Kirjoitin tänne alkukesästä ja syksystä ja osa ehkä muistaakin niitä tekstejä. Olin tutkintavankeudessa, minusta oli esitetty vaikka mitä väitteitä... koska uskalsin nousta vastustamaan narsisti puolisoani.
Terapian jälkeen (joka siis jatkuu vielä) Elämä näyttää ihan toiselta, tämä on kuin paratiisissa oloa... kotiväkivalta on loppunut, minun ei tarvitse olla koko ajan varpaillani, vuosia jatkuneet fyysiset stressioireet ovat yksinkertaisesti hävinneet, naiset on alkaneet taas näyttää kivoilta (syksyllä vielä ajattelin, etten enää ikinä halua uutta suhdetta ja pysyn naisista erossa loppuelämäni. Olen siis mies).
Saan taas nähdä lapsiani, entisen puolisoni sukulaiset on lopettaneet uhkaussoitot...
Kaikki mitä ajattelin keväällä on kääntynyt päälaelleen ja minun elämäni on vasta nyt alkanut, elämä, jota minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut...
Entisen puolisoni keksityt syytteet, ilmoitukset... kaikki mitä se silloin raivoissaan sumpli minua vastaan on kääntyneet häntä itseään vastaan.
Hänen todistajansa jäi kiinni väärästä valasta, hän jäi kiinni valheistaan ja vääristä rikosilmoituksistaan, joihin liittyi lähestymiskiellot lapsia kohtaan, tutkintavankeus ja vaikka mitä...
Näillä näkymin minä tulen saamaan lasten yksinhuoltajuuden vaikka hain yhteishuoltajuutta (tuomari ei ilmeisesti suostu antamaan hänelle minkäänalaista huoltajuusosaa hänen ylilyöntiensä ja lapsiin kohdistuneen väkivallan takia), Entinen puolisoni ei näillä näkymin tule seviämään ehdollisella tuomiolla teoistaan ja hänen todistajansakin ura nyt ilmeisesti katkeaa tuohon väärästä valasta saatuun tuomioon. Lapset näkee äitinsä läpi ja on alkaneet vihata häntä, hän on muuttanut toiselle paikkakunnalle, koska ei pysty peittelemään enää valheitaan, hän on saamassa potkut töistään, koska sotki sen mukaan kuvioihin...
Hänellä on narsistinen romahdus päällä, kun kaikki kaatuu niskaan ja nyt hänen vistinsäkkin ovat täysin sekavia...
Hänellä on raivokohtauksia, ihan törkeitä ylilyöntejä, hän viis veisaa todistusaineiston ja puheittensa välisestä ristiriidasta (hän taitaa oikeasti elää mielikuvitusmaailmassa).
Hänen uusi "parisuhteensa" romahti kun valheet kaatuivat ja todellinen minä paljastui uudelle puolisolle, nyt hän yrittää saada minua takaisin... JA TURHAAN!!!
Syksyllä olin menettänyt uskoni täysin suomalaiseen oikeusjärjestelmään, mutta se on palannut ja olen huomannut, että hyville ihmisille (jos nyt voin sanoa itseäni mitenkään hyväksi ihmiseksi) käy lopulta hyvin ja oikeus voittaa.
... niin ja nyt vietän elämäni parasta Joulua.
Tsemppiä teille muillekkin oikeiden narsistien uhreille!
Terapian jälkeen (joka siis jatkuu vielä) Elämä näyttää ihan toiselta, tämä on kuin paratiisissa oloa... kotiväkivalta on loppunut, minun ei tarvitse olla koko ajan varpaillani, vuosia jatkuneet fyysiset stressioireet ovat yksinkertaisesti hävinneet, naiset on alkaneet taas näyttää kivoilta (syksyllä vielä ajattelin, etten enää ikinä halua uutta suhdetta ja pysyn naisista erossa loppuelämäni. Olen siis mies).
Saan taas nähdä lapsiani, entisen puolisoni sukulaiset on lopettaneet uhkaussoitot...
Kaikki mitä ajattelin keväällä on kääntynyt päälaelleen ja minun elämäni on vasta nyt alkanut, elämä, jota minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut...
Entisen puolisoni keksityt syytteet, ilmoitukset... kaikki mitä se silloin raivoissaan sumpli minua vastaan on kääntyneet häntä itseään vastaan.
Hänen todistajansa jäi kiinni väärästä valasta, hän jäi kiinni valheistaan ja vääristä rikosilmoituksistaan, joihin liittyi lähestymiskiellot lapsia kohtaan, tutkintavankeus ja vaikka mitä...
Näillä näkymin minä tulen saamaan lasten yksinhuoltajuuden vaikka hain yhteishuoltajuutta (tuomari ei ilmeisesti suostu antamaan hänelle minkäänalaista huoltajuusosaa hänen ylilyöntiensä ja lapsiin kohdistuneen väkivallan takia), Entinen puolisoni ei näillä näkymin tule seviämään ehdollisella tuomiolla teoistaan ja hänen todistajansakin ura nyt ilmeisesti katkeaa tuohon väärästä valasta saatuun tuomioon. Lapset näkee äitinsä läpi ja on alkaneet vihata häntä, hän on muuttanut toiselle paikkakunnalle, koska ei pysty peittelemään enää valheitaan, hän on saamassa potkut töistään, koska sotki sen mukaan kuvioihin...
Hänellä on narsistinen romahdus päällä, kun kaikki kaatuu niskaan ja nyt hänen vistinsäkkin ovat täysin sekavia...
Hänellä on raivokohtauksia, ihan törkeitä ylilyöntejä, hän viis veisaa todistusaineiston ja puheittensa välisestä ristiriidasta (hän taitaa oikeasti elää mielikuvitusmaailmassa).
Hänen uusi "parisuhteensa" romahti kun valheet kaatuivat ja todellinen minä paljastui uudelle puolisolle, nyt hän yrittää saada minua takaisin... JA TURHAAN!!!
Syksyllä olin menettänyt uskoni täysin suomalaiseen oikeusjärjestelmään, mutta se on palannut ja olen huomannut, että hyville ihmisille (jos nyt voin sanoa itseäni mitenkään hyväksi ihmiseksi) käy lopulta hyvin ja oikeus voittaa.
... niin ja nyt vietän elämäni parasta Joulua.
Tsemppiä teille muillekkin oikeiden narsistien uhreille!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siis eihän tämä elämä oikeasti mitään juhlaa ole (vaikka se siltä nyt tuntuukin).
Lasten terapiat tulee kestämään vuosia ja se on saannut aikaiseksi varmaan myös jotain, mitä ei pysty korjaamaan. Minun terapiani tulee myös kestämään useamman vuoden. Vaikka naisett taas jollain tavalla kiinnostaa, niin en silti tiedä onko minusta enää koskaan parisuhteeseen. Olen eri ihminen kuin ennen, eikä pelkästään hyvällä tavalla, jotain kuoli sisälläni tutkintavankeudessa. Talous on ihan erilainen kuin ennen ja oikeustoimiin on palanut ihan käsittämätön määrä rahaa. Yksinhuoltaja isänä tulee olemaan tosi rankkaa ja hiukan pelottaa, miten saan kaiken onnistumaan.
Nyt tuntuu hyvältä koska olen saanut palautettua välit omiin sukulaisiin, minulla on ystäviä ja ennen kaikkea se henkisen väkivallan puuttuminen.
Suurin edistysaskel tapahtui kun annoin entiselle puolisolleni anteeksi ja laitoin kaiken hänen sairautensa piikkiin.
Anteeksiantaminen ei ollut helppoa (eikä todella tarkoita sitä, että ottaisin sen joskus takaisin tai olisin yhteydessä siihen muuten kuin pakollisissa asioissa), mutaa se antoi todella paljon itselle ja vasta sen avulla pääsin pahimman yli.
"Suurin edistysaskel tapahtui kun annoin entiselle puolisolleni anteeksi ja laitoin kaiken hänen sairautensa piikkiin."
Kiitos selviytymistarinastasi niitä tarvitaan...
Anteeksiantaminen narsistille juurikin tuosta syystä...on tärkeää...ymmärtää että hän on mikä on...
mutta en tiedä...vaikeinta lie ehkä antaa anteeksi itselleen...että oli sellaisessa mukana...
On paljon helpompaa antaa toiselle anteeksi kuin itselle.
Itselle anteeksi antamista edelleen harjoittelen terapiassa-
Entinen puolisoni sai minut mukaan erilaisiin asioihin ja kostoihinsa ja on todella vaikeaa (itse) antaa itselleen anteeksi tekoja, joissa muut ovat joutuneet kärsimään. Olen jossain määrin ottanut yhteyttä ihmisiin ja pyytänyt anteeksi, mutta se on kuitenkin hyvin rajallista.
Vaikeinta on kuitenkin se kun on koko pienen ikänsä tottunut etsimään sitä syytä itsestään, oli se syy sitten oikeasti itsen tai jonkun toisen (ilman tuota suhdekkaan ei tietenkään olisi kestänyt).Siitä pois oppiminen on työlästä...
Vaikka nyt tuntuu todella upealta, niin paraneminen omista ongelmista on vielä pitkän matkan ja pitkän terapian takana.
Yksi varjo on kyllä tullut taivaanrannalle ja se on entinen puolisoni, joka on sitten vissiin lopulta ymmärtänyt, ettei löydä toista niin suurta idioottia kuin minä olin. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta on vaikeaa ja ahdistavaa kun hän yrittää palata takaisin... hän osaa syyllistää "lasten edulla", "muistoilla" ja vaikka millä...
"On paljon helpompaa antaa toiselle anteeksi kuin itselle."
Niin sitä jälkeenpäin miettii todella sitä, miksi oli sellaisessa suhteessa...jossa vääräkin tuntui hetken oikealta...
Omaksi "syykseni" olen löytänyt sen että olin altis imartelulle...että melkoinen idiootti olin minäkin...
Mutta minun suhteeni oli kuitenkin ns. kevyempää kamaa siltä osin, että oli vaan ns. tapailu suhde ja en ole syyllistynyt vääriin tekoihin muita ihmisiä kuin vain itseäni kohtaan...
Jos ei lasketa niitä muita naisia, joita hän tapaili samanaikaisesti...ja jotka mahdollisesti luulivat olevansa ainoita...niin heitä kohtaan kaiketi tein väärin...toimiessani ikäänkuin välineenä pettämiseen...
"Vaikeinta on kuitenkin se kun on koko pienen ikänsä tottunut etsimään sitä syytä itsestään, oli se syy sitten oikeasti itsen tai jonkun toisen (ilman tuota suhdekkaan ei tietenkään olisi kestänyt).Siitä pois oppiminen on työlästä.."
Niin nuo syyllisyys kysymykset on vaikeita...jonkin verran helpotusta olen kyllä saanut siitäkin, että olen oppinut ajattelemaan...että kaikilla ihmisillä/myös sillä vastapuolella on mahdollisuus tehdä valintoja omaan elämäänsä liittyen...ja vastuu omista valinnoista kuuluu itselle...
Etten minä enää sentäs koe olevani yksin syyllinen, vaikka toki kannan vastuun omista valinnoistani...siitä omasta idioottimaisuudestanikin...
Noh...Ännä suhteeseeni liittyen, minulla ei ole pelkoa, että hän haluaisi takaisin...uskon kyllä että sukupuoliset tarpeensa hän saa tyydytettyä muuallakin...ettei enää tarvitse minua siihen , että olen päässyt hänestä fyysisesti eroon...
Jäljelle on jäänyt vain tämän oman osuuden pohdinta...häpeä itsestä, joka toivon mukaan lientyy kun uskaltaudun myöntämään läheisillenkin että minulla on ollut "sellainen" suhde...
"mahdollisesti luulivat olevansa ainoita...niin heitä kohtaan kaiketi tein väärin...toimiessani ikäänkuin välineenä pettämiseen..."
Noinhan siinä voi käydä. Sitä vain mietin, mitä opimme tästä...? Voisiko olla, että kaikkien osapuolten pitäisi pidentää seurusteluaikojaan ja tutustua kumppaniin kunnolla, ennenkuin alkaa sitoutumaan ja suostuu hänelle. Miehethän ainakin ovat aina valmiita. Että valitettavasti tämä menetelmä ei suojaa miehiä kovin hyvin.
Miehet voisivat sitten vanhaan malliin alkaa miettimään, onko nainen kunnollinen nainen, jos suostuu heti ja välttää tällä tavalla sitoutumisen ennenkuin antautuu suhteeseen.
Vika saattaa olla ajassamme, ja onkin. Tämä aika ei anna parhaita mahdollisuuksia suojella itseään. On niin kiire. Vain nopeat elävät.
Ainakin minä aion testata uutta vanhaa menetelmää. Nainen ja mies eivät ole samanlaiset.
Ei tässä ajassa ole voinut joka käänteessä vaatia miestä naimaan itsensä... Johtui se sitten kummasta tahansa. Että ajatelkaas. Ennenvanhaan, kun mentiin vihille asti sen ainoan (ehkä v useammin), oli sitten kivempi huudella avioliiton tuoman seksuaalisenkin turvan takaa, mitä ne muut olivat (h-alkuisia).
Niin ne ajat vaan muuttuvat, nyt ei tiedä, kuka on ja mikä. Olen omasta kunniastani vain pitänyt kiinni. Mies on petturi ja sillähyvä.
Mieleen välähti yksi juttu, olenkin sitä hänessä ihmetellyt!!! Hän on vuosien saatossa muuttunut tasa-arvoisemmaksi mielipiteiltään, ja ihmetteli minussa minun käytöstäni, kun haukuin (aiheesta -tässä tapauksessa, mutta silti) hänen uusi naikkosiaan h-sanalla... Oli varmaan uutta hänelle, ainakin pitkästä aikaa, että olinkin vihainen tuollatavoin, enkä vain itkenyt ja säälitellyt itseäni.
Hän oli itse paennut tasa-arvon taakse piiloon vastuuta, joka hänellä miehenä olisi pitänyt kumppaneistaan olla. Noin ne nykynaiset ovat tehneet narsistimiehen elämän auvoisaksi. Paitsi munun narsisti-uhriparkaani. Joutui minun käsittelyyni ja yllätin hänet pitämällä häntä miehenä. Siinäkös raukalla onkin ollut pureksimista.
On sen ikäinen, että tietää mistä puhun. Joutui siis häpeään siksi. Minä en häpeä.
"Yksi varjo on kyllä tullut taivaanrannalle ja se on entinen puolisoni, joka on sitten vissiin lopulta ymmärtänyt, ettei löydä toista niin suurta idioottia kuin minä olin. "
Ymmärrän sarkasmin tuossa "suurta idioottia".
Mutta jossain mielessä se on oikea ja objektiivinen arvio tilanteesta. Minä olen myös hylännyt narsistin hiljakkoin. Vielä ei ole hänestä kuulunut mitään. Odottaa varmaan, että minä otan yhteyttä... vielä.
Kun jaksaa muistaa, että narsistista ei "kasva" tervettä ihmistä, vaikka yrittäisi mitä näytellä, niin kauan menee hyvin. Tapailimme narsistin kanssa pitkään senkin jälkeen, kun hänen luonteenlaatunsa oli minulle alkanut paljastua. Hän myönteli auliisti virheitään ja kokonaislaatuista puutteellisuuttaan persoonassaan. (Ei noilla sanoilla). Tuntui olevan näkemys itsestään ja huokaili syvästi ja valitteli omaa onnettomuuttaan.
Uskon kuitenkin, että tuo oli vain osa hänen strategiaansa saada anteeksi, sehän on hänen kasvojensäilytykselleen erittäin tärkeää. Meno on kuitenkin jatkunut entisellään. Puheista ja lupauksista (jotka teki puolittain, koska "tietää itsensä ja ongelmansa"). Näin vaikutti niin aidolta ja tavallaan inhimilliseltä, että sydänhän siinäkin on heltynyt.
Tämän kaiken anteeksiantamisen ja jaloudenkaan, syvällisten keskustelujen ja myöntämisten seurauksena, minkäänlaista käännöstä parempaan ei ole seurannut. Narsisti ehkä on saanut itselleen uusia "lisäkierroksia" koneeseensa, ja meno jatkuu ehkä paremmassa seurassa kuin ennen minua. Pystyy siis naruttamaan minun avullani entistä vaikeammin tavoitettavia naisia. On siis pätevöitynyt narsistinurallaan.
Itse hän ei näe tekevänsä mitään väärää, vaan etenee omien sanojensa mukaan sitä mukaa kun "tuntuu hyvältä...". Eli että: on siis oikeutettu kaikkeen, mitä elämä hänelle suo.
Häkellyttävää tässä tarinassa on mielestäni se, että näinhän me muutkin teemme, yritämme eteenpäin elämässä. Mutta se häikäilemättömyys, valehteleminen ja hyväksikäyttö. Uhrien valitseminen, nöyryyttäminen ja alistaminen. Se, mitä narsisti itse antaa. Jotkut kuulemma makselevat kuluja... onhan se sekin jotain.
Minun narsistini kokee antavansa itsensä, siis kehonsa kumppanin käyttöön. Minun kanssani tosin vallitsee tasa-arvo siinä kohtaa, olen pitänyt huolen, että tajuaa, että myös minä annan itseni. Jotain bensa- ja kahvi- ja alkoholikuluja maksaa myös. Tietty "tarjoaminen" on hänelle tärkeää julkisivun kannalta.
Minä867, toivon, että jaksat nähdä sinne näkymättömään, jonka sinun Taivaanrannan varjosi sinulta luultavasti tällähetkellä peittää.
Noin minunkaan narsistini ei ole enää pitkään mitään epäedullista itsestään minulle näyttänyt. On siisti, mukava, hyväkäytöksinen herrasmies, joka on minua käynyt tapaamassa. Tuosta sitten olen joutunut vuosia jo arvailemaan, mitä hän muualla tekee. Minulla siitä vain hyvin vähän on tietoa. Mutta pienistä vihjeistä ammennan tietoni ja kuitenkin tiedän. Onhan narsisti lopultakin vain falski kyhäelmä ihmisestä, oman näyttämönsä näyttämöllä.
Narsistin röyhkeys on jotain sanoin kuvailematonta. Soittaa iloisena kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan, selittää kaiken johtuneen muista ja hänen vain totelleen, haukkuu totaalisesti ne joita syyttää, sitten syyllistää vanhoista asioista ja lupauksista, sanoo aina rakastaneensa minua, mutta suuttuneensa koska toimin väärin häntä kohtaan... en ymmärrä asioita... olen ymmärtänyt asiat täysin väärin, hän teki kaiken koska rakasti minua, muut sitten ymmärsi väärin ja painosti... Hän ei voinnut tehdä muuta...
Se uusi ei merkinnyt mitään, se oli vain, että minä olisin tullut mustasukkaiseksi ja ymmärtänyt kuinka paljon rakastan häntä...
raivoa, huutoa... sinä et enää rakasta minua, minä sitä, minä tätä... täyslaidallinen syytöksiä...
Suljin puhelimen kesken huudon, olin varmaan sanonut kymmenen sanaa koko puhelun aikana, en vastannut enää hänen puheluihinsa ja kun tuli tauko soittojen välissä, niin sammutin puhelimen.
Olinpa onnellinen tällaisesta viestistä
siis että paraneminen voi alkaa... mullekin on toivoa
tsemppiä ylipääsemiseen!
Useissa keskusteluissa ei päästä "pintaa syvemmälle", koska asiosta ei ole tietoa, käsitystä, eikä ymmärrystä.
EU:n asettaman erityistyöryhmän sivustolla saattaisi löytyä vastauksia ja ratkaisuja moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin.
http://web4health.info/fi/answers/life-women-menu.htm
----