtä Jumalan kutsumana.
Pelastus ei ole raskas sitten enää, kun ihminen suostuu sovitukseen Jumalan kanssa.
Eikä Jeesus laita kuormaa työmiehen päälle, vaan perkele, maailma ja omaliha.
Kuka on sanonut, että ihminen voisi itse pyhittää itsensä? Kertokaa mitä pyhityksen tie tarkoittaa. Jos Pyhä Henki takee Pyhäksi, niin mitä tietä silloin tarvitaan? Huomaan, että monet ovat sitä mieltä, että ovat tulleet pyhäksi, eivätkä enää tarvitse Kristusta ja hänen vertaan puhdistamaan synneistään.
On vikaa kuulijoissa, mutta pahin vika ja turmiollisin on iisaksonilaisessa opetuksessa. Se johtaa kuulijat harhaan ja pois Kristuksesta, joka on ollut, on ja tulee olemaan ainoa pelastus. Hän on vanhurskautemme, pyhyytemme ja puhtautemme. Itsessään ihminen ei ikinä tule kelpaamaan Jumalalle, joka vaatii täydellistä puhtautta. TÄYDELLISTÄ.
Vain Jeesuksessa Kristuksessa tulemme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalalle kelpaa. Tämä on Jumalan Sana.
Ei osanut muuttolintu vastata kysymykseen. Hänellä on vikaa kuulossa sekä ymmärryksessä, onhan hän vihollisen palveluksessa.
Ei osanut muuttolintu vastata kysymykseen. Hänellä on vikaa kuulossa sekä ymmärryksessä, onhan hän vihollisen palveluksessa
Vai olen. Voin iloksesi ilmoittaa, että olen ja elän Jeesuksen uskossa joka apponen päivä, kiitos ja kunnia Herralleni ja kuninkaalleni Jeesukselle!
On siunattu asia, että tuomiovaltaa ei ole annettu ihmisten käsiin. Se on ja pysyy Jumalalla. Hän tietää millaista tekoa me olemme, saviastioita. Herramme edessä seisomme tai kaadumme, jokainen ihminen.
Jeesus Kristus on Tie.
Asia lienee yksinkertainen áinakin lestadiuksen ulkopuolella.
Jumala Henkensä kauta uudestisynnyttää, ja sillon Jumlan Pyhyys on asettunut ihmisen sisikuntaan.
Ihmisen työ on antaa tämän Oyhyyden levitä sisältä ulos ja kaikkeen ympärilleen laajenevin renkain, kuin veteen heittää kiven.
siinä sitä on pyhityksen mallia jokaiselle yksilölle.
joka on varastanut, älköön enää varastako, joka on saatuttanut tupakallaan omat ja naapurien keuhkot, lopettakoon sen jumalan kunniaksi.
siinä pari rajua esm mitä on pyhä sisältä ja päältä.
nortilta ja p...lta haiseva saarnamies tai seurakunnan jäsen ei ole päässyt pyhityksessään alkua pitemmälle, eli vaipoissa ollaan korvia myöten.
Ei pääse itsepyhityksessä lähellekään lestadiolaista, kukaan ulkopuolinen, tämä on selvä asia. Elämä on hyvin tarkaa, kuin kirveenterän päällä kulkemista.
Mutta ihmisen pyhyy ei Jumalalle riitä valitettavasti alkuunkaan.
Varastamisen ymmärrän, mutta onko jokin raja, montako norttia voi polttaa, ettei ole saastuttanut keuhkojaan?
Missä kohtaa raamattua mainitaan nortistista? Siellä lukee kuitenkin, että älkää tuomitko, ettei teitä tuomita.
Taitaa itsessäsi olla pahemmat hajut?
Raamaatuntuntemisesi on nolla. Asioista josta kirjoitit, ei löydy raamatusta.
Ihana saarna kuten kaikki muutkin kuulemani (olen kuunnellut lähes kaikki kokonaan, yhden saarnan kohdalla yhteyden kanssa ongelmia, joten osa meni "harakoille"). Ja Lasse vahvisti KAIKKI saarnat samoin kuin Odd iltaseuroissa. Ja jos joku väittää, ettei ole Kristusta kirkastettu ainoana autuuden perustana, niin se ihminen ei puhu totta.
Mutta tässä kuuntelemisessakin on kyse siitä, mitä Isä avaa kuulijalle. Ja jonkun kohdalla on niin ikävästi, että ei ole haluakaan kuulla oikein. Se on surullista.
Mutta elävät kristityt saavat taas iloita koko sydämestään.
Turvallinen oppi, tottakai he vahvistavat toistensa saarnat, mutta ei se mikään tae ole heidän sanansa olemisesta kokonaan oikeaa. Sen arvostelun tekee seurakunta. Jos viimeinen puhuja oli Minde, niin olen iloinen hänen puolestaan, että ainoa kohta laulamisesta oli niin neutraali.
Toivon sinun joutuvan tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa, joiden henkinen tasapaino järkkyy sellaisista puheista, mitä saimme Oulun seuroista kuulla. Ehkä se opettaisi kuuntelemaan tarkemmin ja ajattelemaan seurauksia laajemmin. Meillä kaikilla on vastuu toisistamme.
Muuten koin saarnan enemmin hengen nostatus puheeksi, josta opetuksen osuus jäi todella pieneksi. Jos saarnaajien oppiminen jää heidän oman lukemisensa varaan omalla ajalla, niin meidän tulevaisuus on synkän musta. Enemmin pitäisi olla ohjattua opetusta saarnajille ja enemmin opetusta kuulijoille.
Savolaisillakin on kuulemma sillä tavalla, että kun hän avaa suunsa niin vastuu siirtyy kuulijalle.
Näinhän se tässäkin tapauksessa tietenkin on, sillä Jumala on antanut meille Jeesuksen omille lahjan erottaa henkiä ja lahjan ymmärtää Jumalan sanaa. Lammas tuntee paimenen äänen ja seuraa PAIMENTAAN!.
Saarnoissa joissa pelastuksesta pienikin osa on siirreetty ihmiselle, niin että hän tekee osan Jumalan vanhuraskaudesta ihan itse kotona taikka seuroissa kutoen, ei enää kirkasta Kristusta.
USKO KRISTUKSEEN tekee ihmisen vanhurskaaksi. Joka tähän alkaa lisäämään ihmisoppeja tehiostaakseen ja parantaakseen Jumalan täydellistä lunastustyötä, on hengellisesti sokea.
Jumala toi pelastuksen valmiina taivaasta ja odottaa vain sitä, että ihmiset ottaisivat tuon pelastuksen USKOLLA vastaan.
Ei vihollinen kylvä paljoa lustetta joukkoon, vain sen verran että se sekoittaa Jumalan valmista pelastusta, evankeliumia.
Tämä on hyvin helppoa valvomattomille kristityille, joilla ei ole Jumalan sanan syvällistä tuntemusta. Tällaisessa tilassa elävälle oikea puheen nuotti ja naisten pitkät housut käyvät autuuden perustuksesta ja parannussaarnasta, (miehille).
Entäs sitten kun he lähtevät kaupungin torille evankelioimaan uskosta osattomia? Siellä ei riitä naisten pitkät housut ja kuorolaulun synniksi tekeminen parannussaarnaksi, ns. suruttomatkin ovat nimittäin hyvin valveutuneita kuulemaan mikä on oikein ja mikä on väärin.
Vain vähän ihmisen omia töitä vanhursakauttamiseen niin koko rakennus on hyllyvällä pohjalla opillisesti. Ihmisopit monine keksittyine ihmiskäskyineen ja syntiluetteloineen tekevät lopun siitä rauhasta ja vapaudesta jonka JUmala meille antaa rakkauden lahjana ihan ilmaiseksi.
Katoppa sie 5 7# Julistuksen tarkoituksena on helvetin tulella pelotellen tehdä kaikista kuulijoista samoin ajattelevia sätkynukkeja.
Kysymys on puhujan omasta turvallisuudesta, ei siitä että puheet vahvistaisivat kristityt Kristuksen sanalla menemään tuonne uskosta osattomien joukooon maailmaan todistamaan Jeesuksesta heille.
Muurit korkeiksi ja säännöt tiukoiksi, johtajat Jumalan veroisiksi, kaiken tietäviksi ja kaikkivaltiaiksi. Turvat tukkoon seurakunnassa ja arvostelu kokonaan pois seurakunnalta. Tämähän on tavoite johon pyritään. Kaikki turva ja luottamus liikkeen johtajiin, eikä Jeesusta ja Raamattua sotkemaan hyvää perinnettä, silloin kaikki olisi hyvin tämän perinteen mukaan.
Jeesuksen lampaat eivät tuollaista ääntä seuraa, he tunnistavat Jeesuksen äänen kyllä. Ja Jeesus erottaa omansa, vaikka olisivat esikoislestadiolaisten joukossa.
Tai minkä muun nimisessä joukossa hyvänsä.
Turvallinen oppi on mm leikannut kaikki kuorolaulajat ulos uskosta. Samoin muiden syntisten kanssa. Iloitkaa niin kauan kuin voitte. Kunhan vain elämänne aikana saisitte henkilökohtaisen rakkaussuhteen Jeesukseen, sitä rukoilen.
Oppi joka on Raamatussa , on turvallinen.
Tässä kin tapauksessa oli nälyvissä , tilannae että lassella oilisi ollut sanoja .
mutta Jos olisi antanut, tullä , huomwenna henen ei o0lisi annettu enääpuhua
sellainen on Iisaksonilaisten omavanhurskaus oppi , touivottavasti TÄMÄN
LUKEE USEAMPI KUIN 5 7 # ,,aivan he hevavitaa toinen toisensa saarnat
sikisi he saaat vielä olla puhujina ..mutta nin tekee suomenkin saarnaajat, ja
yhtään välittämättä mitä omn saarnattu ymmärrät varmaan , mikä maa
ja valuutta .
Minä olen mielissäni siitä ,että meillä on tosi monta henkilö tänään
täällä enemmän näitä pohtimasssa NYT kuin aikaisempina joulina .
kun samaan aikaan isojenpoikien puheet ovat menneet tiukemmiksi
kaikki pitäisi menne niin pileen , että ei olisi kuin yksi tie kulkea eteen
JA SE TIE ON HERRA JEESUS KRISTUS , TÄMÄ, SEN TÄHDEN ,ETTÄ
KAIKKI HAVAITSEVAT KUINKA ULKONA OVET JA KUINKA SITÄ VOISI
KUKAAN IHMISOPPIA JA SEN SELLAISIA ASIOITA VAHVISTAA,.
OS. sanoi ne sanat ,jotka oli tähän kohtan , eli ei ihminen pyhty pyhittämään
itteensä jos sitä ei Jeesus tee ( kuten Herra ,Aabrahamille. )
# !
Muuten koin saarnan enemmin hengen nostatus puheeksi, josta opetuksen osuus jäi todella pieneksi. Jos saarnaajien oppiminen jää heidän oman lukemisensa varaan omalla ajalla, niin meidän tulevaisuus on synkän musta. Enemmin pitäisi olla ohjattua opetusta saarnajille ja enemmin opetusta kuulijoille kirjoittaa #
Koin aivan samoin.
Esiin nostamasi asia on vakava ongelma. Heillä ei ole muuta opetusta kuin perinne, joka siirretään aina uusille saarnaajille. Ei ole alkukielen tuntemusta, eikä kykyä selittää raamattua raamatulla.
Kun idän lähetyksen vuoksi monien piti suorittaa joitain tutkintoja, avautuivat monet sydämet ymmärtämään raamatun Sanaa syvällisemmin. Mutta monet lannistuivat ja palasivat perinneoppiin vastustuksen vuoksi. Muutamat harvat alkoivat murtamaan noita muureja kirkkaalla evankeliumilla. Heitä alettiin vainoamaan. Synkkää ja surullista mutta totta.
Herra on näyttänyt voimansa muutamain harvain uskollisten rohkeutena kestää vainon ja vastustuksen alla loppuun asti. Nyt he ovat jo nauttimassa armopalkkaansa. Kiitos Herralle heistä!
^^muuttolintu^^, näköjään samasta lähteestä olemme saaneet juoda. : )
Ei kaikki lähetysmiehet, jotka tekeevät itään matkoja,ole pilkasta ja vainosta huolimatta antaneet vihollisen vaikuttaa Kristususkoonsa.He tekevät rohkeasti työtä,niin inkerissä,kuin täälläkin.Rukoillaan heidän puolesta!
Mariia. Olet oikeassa. Yhdyn rukouksiisi. Suomen puolella se ei ole ollut helppoa, kun on "lyötävä samaan naulaan" johtoryhmän kanssa. Siinä joutuu joskus ahtaalle ja valikoimaan sanojaan.
Paha juttu, kun avoimuus ja keskustelu, kissan pöydälle nostamisesta puhumattakaan on evätty. Joutuu arvuuttelemaan. Silloin voi erehtyä.
Mitä kaikkea sitä pitääkin tehdä yhtenäisyyden nimissä.
Veljet ja sisaret, nyt pitäisi lukea ajatuksella Room 10.
Siinä olisi varteenotettavaa juuri tähän tilanteeseen.
Minusta tuntuu, että tuo saarnojen vahvistaminen voi puhua kahta kieltä.
1. Veljet todella ovat yhtä ja ilouitsevat toistensa lahjoista.
2. Se on ryhmäkurin huipentuma. Sinun täytyy vahvistaa toisten saarnat, niin mekin vahvistamme sinun. Etteivät ketkään luulisi, että emme olisi yksimielisiä, niin me vahvistamme sinun saarnasi, mutta sinä tiedät mitä pitää tehdä.
Tämä on siis joku Pyhän Hengen yhteyttä tai proletariaatin diktatuuria. Jokainen päätelköön itse.
Eräänä aamuna herätessäni sain sanan: Juurikasvu. Tämähän on tietysti vieras käsite, mutta liittyy hiusten värjäämiseen.
Suomalaisessa kristikunnassa on joitakin erityispiirteitä. On ruohonjuuritason ekumeniaa, joka on kuin joku kannatusyhdistys omine tunnusmerkkeineen. Sellaisia ovat esimerkiksi Isrelin ystävät. Se yksi asia yhdistää, kun ei mennä sen asian ulkopuolelle.
Sitten voidaan rakentaa sellainen yksimielisyys esimerkiksi herätysliikkeen sisälle. Me olemme yksi,mielisiä ja teemme asioita yhdessä. Se voi olla joku seuratilanne, jossa kaikkien päät värjätään samanlaisiksi.
Kun tulee arki, niin juurikasvu tuo oikean värin esille. Siinä voi olla kateudenm väriä, vallanhimon väriä ym.
Tämä tulee siitä, että paljon pyydetään anteeksi, mutta parannusta ei juurikaan tehdä. Koska parannukseen kuuluu sen asian hylkääminen, josta katuen on tehty parannusta eli pyydetty anteeksi.
Kaikista hulinoista huolimatta vuosikymmenien asiat muhivat, koska niitä ruumeniä ei ole koskaan kunnolla poltettu.
,
Jos kaikki katsovat Kristukseen, ei ongelmia ole. Kaikkien varpaat ovat samalla viivalla riippumatta palvelutehtävistä joita kukin seurakunnassa hoitaa.
Jos kaikki uskovat, että apu tulee yksin häneltä, valkeuksien isältä, Jumalalta Jeesuksen Kristuksen kautta, USKOLLA vastaanotettuna, niin silloin kaikki ovat yksimielisiä. He ovat yksimielisiä Jeesuksessa kristuksessa. Jeesus on ainoa tie taivaaseen. IHmisen omat teo taikka tekemättä jättämiset eivät häntä auta taivaan tiellä pätkääkään. Kaikki apu tulee Jeesukseltra USKON KAUTTA.
Sitten kun porukasta alkaa nousta niitä henkilöitä joilla on hieman kovempi ääni kuin muilla keskimäärin, ja niitä jotka tietävät paremmin kuin muut, mikä kristitylle on sopivaa ja mikä ei, silloin ollaan kusessa
Jos Jeesuksesta luovutaan kaiken Herrana, silloin joukko alkaa hajaantua. Jos Jeesuksen ja syntisen väliin kasvaa mullah-pahka, tai kuten vanhoilliset sanovat "saattomies", silloin nesteet Jeesuksesta syntiseen lakkaavat vapaasti kulkemasta. Jumalalla ei ole lastenlapsia kuten lestadiolaisuudessa virheellisesti opetetaan. Liikkeessä on sisään rakennettuna jatkuva valtataistelu siitä, kuka liikkeessä määrää ketä joukko tottelee. Palvotaan henkilöitä jumalina.
Koska Jeesus ilmoittaa sanansa ja Henkensä kautta jokaiselle omalleen mitä hänen tulee tehdä ja kuinka toimia, niin kristinuskoon ei kuulu sellaisia herroja jotka määräävät kuinka toisten tulee tehdä ja toimia, vaan julistajat julistavat YKSIN Kristusta ja uskoa häneen.
Näin seurakunta pysyy yksimielisenä, ja Jeesuksen rakkaudesta osallisiksi tullee Jumalan lapset rakastavat ja mielellään palvelevat toinen toisiaan. Samanarvoisina Jumalan lapsina oppien toinen toisiltaan Jumalan tuntemista.
Näin on taivaalliset totuudet, kuten veli kirjoitti. Selvällä suomen kielellä.
Ei pitäisi olla vaikea ymmärtää.
Ihmisellä kun on syntiturmellus aina vaikuttamassa ja vähättelemässä Jumalan sanaa. Omat "pikkusynnit" tulee luvallisiksi ja itselle ymmärrettäviksi, toisten viat taas ei, varsinkaan, jos itsellä ei ole taipumusta niihin. Esimerkiksi käy vaikka juoruilu.
Samoin käy Sanan suhteen. Jos siinä nyt on ihmissääntöjä ja lakia, ei se mitään, kunhan kaikki todistetaan anteeksi Jeesuksen nimessä.
Ei pelätä hapatteen pilaavan koko taikinaa. Eikä Jumalan pelkoa ole, pelätään syntiä, vaikka syntiongelma on ratkaistu v 33. Mutta raamattu todistaa monessa paikassa, että Jumalaa tulee pelätä enemmän kuin ihmistä. Samoin sanoo ensimäinen käsky. Emme ymmärrä Jumalan kaikkivaltiutta, emmekä Hänen pyhyyttään.
Mutta kun ihminen saa kohdata tuota pyhyyttä, kuten raamatun monissa paikoissa kerrotaan, pelko valtaa sydämen. Siksi Jeesus sanoi: Älkää pelätkö, minä se olen. Näin on jo vanhan testamentinkin kertomuksissa. Kun Jumalan pyhyys lähenee, ihmisen kokonaispahuus kasvaa.
^^muuttolintu^^ lentelee vapaan taivaan alla. Häkissäkin on ollut ihan riittävän pitkään, tietääkseen millaista on olla vankina.
Pala Lutherin kirkkopostillasta: Luther puhuu Kristuksesta siis!!
___
"57. Meidän on siis painautuminen tämän kanaemon siipien suojiin; emme saa lentää muuanne uhkarohkeina omassa uskossamme—kanahaukka meidät muutoin tuota pikaa syö!
Autuutenamme älköön olko oma vanhurskautemme, vaan, niinkuin usein olen sanonut, Kristuksen oma vanhurskaus, sellaisenaan, vanhurskaus, joka on levitetty ylitsemme liitonmajaksi ja siiviksi. "
___
Ihmisillä on todellakin erilaisia käsityksiä siitä, mikä on syntiä.
Omatunto kasvaa ympäristöstä tulevien singnaalien ja oman persoonallisuuden mukaiseksi. Juutalaisille mm. tiettyjen eläinten syönti oli syntiä. Paavali on tästä ottanut esimerkin joka kuvaa hyvin sitä, millä lailla kristittyjen tulee ratkaista tämä erilaisuus syntikäsityksissä hylkäämättä toista, hajottamatta seurakuntaa, ja tuhoamatta kristityille välttämätöntä yhteistä rakkautta.
***) Room. 14:1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
__________________
***) Room. 14:2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
_________________
Room. 14:3 Joka syö, älköön halveksiko sitä,
joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö,
sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
Room. 14:4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa?
Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu;
mutta hän on pysyvä pystyssä,
sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
Room. 14:5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
Room. 14:6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden;
ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa;
ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
Room. 14:7 Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
Room. 14:8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
Room. 14:9 Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
Room. 14:10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi?
Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi?
Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
Room. 14:11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa."
____
***) Room. 14:12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
___
Room. 14:13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
Room. 14:14 Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; ...
_________
**) ... vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
_________
Vahinko on tullut siinä, että Jeesuksen verellä hänen omiksensa ostetut ovat aika laajassa mitassa myyneet itsensä lapin vanhinten mielipiteiden orjiksi.
Ikäänkuin mihet ruotsinlapissa olisivat joitakin Jumalan tulkkeja ja mullaheita, jotka Jumalan suomalla erehtymättömyydellä ja vallalla päättävät kaikkien puolesta mikä on sopivaa kristityille ja mikä ei.
Tämä on se ongelma, pieni klikki ahdasmielisia lakihenkisiä miehiä on korotettu Jumalaksi. Tämä seurakuntamalli äiti-myytteineen, ja erehtymättömine paaveineen, joka on kopioitu roomalaiskatolisesta kirkosta, on purettava.
Hallitseva erehtymätön paavi johtajana ei ole Raamatun mukainen oppi seurakunnasta ja sen toiminnasta.
Eikä erehtymättömät seurakunnan herraa leikkivät johtajat, ole Raamatun mukaisessa palvelutehtävässä, seurakunnan alaisuudessa ja seurakunnan tarkassa kontrollissa.
Kaikista hulinoista huolimatta vuosikymmenien asiat muhivat, koska niitä ruumeniä ei ole koskaan kunnolla poltettu.
Tietää vihne
Ja niin tiedän minä ja lukematon joukko myös.
Asioita ei voi selvittää, kun nämä, jotka itsensä ovat nostaneet herroiksi, kieltäytyvät keskusteluista. Eivät vastaa kysymyksiin. Kysymysten esittäjät leimataan vääräuskoisiksi ja järkiuskoisiksi.
Näinkö Sana neuvoo hoitamaan lampaita?
Room 14.1 KERTOO HEIKKOUSKOISESTA /USLOISISIA jA NE OVAT KRISTITYT
Jotka ovat vielä omissassatunnoissaan vielä vajaavaisesti juurtuneita Jumalan sanaan ja ovat omissatunnoissa puutteellisesti sen ohjaamia . He ovat huomattava-
vassa määrässä ihmisten mielipiteistä ja omista tunnoistaan riippuvia . Sellaisen
suhteen kokeneempien ja riippuvia, Sellaisten suhteen konkenpien ,Raamatunsanan
syvemmin juurtuneiden kristittyiden on oltava kärsivällisi . Heitä on pyrittävä ohjaamaan , Jumalan sanan tuntemiseen ja olemaann omissa tunnoissaan ja
olemaan omissatunnoissaan sen ohjattavina " Varttuneidenkin " kristittyjen elämässä on uskon heikkous ja vahvuus eivät ole jatkuvia , pysyviä , vaan vaihteleviä , Vurot-
televia , Tänään uskossaaan vahva voi huomenna olla heikko ja päinvastoin .
2-6 ,13. Mooseksen lain RUOKIA JA JA JUHLAPÄIVIÄ koskevat säädökset EIVÄT
OLE ENÄÄ VOIMASSA UUDESSA LIITOSSA .
USKONNOLLISETA NÄKÖKULMASTA , SUHTEESTA JUMALAAN ,Päivien ja ruokien valikoiminen on TÄLTÄ KANNALTA kristitylle vapaaehtiosta Pääasia on, että pyhittävä't koko elämänsä Herralle muistaen , että Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista , vaan Vanhurskautta ja rauhaa ilossa Pyhässä Hengessä .
Rakkaus vaatii uskovaa ottamaa huomioon toist ihmiset , ettei olisi kenellekään
loukkaukseksi eikä viettelyksi/lankeemuksesksi .
14:8. "Elämme Herralle " ks. Joh. 14:19 . Room. 12:1-2.
14:17. "vanhurskautta ja rauhaa". ks. Eil. 4:6-7.
Ei tietankään Kun Lampaat sotemneet ruokinta pakkansa kokasi kuin kivi , eikö
Lammas ole heinän syöjä, mieluimmin ruhon , ja kovaksi tallattu laidun ei ENÄÄ KASVA OIKEEN MITÄÄN HIENOA RUOHOA PUHUMATTAKAAN . LLL:n mainitsema
vainioheinää , joka olisi kaikkein mieluisinta .
Tuosta järkiuskosta olen saanut kyllä kuulla ,minulla on luonne sellainen että ,niiko
se palvelijajoka sai Suuren sunnin anteeksi , ja se mainitaan Raamatussa että se
oli 10'000 taalenttia se on suuri luku ,, Miten suuri minä haluan laskea sen .
Ja kun olen sen tehnyt olen tajunnut ,vaikka ei sillä voi olla niin valtavaa niin
tiedon jano tulee tyydytettyä , periaatteessa seon niin suuri että kukaan ihminen
ei voisitä koskaan maksaa , vaan se on täytynyt näyrtyä ja rukoilla anteeksi .
summa on niin iso että Suomen valtion Budetista riittää kahdelle , ymmärrätteköä
Ja kuitenkin kysymyksessä on Krisuksen anteeksi antemisen summa jos sitä
voisi mitäta rahalla . -> 26'000'000'000 Euroa , yksi syntisen velkä..
Room. 10 Luku lue se omastaRaamatusta si.,.mä yritän kirjoittaa selityksen .
Sel. 10:2-5. Lukuisat juutalaiset kiivailivat Mooseksen lain ja oman uskontonsa
puolesta , kuten Saulus /Paavalikin oli tehnyt . He eivät halunneet nöyrtyä etsi-
mään ja ottamaan vastaan kristuksessa tarjottua armonvanhurskautta /Lahja .
vaan pettivät itsensa kuvitellulla KYVYLLÄÄN . saavuttaa vanhurskaus .Lain
tekojen tiellä . -- KRISTUS ON LAIN LOPPU ( telos = päämäär4ä ,täyttymys, ).
Kahdella tavalla : 1. Hän täytti kuuliaisuudellaan lain TOTTELEMISVAATIMUKSEN
Sijaiskärsimyksellään ja kuolemallaan . Hän täytti sen RANGAISTUSVAATIMUKSEN
Tämän täyttämyksen perusteella ,Häneen uskovat tulevat vanhurskaiksi ,kun
JUMALA LUKEE HEIDÄN HYVÄKSEEN NÄMÄ KRISTUKSEN TEOT .
2. Pyhän Hengen vaikutuksesta uskovat NOUDATTAVAT SYDÄMEN HALUSTA
JUMALAN /kRISTUKSEN lAKIA /KÄSKYJÄ . Näin lain vanhurskaus tulee täytetyksi hengen mukaan vaeltavissa sekä Vanhurskauttaminen että PYHITYKSEN /VAELLUKSEN VANHURSKAUDEN KANNALTA , KS. ROOM. 8:1-14. .
Vielä ovat armolahjat voimissaan.
Ihana lukea Muuttolinnun tekstejä, hänellä tuntuu olevan
hengen erottamisen armolahja, joka myös toimii.
Kiitos Jumalalle siitä.
Mutta tällä palstalla juhlii se toinenkin henki, joka pistää
saarnaamaan "toisenlaista evankeliumia".
Ja sitä henkeä on tänäkin jouluna paljon vahvistettu.
Tuntuu, kuin Jumalan kirkkaus on vaihdettu revontuliin,
ja lampaille yritetään syöttää alla olleita olkia.
Niin, olen hyvin iloinen (etten olisi hieman ylpeäkin) ystävästäni!
Rohkeus, viisaus kyky kiteyttää tärkeät asiat ja maltti, ne ovat hänen armolahjojaan. Kun tiedän millaisten koettelemusten kautta hän on kohdannut Jeesuksen
Vapahtajanaan ja syntiensä sovittajana voin vain kiittää Jumalaa
kaikesta mitä hän on sisarelle antanut. Hänen kauttaan myös minulle ja monille muille..
Amen
Jumala hyvä on26.12.2012 21:00
-Niin, olen hyvin iloinen (etten olisi hieman ylpeäkin) ystävästäni!-
Sinut Jumala lähetti vastauksena rukouksiini!!
Kiitetään kaikki Herraa, joka kuulee huokauksetkin ja auttaa varmasti.
Jumalan suunnitelmia ja niiden toteutumista sekunnin tarkkuudella ei voi kuin ihmetellä! Kun maailmankaikkeuden Herra ja kuningas tarttuu asioihin, alkaa tapahtua ihmeitä. Ei tarvitse milloinkaan epäillä sitä.
Minä en ole mitään, mutta Herra on suurivarallinen, joka antaa ajallaan sen, mitä tarvitsemme.
Ole ylistetty Herra Jeesus!
Ilomme on yhteinen, kiitos Jeesuksen! Niin, rakastava tervehdys teille pitkästä aikaa, "Jumala hyvä on" ja "muuttolintu" kuin myös kaikki muut Jeesuksen seuraajat!
Olen lueskellut nyt näitä joulun ajan tekstejä täällä. Iloiten suuresti teistä ja kirjoituksistanne! Herra on kanssanne ja sen huomaa!
Voi tuota lapinmiesten tilaa ja heidän seuraajiaan! Oli ilo lukea että joku oli lapinmiehistäkin puhunut oikeassa hengessä, kiitos Herralle!
Herra on ollut minullekin armollinen, rakastava, lempeä ja parantava, uskollinen lohduttaja ja neuvonantaja!
Seurailen kirjoituksia täällä ja jos tunnen kehoitusta, otan keskusteluun osaa!
Terveiset tietenkin myös teulle! Olkaa suuresti siunattuja!
Toivottaapi Saara-sisarenne! :)))
Kyllähän tämä kaikki myös tunteita nostattaa! Välillä itkettää ja välillä naurattaa ja välillä ei ole uskoa silmiään ja korviaan kun näitä juttuja lukee! (paras veto oli jonkun lapinmiehen kehotus, että kyläpaikassakin laulaisi vain kaksi korkeintaan kerralla) vai kuorosta on nyt tullut noin iso synti... huhuh ja voivoi! :((((
Ihanaa on silti teidän kirjoituksia lukea ja huomata kuinka Herra on antant teille viisautta ja lahjoja kirjoittaa, sekä voimaa jaksaa.. Ihana Jeesus, kiitos kun ole alati kanssamme, anna Sinun rakkautesi voimallisesti levitä ja katkoa kahleita sidotuilta lampailta, joita Sinä niin suuresti rakastat! (Kateuteen asti Hän halajaa kadonneita sieluja)
Anteeksi nyt, mutta kyllä sinä sisareni olet ihan muuta kun, ("Minä en ole mitään"). Toki ymmärrän tarkoituksesi, mutta
muistutan sinua nyt kuitenkin suuresta arvostasi Jumalan lapsena.
Markku Koivisto sanoi jossakin yhteydessä seuraavaan tapaan: Jumala ei rakasta meitä siksi että olemme kauniita. Mutta me olemme kauniita siksi kun Jumala rakastaa meitä.
Kun seuraan keskusteluja, niin lakihewnkiset piiloutuvat aina massaan, he ovat seurakunnassa ikäänkun isona könttänä, mahdollisimman näkymättömiä hajuttomia ja mauttomia siellä.
Jeesus ei kutsu meitä seuraamaan häntä jonain laumana, jonka erehtymättömillä ja kaikki tietävillä johtajilla on ratsupiiska ja laki työvälineinään jolla kansa pidetään kovassa kurissa.
Ei.
Raamattu sanoo aivan selkeästi, että Jeesus kutsuu meitä jokaista ihan omalla nimellämme, aivan kun luonnollistenkin vanhempien lapset ovat jokanen yksilöitä ja rakastettuja sellaisina kun he ovat. Ja heidät kaikki tunnetaan nimellä ja sosiaaliturvatunnuksilla.
Jeesus on totinen viinipuu, tuo paksu runko johon jokainen oksa on oksastettuna tuohon runkoon kiinni, niin että mahla virtaa esteettä puun rungosta Oksien jokaiseen soluun.
Jos oksan ja rungon välissä on esteenä mullah- patti, ja patissa on vielä käsi jossa on terävä kirves, niin me olemme silloin ihmisten vankeina jotka säännöstelevät himojensa mukaan meille armoa Jumalalta. Nämä jumaliksi tekeytyvät hirviöt hallitsevat Jeesuksen verellä vapaiksi ostettuja itse keksimillään laeilla, tehostaen työtään helvetin tulella.
On selvää ettei tällaisesta kombinaatiosta tule hedelmiä Jumalalle. Kiitos ja ylistys, kuorot soitinmusiikki kaikki mitä Raamatussa on kehoitettu tekemään, puuttuu! Vain omavanhurskaus perkele nauraa makiasti. Mullahit nauttivat vallastaan ja asemastaan Jumalan sijaisina.
Rakkaat kristityt, veljet ja sisaret Herrassa, älkää enää suostuko tällaiseen, tämä on nyt nähty mihin ihmisopit lopulta johtavat, eroon Jeesuksesta Kristuksesta, eroon JUmalan rauhasta ja Jumalan rakkaudesta, lain alle, suruun poruun ja inhimillisiin kärsimyksiin. Jeesuksen tarjous (JUmalan vanhurskaus lahjana ilman omia ansioita) voittaa kirkkaasti kaikki ihmisopit ja ihmiskäskyjen orjuuden.
Jumalalla ei ole lastenlapsia, eikä morsiusvuoteeseen Jeesuksen kanssa kuulu minkäänlaisia mullaheita, tällaista houretta ei saa enää yhtään enempää levittää eikä hehkuttaa.
Että oikein soolouralle, tai duettoja
Syntiluettelista on tullut elämän sisältö. Elämä on kuin metsä täynnä puita, joiden välissä pakojänis laukkaa edestakaisin ja sixsakkia.
Näin siinä, käy kun ei Jeesusta tunneta. On vain jokin epämääräinen isien perintö ja remmillä pyllyn kautta väkisin (pelottelemalla ja uhkailemalla) sisään tungettu "usko" sisikunnassa.
Niinkuin eräs rakastettu julistajamme aikanaan sanoi, taivaan toivossa ja hel'vetin pelossa.
Kuka on sanonut, että ihminen voisi itse pyhittää itsensä?
Oletko ollut koskaan esikoislestadiolaisten seuroissa saarnan loppuvaiheissa?