Raija Pelli lähtee pois ruudusta. Miten nyt käy joka torstaisen käsityö hetkeni? Rakel Liekki tilalle, niin joha tulee katsojia.
Raija pois ruudusta.. nyyh
4
1349
Vastaukset
- aikakin
Siinä ei lennä edes mälli
kun ruudussa on pälli.
Jo sen olikin korkea aika lähteä sieltä nykimään, kerjäämästä julkisuutta. Itse mälli luulee olevansa joku salapoliisi ja kaiken lisäksi koitti vielä eduskuntaakin päästä, noilla "salapoliisin" lahjoilla.
Vittu mikä julkisuuden kipeä mälli.
Samaa tautia potee kun tämä uusi punapäinen leski. - Muistihirviö
Muistan kuinka ohjelman alkuaikoina 80-luvulla RaPe pukeutui poliisiunivormuun, mutta sitten oikeat poliisit kielsivät tämän leikin häneltä, ja hän joutui siirtymään minihamelinjalle.
Ohjelman lopputekstejä lukiessa ei ole voinut kuin ihmetellä miten monta ihmistä saa leipänsä tämän varsin vaatimattoman ohjelman teosta. Porukkaa oli moninkertaisesti se mitä Rikosraportissa, vaikka ohjelmien pituudessa ja tasossa ei paljon eroa ollutkaan.
Viime vuosina poliisi-Tv:ssä ei ole enää ollut muuta kiinnostavaa kuin lyödä kavereitten kanssa camp-hengessä kaljasta vetoa siitä montako kertaa ohjelmassa sanotaan "Rikosuhripäivystys".- juikki
Raijan ja käsitöiden lisäksi ohjelmassa on tietenkin parasta se tahaton komiikka. Kuka pokerina katselee kun joku onneton yksitysiyrittäjä esittelee tilannetta, jossa joku kolme tonnia painava lavetti on viety. Ja Raija jatkaa: Jos teillä on pienintäkään vihjettä tästä törkeästä rikoksesta, stoittakaa meille.
Ja sitten ne aivan erityisen tökeröt dramatisoinnit, joissa Siwan kassa ryöstetään kirveellä. Ja Raija perään...
Puhumattakaan siitä Heinolan tapauksesta, jossa vaatetusliikkeeseen oli murtauduttu. Ja Raija kertoi, että Heinolan kulmilla oli sitten kaduilla kaupusteltu pimeitä pikkuhuousuja! - Pikkuhousut
juikki kirjoitti:
Raijan ja käsitöiden lisäksi ohjelmassa on tietenkin parasta se tahaton komiikka. Kuka pokerina katselee kun joku onneton yksitysiyrittäjä esittelee tilannetta, jossa joku kolme tonnia painava lavetti on viety. Ja Raija jatkaa: Jos teillä on pienintäkään vihjettä tästä törkeästä rikoksesta, stoittakaa meille.
Ja sitten ne aivan erityisen tökeröt dramatisoinnit, joissa Siwan kassa ryöstetään kirveellä. Ja Raija perään...
Puhumattakaan siitä Heinolan tapauksesta, jossa vaatetusliikkeeseen oli murtauduttu. Ja Raija kertoi, että Heinolan kulmilla oli sitten kaduilla kaupusteltu pimeitä pikkuhuousuja!Monetkohan pikkuhousut Raijalta on kadoksissa?
Voisi olla hauskaa etsiä niitä yhdessä,ja sovitella niitä senjälkeen Raijan päälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327