Mietinpä, että mitä mieltä olette seuraavasta... Mielipiteeni perustan siihen, mitä olen nähnyt ja kuullut sekä siihen, miten luulen asioiden olevan.
Eli, jos kuvitellaan ihminen, joka on koko ikänsä ollut kiinnostunut sosiaali- ja terveysalan asioista, lukenut kirjoja, lehtiä ja katsonut televisiosta alan ohjelmia, pitänyt silmänsä auki sekä lukiossa vielä lukenut psykaa ja bilsaa.
Tuleeko tällaiselle ihmiselle lh-koulussa oikeastaan mitään uutta tietoa? Enkä puhu nyt käytännön hoitotoimenpiteistä enkä esim. ammatin harjoittamiseen liittyvistä lakiasioista, vaan muista aineista (psykologia, ihmisen fysiologia ja anatomia, terveys, sairaudet, lasten kasvatus jne. jne.).
Lh-koulutus
9
761
Vastaukset
- hoi.
No kyllä kai siellä nyt jotain täytyy oppia jos mieli toimia esim.terveyskeskuksissa toimenpiteissä...En kyllä ihan heti antais täysin peruskoululaisen ja lukiolaisen itseltäni tikkejä poistaa tms.
- lähihoitaja
Se, että olet lukenut psykologiaa lukiossa ja mielenkiinnolla seurannut keskusteluja ja artikkeleja sosiaali- ja terveysalalta ei tee sinusta sinulle sen parempia lähtökohtia lähihoitaja koulussa kun jollakin joka ei olisi mitään lukenut. Varhaiskasvatuksessa esimerkiksi ei pahemmin psukologian teorioita tarvita. Et voi mennä kasvattamaan lapsia päiväkotiin/lastenkotiin jos sinulle on toi "koulutus". Mitä tiedät esimerkiksi perhetyöstä, miten ja mihin pistät esim inskat, kuinka lasket lääkepitoisuudet yms. Näitä kun ei ihan lukemalla opi. Sen vaan sanon itsekkin lukion käyneenä että lh koulutuksen ja lukion psyka keskittyy täysin erinlaisiin näkökulmiin. Jos olet noin kiinnostunut, niin miksi et samantien kävisi koulua? Ei tuottaisi paljoa ongelmaa kun motivaatiota löytyy noinkin paljon. Se on tietty eri asia jos lähet kouluun niin että "luulet" jo tietäväsi kaiken. Silloin koulu ei anna sinulle yhtikäs mitään!
- mie
Niin, kun siis en tarkoittanutkaan ihan tuota. Lähtökohtani nimittäin on se, etten halua tehdä lähihoitajan työtä (pääsin kouluun, mutta en mennyt). Siispä en tarkoittanutkaan asioita, jotka liittyvät suoraan työn tekemiseen (lääkelaskut ym.). Tarkoitin lähinnä muuta tietoa ihmisestä, terveydestä, sairauksista yms.
- lähihoitaja
mie kirjoitti:
Niin, kun siis en tarkoittanutkaan ihan tuota. Lähtökohtani nimittäin on se, etten halua tehdä lähihoitajan työtä (pääsin kouluun, mutta en mennyt). Siispä en tarkoittanutkaan asioita, jotka liittyvät suoraan työn tekemiseen (lääkelaskut ym.). Tarkoitin lähinnä muuta tietoa ihmisestä, terveydestä, sairauksista yms.
Aijaa,no jos et työtä halua ikinä siltä alalta tehdä niin ei pä varmaan sitten kannata. Voithan siis ostaa anatomian kirjan ja opiskella ne itse kirjasta. Käytännön tietoa koulusta tulee paljon, mutta jos sitä et tarvitse niin turhan olisitkin mennyt kouluun ja vienyt paikan sellaiselta joka sinne todella haluu ja haluu tehdä sitä työtä.
- mie
lähihoitaja kirjoitti:
Aijaa,no jos et työtä halua ikinä siltä alalta tehdä niin ei pä varmaan sitten kannata. Voithan siis ostaa anatomian kirjan ja opiskella ne itse kirjasta. Käytännön tietoa koulusta tulee paljon, mutta jos sitä et tarvitse niin turhan olisitkin mennyt kouluun ja vienyt paikan sellaiselta joka sinne todella haluu ja haluu tehdä sitä työtä.
eli lähihoitajan työtä en tosiaan halua tehdä, mutta alan työtä kylläkin - lääkärin tai psykologin.
Mietin tässä vain sitä, että menetänkö jotain oleellista tietoa kun en mennyt tuohon kouluun, mutta tuntuu että en. - lh-opiskelija
mie kirjoitti:
eli lähihoitajan työtä en tosiaan halua tehdä, mutta alan työtä kylläkin - lääkärin tai psykologin.
Mietin tässä vain sitä, että menetänkö jotain oleellista tietoa kun en mennyt tuohon kouluun, mutta tuntuu että en.itsekin olen kiinnostunut muutekin alasta ja luen paljon, silti koulussa tulee uutta. itsellä on myös kolme lasta, ja silti lastenkasvatuksestakin uutta aina löytyy.
mutta jos LÄÄKÄRIKSI aiot, niin lääkis olisi oikea paikka ei lähihoitaja-koulu... - ex-lh
mie kirjoitti:
eli lähihoitajan työtä en tosiaan halua tehdä, mutta alan työtä kylläkin - lääkärin tai psykologin.
Mietin tässä vain sitä, että menetänkö jotain oleellista tietoa kun en mennyt tuohon kouluun, mutta tuntuu että en.Vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja lähihoitajakoulutuksessa kyllä oppii ja näistä taidoista on hyötyä ihmisten parissa toimiessa tehtävässä kuin tehtävässä. Lisäksi koulutus tarjoaa monipuolisen kuvan sosiaali- ja terveydenhuoltoalasta.
- lh-opiskelija
ex-lh kirjoitti:
Vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja lähihoitajakoulutuksessa kyllä oppii ja näistä taidoista on hyötyä ihmisten parissa toimiessa tehtävässä kuin tehtävässä. Lisäksi koulutus tarjoaa monipuolisen kuvan sosiaali- ja terveydenhuoltoalasta.
Lähihoitajan ammatin laajuutta ei vielä oikein tunneta.. mikä harmittaa. Koulutuksessa oppii paljon uutta, vaikka monet asiat on yksilökohtaisia (kuten hoitajan etiikka), joita ei voi oppia, ne vain on. Psykologia on laajaa (kehitys-, työ-, kuntoutuspsykologia, yms). Itse olin positiivisesti yllättynyt kun aloitin koulun vuosi sitten ja olen tykännyt tosi paljon. Se tosiaan kehittää sosiaalisia taitoja, kuten joku jo mainitsi:) Hyvää koulun alkua kaikille lähihoitajaopiskelijoille!! (ja muillekin)
- th-op.
Miksi et hakisi suoraan sairaanhoitajaksi lukemaan? Käsitin, että olet käynyt lukion ja jos vain olet persoonaltasi hoitaja-tyyppiä, niin pääset "lentämällä" sisälle! Varmasti lukion arvosanat (ja hyvin arvosanoin kirjoitetut yo-kokeet) riittävät pääsyyn sairaanhoitaja-koulutukseen.
ps. Jos olet kiinnostunut enemmän psykologisista asioista, olisi mielenterveyden hoitotyö juuri kuin sinulle tehty!=)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283