Puheviat

Minulla on paha puhevika (R- ja S-vika), ja se on käytännössä pilannut elämäni. Kuulostan suoraan sanottuna jälkeenjääneeltä kun puhun.

Olen lähenemässä kolmeakymppiä, eikä ole mitään koulutusta lukion jälkeen. Olen jättänyt kouluja väliin, koska minun olisi ollut pakko esiintyä.

Häpeän ja pelkään puhumista yli kaiken. Minua on kiusattu suurimman osan elämästäni puhevikojeni takia.

Löytyykö kohtalotovereita?
101106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niin hölmöä kuin se onkin, niin aikuisten maailmassakin joskus pilaillaan puhevioista. Itse olen saanut kuulla jopa lievästä s-viastani. Hämmentävää, sillä aikuisilta ihmisiltä odottaisi kypsempää käytöstä.

Onko puhevikasi tosiaan paha, vai suurenteletko asiaa mielessäsi? Luulen, etteivät läheisesi edes ajattele asiaa. Heille tärkeämpää on muu - sinä itse kaikkine hyvine ominaisuuksinesi.

Puhevika on vain pintaa. Se mitä sen alta löytyy, on tärkeämpää.

Äänestä
  • En usko liioittelevani. R kuulostaa lähinnä V:ltä, ja S on kuin F.

    Minäkin olen kohdannut pilailua aikuisenakin. Eräässä kesätyöpaikassa yksi pomoista matki puhetapaani kun halusi esittää "typerää". Aiemmassa AMK:ssa eräs opettaja matki puhevikaani, minun ja parin muun oppilaan ollessa luokassa.

    Että näin. :/

    Olen todella epäluuloinen ihmisiä kohtaan.

    Äänestä

  • Pelko päässä kirjoitti:

    En usko liioittelevani. R kuulostaa lähinnä V:ltä, ja S on kuin F.

    Minäkin olen kohdannut pilailua aikuisenakin. Eräässä kesätyöpaikassa yksi pomoista matki puhetapaani kun halusi esittää "typerää". Aiemmassa AMK:ssa eräs opettaja matki puhevikaani, minun ja parin muun oppilaan ollessa luokassa.

    Että näin. :/

    Olen todella epäluuloinen ihmisiä kohtaan.

    Uskon kyllä. Oma puhevikani (änkytys) on edelleen joidenkin mielestä kovin hauskaa (itse lakkasi sille nauramasta jo yli 40 vuotta sitten).

    Mietin..aikuiset edelleen pääsee puheterapiaan kunnalliselle puolelle poikkeustapauksissa. Vaikket muuten tarvitsisi psykiatrista apua, mielenterveyspuolelta voisit saada suosituksen puheterapiaan. Sillä voisi olla painoarvoa perusteluna puheterapiaan pääsylle. Sinullahan on kuitenkin oikeasti elämä rajoittunut ja kapeutunut huonojen kokemusten aiheuttaman arkuuden vuoksi. Opiskelu ja työssäolo ovat vaikeita. Tuossa voisi niitä perusteita olla. Kun puhevika on selvästi tässä syynä, on kaikkien etu, että saisit siihen apua.

    Minä pääsin kunnalliseen (ilmaiseen) puheterapiaan, kun masennuin puhevikani kanssa ja joudun työssäni puhumaan joka päivä. Puheterapia auttoi tosi paljon (ihan se tukikin ja että joku ottaa asiallisesti ja vakavasti ongelman).

    Äänestä

  • Tsemppiä sinulle kirjoitti:

    Voi..huomaan nyt, että käytin tässä vahingossa nimimerkkiä, jolla joku toinen oli tälle palstalle jo kirjoittanut. Ei ollut tarkoitus. Anteeksi. Olemme siis eri kirjoittajat

    Äänestä

Kurjaa, että olet saanut osaksesi tuollaista kohtelua, mutta älä anna sen määrittää arvoasi ihmisenä. Ei ole sinun häpeäsi, että joku aikuinen lapsellisesti tekee pilaa sinusta, :)

Oletko hakenut apua, jotta selviytyisit arkisessa elämässäsi?

Äänestä

Todella ikävää, että aikuisetkin voivat käyttäytyä noin lapsellisesti.

Tälläkin palstalla on useampia ketjuja puhevioista, joissa on myös ohjeita, joiden avulla äänteitä voi harjoitella. R-äännettä kannattaa harjoittaa d- tai dt-äänteen avulla. Niissä kieli on samassa paikassa suussa kuin r-äännettä lausuttaessa. Olen itse päässyt r-viasta eroon koulun puheopetuksessa, jossa asiaa lähestyttiin juuri d:n avulla. Oletko itse käynyt puheopetuksessa?

En osaa kauheasti neuvoa, muuta kuin vakuuttamalla, että erilaisista puhevioista kärsivät ihmiset voivat vioistaaan huolimatta työskennellä oikeastaan lähes millä alalla vain. Itselläni on ollut lääkäri, jolla oli sekä r- että s-vika ja hän oli hyvin sympaattinen ja helposti lähestyttävä ehkä juuri sen takia, että puhevika teki hänestä inhimillisen. Ajattele vaikka presidentti Halosta tai esim. Lola Wallinkoskea. Heidän työssään puhuminen ja esiintyminen on ollut keskeinen osa ja he ovat niistä hienosti selviytyneet puheviasta huolimatta.

Äänestä

Jotain vikaa on. Pitää vain löytää vian alkulähteille jotta sen voisi korjata tai parantaa.
Eikä taida olla kyse mistään liian mekaanisesta viasta. Eikä liiemmilti läppä viasta.

Äänestä

Täältä löytyy kaikki maholliset viat.

Äänestä
  • Auttaako lääkärileikit?
    !annas kun kuuntelen rintaasi! !Annas kun vähän tutkin!

    Äänestä

Itselläni oli pitkään asiat hyvin, mutta sitten sain hammasraudat. Ja sen jälkeen onkin elämä ollut yhtä alamäkeä, koska samalla tuli s-vika, jolle ei vain näy loppua. Siitäkin huolimatta, että raudat ovat jo ajat sitten lähteneet. Eikä puhuminen tuota pelkästään henkisiä vaikeuksia, vaan fyysisestikin se tuntuu vaativan uuvuttavia ponnisteluja, kun tuntuu, että hampaat sen kun tursuu suusta.

Nykyään en sitten enää muuta ajattelekaan, kuin puhumista, siihen liittyviä pelkoja ja hampaitani. Periaatteessa pidän kyllä puhumisesta ja esiintymisestä, suorastaan rakastin omaa ääntäni ennen rautoja, mutta nyt olen pakostakin vain ujo jännittäjä. Opiskeluistakaan ei tule oikein mitään, lähinnä vaan roikun mukana niin kauan kuin voin, koska tiedän homman kuitenkin lopulta kaatuvan esiintymispelkooni. Että semmosta...

Tekisi mieli siis sanoa, että kiitti vaan v*tusti, hampaiden oikojani. Olisin paljon mieluummin pitänyt ne vähän vinommat hampaat tämän kidutuksen sijasta. Vaikka voihan vika olla siinäkin, etten yksinkertaisesti enää oppinut rautojen jälkeen puhumaan uudelleen. Elämä tuntuu joka tapauksessa valuvan läpi sormien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pelko päässä kirjoitti:

Minulla on paha puhevika (R- ja S-vika), ja se on käytännössä pilannut elämäni. Kuulostan suoraan sanottuna jälkeenjääneeltä kun puhun.

Olen lähenemässä kolmeakymppiä, eikä ole mitään koulutusta lukion jälkeen. Olen jättänyt kouluja väliin, koska minun olisi ollut pakko esiintyä.

Häpeän ja pelkään puhumista yli kaiken. Minua on kiusattu suurimman osan elämästäni puhevikojeni takia.

Löytyykö kohtalotovereita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu