Puheviat

Niin hölmöä kuin se onkin, niin aikuisten maailmassakin joskus pilaillaan puhevioista. Itse olen saanut kuulla jopa lievästä s-viastani. Hämmentävää, sillä aikuisilta ihmisiltä odottaisi kypsempää käytöstä.

Onko puhevikasi tosiaan paha, vai suurenteletko asiaa mielessäsi? Luulen, etteivät läheisesi edes ajattele asiaa. Heille tärkeämpää on muu - sinä itse kaikkine hyvine ominaisuuksinesi.

Puhevika on vain pintaa. Se mitä sen alta löytyy, on tärkeämpää.

Kurjaa, että olet saanut osaksesi tuollaista kohtelua, mutta älä anna sen määrittää arvoasi ihmisenä. Ei ole sinun häpeäsi, että joku aikuinen lapsellisesti tekee pilaa sinusta, :)

Oletko hakenut apua, jotta selviytyisit arkisessa elämässäsi?

Todella ikävää, että aikuisetkin voivat käyttäytyä noin lapsellisesti.

Tälläkin palstalla on useampia ketjuja puhevioista, joissa on myös ohjeita, joiden avulla äänteitä voi harjoitella. R-äännettä kannattaa harjoittaa d- tai dt-äänteen avulla. Niissä kieli on samassa paikassa suussa kuin r-äännettä lausuttaessa. Olen itse päässyt r-viasta eroon koulun puheopetuksessa, jossa asiaa lähestyttiin juuri d:n avulla. Oletko itse käynyt puheopetuksessa?

En osaa kauheasti neuvoa, muuta kuin vakuuttamalla, että erilaisista puhevioista kärsivät ihmiset voivat vioistaaan huolimatta työskennellä oikeastaan lähes millä alalla vain. Itselläni on ollut lääkäri, jolla oli sekä r- että s-vika ja hän oli hyvin sympaattinen ja helposti lähestyttävä ehkä juuri sen takia, että puhevika teki hänestä inhimillisen. Ajattele vaikka presidentti Halosta tai esim. Lola Wallinkoskea. Heidän työssään puhuminen ja esiintyminen on ollut keskeinen osa ja he ovat niistä hienosti selviytyneet puheviasta huolimatta.

Jotain vikaa on. Pitää vain löytää vian alkulähteille jotta sen voisi korjata tai parantaa.
Eikä taida olla kyse mistään liian mekaanisesta viasta. Eikä liiemmilti läppä viasta.

Täältä löytyy kaikki maholliset viat.

Itselläni oli pitkään asiat hyvin, mutta sitten sain hammasraudat. Ja sen jälkeen onkin elämä ollut yhtä alamäkeä, koska samalla tuli s-vika, jolle ei vain näy loppua. Siitäkin huolimatta, että raudat ovat jo ajat sitten lähteneet. Eikä puhuminen tuota pelkästään henkisiä vaikeuksia, vaan fyysisestikin se tuntuu vaativan uuvuttavia ponnisteluja, kun tuntuu, että hampaat sen kun tursuu suusta.

Nykyään en sitten enää muuta ajattelekaan, kuin puhumista, siihen liittyviä pelkoja ja hampaitani. Periaatteessa pidän kyllä puhumisesta ja esiintymisestä, suorastaan rakastin omaa ääntäni ennen rautoja, mutta nyt olen pakostakin vain ujo jännittäjä. Opiskeluistakaan ei tule oikein mitään, lähinnä vaan roikun mukana niin kauan kuin voin, koska tiedän homman kuitenkin lopulta kaatuvan esiintymispelkooni. Että semmosta...

Tekisi mieli siis sanoa, että kiitti vaan v*tusti, hampaiden oikojani. Olisin paljon mieluummin pitänyt ne vähän vinommat hampaat tämän kidutuksen sijasta. Vaikka voihan vika olla siinäkin, etten yksinkertaisesti enää oppinut rautojen jälkeen puhumaan uudelleen. Elämä tuntuu joka tapauksessa valuvan läpi sormien.