voi taivas!

tapahtui tanaan iltapaivalla bussissa 94 matkalla itakeskuksesta kontulaan:

bussin keskiosassa oli aiti lastenrattaiden kanssa: rattaissa pieni, suloinen, vaalea kiharapaa. natti nuori aiti jutteli lahella istuvan nuoren miehen kanssa, jolla oli mukanaan suuri koiranpentu.

bussiin tuli muutama ihminen pysakilta, ja koiramies kai pelastyi etta nuo ihmiset astuvat hanen koiransa paalle, joka istui kaytavalla. niinpa han alkoi kiskoa koiraa hihnasta kuristamalla sivumalle, ja koira vaikeroi. ihmiset tietysti alahtivat miehelle, etta ala satuta koiraa. mies alkoi huutaa bussiin tulleelle naiselle, kaikkien mahdollisten kirosanojen kera, etta vittu mita sa siina valitat, pida huoli omista asioistas jne.

ehkapa tarinani pari - aiti ja koiramies - oli jo tata ennen keskustellut kuuluvasti, en tieda, mutta tassa vaiheessa mina tulin kyytiin.

koko bussi yleisonaan nuori aiti kailotti ystavalleen, talle miehelle, kuinka hanelta oli poliisi vienyt ajokortin, koska ajoi humalassa. ja kuinka on 'ihanaa' elaa narkomaanin kanssa. ja kuinka han oli joku yo kannipaissaan ommellut paitaansa kiinni muovipussin. ihmetteli vaan aamulla heratessaan etta mita helvettia on taas tullut tehtya. karajillekin nainen oli menossa, jostain huumeisiin liittyvasta jutusta.

en ajattele, etta nainen ei saisi kiroilla. se oikeus suotakoon sukupuoleen katsomatta, enka kauhustele akkojen laukomia perkeleita. mutta VITTU on sana, jota naisten ei tulisi mielestani kayttaa. vittuhan on haukkumasana naisen jalkovalista. miksihan tamakin bussin kailottaja lisasi joka toisen sanan valiin vitun? myos suomalaisittain aannetyt fak juut kaikuivat bussin kosteassa ilmassa.

juttutuokio jatkui samaa rataa matkatessamme kohti kontulaa. mies silitteli koiraansa (ei siis tainnutkaan olla paha elainraakkaaja) ja kuunteli nuoren naisen tarinointia. naisen parivuotias lapsi istui koko ajan tyytyvaisen nakoisena rattaissaan.

kalatys taukosi kurkimaen kohdalla, silla seurueen kotipysakki laheni. aiti siina viela huudahteli, etta kylla mina taman tyton - osoitti tytartaan - pian annan pois. ostaisikohan kukaan, halvalla saa!

tassa vaiheessa mieleni teki huutaa, etta MINA ostan mielellani, jos et jaksa rakastaa ja hoitaa lastasi. mutta en uskaltanut, silla minulla oli oma pienokaiseni mukana, enka halunnut lietsoa joukkotapelua.

mitas mielta olette tallaisesta aidista?
2633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

.. se nuoren äidin loppukaneetti lapsensa halvalla lahjoittamisesta oli vitsiksi tarkoitettu. Vaikka se kamalalta kuulostikin ulkopuolisen korvaan, ja lapsesta se kuulostaa pahalta sitten, kun hän asian ymmärtää. Mutta äidin elämänpiirissä tuo on sellaista sisäpiirin huumoria, mustaa sellaista.

Toisaalta nuori äiti vaikutti varsin kypsymättömältä, koska lain vastustamisella piti kehuskella. Rikotaan rajoja, ja kun vanhemmat ei niitä aseta/ ole asettaneet, ne ovat sitten yhteiskunnan asettamia lakeja ja asetuksia, joita rikotaan. Ja kehutaan sillä. Teiniajattelua, teiniuhmaa. Kypsymättömän toimintaa.
Siinä mielessä harmi että on lapsi kasvamassa eikä itse ole kypsä ottamaan vastuuta edes omista teoistaan.

Äänestä

se ä- kirjain on siinä heti öön vieressä....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riina kirjoitti:

tapahtui tanaan iltapaivalla bussissa 94 matkalla itakeskuksesta kontulaan:

bussin keskiosassa oli aiti lastenrattaiden kanssa: rattaissa pieni, suloinen, vaalea kiharapaa. natti nuori aiti jutteli lahella istuvan nuoren miehen kanssa, jolla oli mukanaan suuri koiranpentu.

bussiin tuli muutama ihminen pysakilta, ja koiramies kai pelastyi etta nuo ihmiset astuvat hanen koiransa paalle, joka istui kaytavalla. niinpa han alkoi kiskoa koiraa hihnasta kuristamalla sivumalle, ja koira vaikeroi. ihmiset tietysti alahtivat miehelle, etta ala satuta koiraa. mies alkoi huutaa bussiin tulleelle naiselle, kaikkien mahdollisten kirosanojen kera, etta vittu mita sa siina valitat, pida huoli omista asioistas jne.

ehkapa tarinani pari - aiti ja koiramies - oli jo tata ennen keskustellut kuuluvasti, en tieda, mutta tassa vaiheessa mina tulin kyytiin.

koko bussi yleisonaan nuori aiti kailotti ystavalleen, talle miehelle, kuinka hanelta oli poliisi vienyt ajokortin, koska ajoi humalassa. ja kuinka on 'ihanaa' elaa narkomaanin kanssa. ja kuinka han oli joku yo kannipaissaan ommellut paitaansa kiinni muovipussin. ihmetteli vaan aamulla heratessaan etta mita helvettia on taas tullut tehtya. karajillekin nainen oli menossa, jostain huumeisiin liittyvasta jutusta.

en ajattele, etta nainen ei saisi kiroilla. se oikeus suotakoon sukupuoleen katsomatta, enka kauhustele akkojen laukomia perkeleita. mutta VITTU on sana, jota naisten ei tulisi mielestani kayttaa. vittuhan on haukkumasana naisen jalkovalista. miksihan tamakin bussin kailottaja lisasi joka toisen sanan valiin vitun? myos suomalaisittain aannetyt fak juut kaikuivat bussin kosteassa ilmassa.

juttutuokio jatkui samaa rataa matkatessamme kohti kontulaa. mies silitteli koiraansa (ei siis tainnutkaan olla paha elainraakkaaja) ja kuunteli nuoren naisen tarinointia. naisen parivuotias lapsi istui koko ajan tyytyvaisen nakoisena rattaissaan.

kalatys taukosi kurkimaen kohdalla, silla seurueen kotipysakki laheni. aiti siina viela huudahteli, etta kylla mina taman tyton - osoitti tytartaan - pian annan pois. ostaisikohan kukaan, halvalla saa!

tassa vaiheessa mieleni teki huutaa, etta MINA ostan mielellani, jos et jaksa rakastaa ja hoitaa lastasi. mutta en uskaltanut, silla minulla oli oma pienokaiseni mukana, enka halunnut lietsoa joukkotapelua.

mitas mielta olette tallaisesta aidista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu