Rauhallista joulua!

Jouluaatto sujui mukavissa ja kotoisissa merkeissä perheen kesken yhdessä tehtyjä ruokia syöden ja jutellen. Tänään nukuimme pitkään, söimme tavallista paremman aamiaisen, juttelimme, saunoimme ja ulkoilimme. Sitten jouluateria. Nuoriso lähti jossain kohtaa kaksikymppisten rientoihin kavereineen, nyt sit käperrytään sohvannurkkaan katselemaan Downton Abbeyta.

Mukavan rento olo syksyn pitkän työputken jälkeen.

Hyvää joulun jälkeistä aikaa for all of you. :)
4183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vaikka ei miltään tunnu, kun elämä on muutenkin sietämättömän keveetä työttömänä.

Äänestä

Myös täältä, hyviä Joulun jatkoja kaikille.

Kahden työntekijän työllistävänä yrittäjänä, voin sanoa että pitkä ja raskas syksyn työputki takana ja silti matti kukkarossa. Ei paljon ostettu joululahjota tai muutakaan.
Toivottavasti vuosi 2013 olisi jo parempaa aikaa.
Oikein hyvää ja onnellista Uutta Vuotta Kaikille!

Äänestä

Oikein hyvää joulua kaikille myös täältä!

Ainuttakaan lahjaa ei ostettu, edes omalle lapselle kun ei ole rahaa.Kaikki meni laskuihin.Onneksi isomummo sai pienestä eläkkeestään ostettua muksulle lahjan ja minä pukeuduin pukiksi.Ei tarvinnut muksun luulla että hän on ollut tuhma kun ei tule lahjoja.
Parhaassa työiässä, mutta duunia ei ole.Anteeksi, siis duunia on, mutta palkanmaksajia ei ole.Toivon että jyrki kataisella on mahtava joulu perheensä kanssa ja jyrki sai paljon lahjoja.Toivon myös että jyrki onnistuu tavoitteessaan saada suomeen 1,8 miljoonaa afrikan sarven raketti-insinööriä paikkaamaan hulvatonta työvoimapulaamme.Ehkä he perustettuaan parisataa nokian veroista suuryhtiötä pystyisivät tarjoamaan tällaiselle huonolle ihmiselle vaikka paskahuusinsiivoajan paikkaa omassa superyrityksessään.

Pelastakaa meidät, afrikkalaiset ja jyrki!

Äänestä

Onneksi on vielä ystäviä jotka muistavat ,työttömänä olevaa .
Sain lahjaksi kotimaan matkan ja ylläpidon heidän kanssaan.

Joulu oli leppoinen ja mukava.

kiitos heille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


milla kuu kirjoitti:

Jouluaatto sujui mukavissa ja kotoisissa merkeissä perheen kesken yhdessä tehtyjä ruokia syöden ja jutellen. Tänään nukuimme pitkään, söimme tavallista paremman aamiaisen, juttelimme, saunoimme ja ulkoilimme. Sitten jouluateria. Nuoriso lähti jossain kohtaa kaksikymppisten rientoihin kavereineen, nyt sit käperrytään sohvannurkkaan katselemaan Downton Abbeyta.

Mukavan rento olo syksyn pitkän työputken jälkeen.

Hyvää joulun jälkeistä aikaa for all of you. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu