Olen ihmetellyt erästä asiaa, ja olisi hienoa jos joku osaisi valaista, mihin viranomaisten toiminta oikein perustuu.
En nyt hae sellaista vastausta, että kaikki sossun tekemiset on perseestä ja kaikki on mielivaltaista - haluan löytää sen argumentin ja perustelun, jota viranomaiset käyttävät.
Jos ja kun Suomessakin on paljon koulupinnareita, jotka eivät suostu suorittamaan oppivelvollisuuttaan kunnolla, niin miten ihmeessä sijoitus tähän auttaa? Miten sijari sitten saa lapsen kouluun? Vai onko jutun juoni siinä, että eri paikkakunnalla asuminen saa nuoren käymään koulua?
Toimiiko sijoitus tällaisessa tilanteessa?
Kiitän jo etukäteen niistä vastauksista, jota koskevat itse kysymystä!
En nyt hae sellaista vastausta, että kaikki sossun tekemiset on perseestä ja kaikki on mielivaltaista - haluan löytää sen argumentin ja perustelun, jota viranomaiset käyttävät.
Jos ja kun Suomessakin on paljon koulupinnareita, jotka eivät suostu suorittamaan oppivelvollisuuttaan kunnolla, niin miten ihmeessä sijoitus tähän auttaa? Miten sijari sitten saa lapsen kouluun? Vai onko jutun juoni siinä, että eri paikkakunnalla asuminen saa nuoren käymään koulua?
Toimiiko sijoitus tällaisessa tilanteessa?
Kiitän jo etukäteen niistä vastauksista, jota koskevat itse kysymystä!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vastaan sinulle opettajan näkökulmasta. Yksiselitteistä vastausta ei ole, mutta kehittelen jotakin.
Oletus lienee se, että vanhemmat ovat jollakin tavoin aseettomia lapsensa/lastensa kanssa. Auktoriteettiasema on jostakin syystä joko menetetty tai puutteellinen ja paikan vaihdoksella oletetaan sitten päästävän parempiin tuloksiin.
Minulla itselläni on kokemusta siitä, että ainakin pahoja käyttäytymisongelmia on saatu kuriin "maisemanvaihdolla". Omassa koulussani on oppilaita, jotka ovat olleet kotioloissa mahdottomia tapauksia koululle käsitellä. Laitos on ollut heidän sijoituspaikkansa ja tiukentunut kuri on muuttanut lasten toimintaa parempaan suuntaan. Mukana kuviossa on ollut myös vanhempien voimattomuus.
Varsin usein kaveripiirillä on vaikutuksensa myöskin. Jos ystävät vetävät lapsen/nuoren mukanaan kaikenlaiseen hölmöyteen, on selvää, että paikkakunnan vaihdos voi olla hyväksi.
Ainakin laitoksissa kuri on rajattomasti kasvaneiden kannalta kova ja ei ole ihme, että aivan kaikki tapaukset eivät koe oloja kannaltaan mukaviksi. Kodinomaisemmat olosuhteet lienevät tapauskohtaisia.
Jos vanhemmat eivät saa lapsiaan "ruotuun", mukaan tarvitaan ulkopuolisia toimijoita. Ikävähän asia on, mutta aina vain ei ole vaihtoehtoja.
Äkkiseltään luulisi, että nuori olisi valmis vaivautumaan muutamaksi tunniksi kouluun per päivä, jos vaihtoehtona on muutto jonnekin korpeen.
Minäkin olen nähnyt nuoria, joille kenenkään on turha sanoa yhtään mitään. Tekevät mitä haluavat, milloin haluavat ja kenen kanssa haluavat. Tai paremminkin: eivät tee sitä mitä eivät halua, kun eivät halua mennä kouluun.
Mitä ne sellaiset laitokset tarkkaan ottaen ovat, miten sellaiseen päädytään ja miten penteleessä nuori saadaan pysymään sen sisässä? :-)
Aika runsaasti taitaa tulla ls-ilmoituksia juuri koulusta?
Koetan vastata taas jotakin.
Osa nuorista kasvaa tänä päivänä ilman rajoja. Heille on sitten yllätys ja myöskin vaikea kestää se, että joku niitä asettaa. Se "korpeen" siirtäminen voi olla joillekin tuikitarpeellista. Kaikki laitoksetkaan eivät kuitenkaan sijaitse aivan syrjässä taajamista, vaikka hieman syrjäisemmän sijainnin edutkin kai lienevät käsitettävissä: alemmat kustannukset, helpompi valvoa ja myös esim. lakkautettujen koulujen & muiden suurempien rakennusten saatavuus.
En ole mikään asiantuntija laitosten suhteen, mutta opettajana ei ole voinut välttyä huomaamasta sitä, miten paljon niitä on ilmestynyt maahamme. Surullista on se, että kysyntää tuntuu olevan aina vain enemmän.
Tunnen melkoisen joukon opettajia eri kouluasteilta. Yksikään tuntemani koulupuolen ihminen ei suhtaudu ajatukseen ls-ilmoituksen tekemisestä innolla. Ainakin minun tapauksessani koulukuraattori on itse kertonut sen, miten ls-ilmoitus todellakaan ei johda automaattisesti huostaanottoon ja myös sen hän totesi, että koko ls-ilmoitus ei enää merkitse samaa kuin joskus aiemmin. Kun seurailin erästä tapausta, jossa olin mukana ls-ilmoitusta tekemässä, kuraattorin puhe osoittautuyi todeksi. Jokainen tapaus ON tietenkin omansa. Surullista on se, että tukitoimia ei läheskään kaikessa tehossaan näytä kaikkialla saavan ilman ls-ilmoituksen tekoa.
Kaikille tuntemilleni opettajille ls-ilmoitus on arveluttava siksi, että sen tekeminen saattaa merkitä välien katkeamista vanhempiin. Kun itse tein viimeksi ilmoituksen, oppilaan lähivanhempi oli sitä todistamassa ja vaikka koville näytti ottavankin, hän kuitenkin ymmärsi tilanteen.
Tuntuu hieman omituiselta nähdä, miten osa kirjoittajista todellakin kuvittelee opettajien tehtailevan ls-ilmoituksia liukuhihnalta ja jo aivan mitättömistä syistä. Totta tuo kuvitelma nimittäin ei ole, ei edes vähäisissäkään määrin. Selväähän tietenkin on sekin, että jotkut täällä haluavat vain provoisoida ja liioittelu on Suomi24:lle tyypillistä joka osiossa.
Ainakin siinä työyhteisössä jossa minä olen ja myös niissä, jotka tunnen, kynnys tehdä ls-ilmoitus on korkea. Jos siihen joudutaan turvautumaan, huoli lapsesta on todellinen ja pitkäaikainen. Myös syynsä ilmoitukselle voi olla, jos vanhempaa/vanhempia eivät lapsen ongelmat tunnu kiinnostavan. Sellaisiakin tapauksia nimittäin on olemassa.
Tuntuu hivenen omituiselta lukea kirjoituksia, joissa joku ilmoittaa esim. ettei "viitsi" tai "jaksa" mennä palaveriin, jossa lasten asioita selvitellään tarkemmin. Luulisi jokaisen ajattelevan kuitenkin lapsensa parasta. Vastoin tämän osion väittämiä, viranomaiset eivät ole uhka tai tavoittele pelkkää pahaa kaikille lapsiperheille.
Minäkin olen kuullut ja ymmärtänyt niin, että vanhempien toistuva piittaamattomuus lapsen tai nuoren asioista voi olla se viimeinen pisara, jonka takia opettaja tai muu koulun työntekijä tekee ilmoituksen.
Ei esimerkiksi tulla sovittuihin tapaamisiin tai ylipäätään mihinkään tapaamisiin, ei vastata yhteydenottoihin eikä reagoida oikein mihinkään. Eipä siinä paljon jää opettajalle vaihtoehtoja, kun huoltaja ei saavu edes kuulemaan, mistä opettaja on huolissaan.
Kirjoitin tai kysyin että ls-ilmoituksia tulee (ko?) paljon juuri kouluista, koska luin vähän aikaa sitten, että suurin osa ilmoituksista on viranomaisten tekemiä.
Poliisit taitavat myös tehdä herkästi ilmoituksen? (esimerkiksi kännäämisen takia)
Niin, ei se ilmoitus sinänsä vielä johda välttämättä mihinkään sen kummempaan, joten ihan samoin ihmettelen sitä, miten jotkut vanhemmat eivät vastaa yhteydenottoihin.
Laitoskasvatus syrjäyttää nuoret tehokkaasti.
Suomessa ei ole muita tukimuotoja kuin huostaanotto, joka syrjäyttää nuoret lopullisesti.
Hei vaan,
meillä on juuri koulupinnari sijoituksia parikin tällä hetkellä,sijoitukset ovat avohuollonsijoituksia,jolloin lapsukaiset ovat joka viikonloppu kotonaan ja koulujen lomat.Tietysti on ollut pari viikonloppua,jolloin vanhemmilla on ollut työjuttuja ja lapset ovat silloin olleet meillä tai isovanhemmillaan. Tosi hyvin on sujunut,koulutokarit parantuneet,välit vanhempiin selvinneet ja toinen lapsukaisista kotiutuu keväällä,toisella menee hiukan pidempään,mutta toiveita on,että hänkin kotiutuu tulevan vuoden aikana. :)
Eihän tuo niin hölmöltä ja järjettömältä kuulosta, mitä ensin ajattelin.
Pinnaaminen sinänsä siis voi olla syy sijoitukseen? Onko kokemuksesi samantapainen kuin ammattikasvattajalla; että vanhemmat jostain syystä ovat menettäneet auktoriteettinsa tai heillä ei ole voimia vaikuttaa asioihin?
(Ja nämä kysymykset olivat siis yleisluontoisia, tarkoitus ei ole määritellä tarkasti millaisia kaikki vanhemmat ovat!
Kysyn sen takia, kun ilmiö on nyt osunut kohdalle pari kertaa.
Mitä laitoksia on olemassa, jos sijarillakaan ei onnistu?
Mistä johtuu sijarilta toiselle pompottelu?
Meillä sijoitukset johtui juuri vanhempien väsymisestä ja riidoista lapsen kanssa. Nyt tosiaan vanhemmat saivat hengähdystauon ja pystyivät keskusteluun lapsen kanssa,me puolestamme annoimme lapselle uudet ihmiset johon purkaa "kiukkua" ja olimme ne inhottavat määräilevät aikuiset ja vanhemmista tuli lasta puollustavat aikuiset. :)
En tiedä mistä johtuu sijoituspaikkojen vaihtuvuus,mutta luulisin sen osittain johtuvan siitä ,että liian vaikeita lapsia sijoitetaan perhesijoituksiin.
Aina löytyy lapselle koti,siis täytyy löytyä!!!!!!
Viranomaistoiminta perustuu oletukseen, että syy kouluongelmiin on aina vanhemmissa . Ei esim. koulun ilmapiirissä(kiusaaminen), opetuksessa, lapsen kohonneessa tuen tarpeessa ( esim. neurologinen tai muu häiriö) tms.
Siksi sijoituksen luullaan ratkaisevan kaikki ongelmat.
Todellisuudessa sijoitus usein vain pahentaa kouluongelmia. Lastensuojelulaitokset eivät pysty takaamaan lapselle edes perusopetusta ja liian usein koulua käydään laitoksen kotikoulussa puutteellisissa tiloissa vailla pätevää opetusta. Ihan tyypillistä on esim. että koululuokkana toimii laitoksen keittiö ja opetusta antaa lähihoitaja tai joku laitoksen harjoittelija.
Sijoituksen on todettu olevan suurin riski koulutusuran katkeamiselle. Jopa 80% sijoitetuista pojista oli vielä 23-24- vuotiaina vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa( KELA Perhepiirissä) .
Monet nuoret kokevat valvomattomissa( Aula, AVI, Valvira, Talentia, Kuntaliitto myöntävät ettei valvontaa ole) lastensuojelun sijoituspaikoissaan mieli- ja väkivaltaa, tyypillisesti juuri koulunkäynnin ja terveydenhuollon laiminlyöntejä ja karkaavat. Muut pohjoismaat ovat tehneet jo kauan sitten puolueettomat selvitykset julkisen vallan hoivassa olevien lasten tilanteesta ja tulokset ovat karua luettavaa. Ruotsi pyysi anteeksi kärsineiltä ja pohtii vahingonkorvausasiaa. Meillä selvitys on tekemättä.
Kaikkein kipeimmin Suomessa tarvittaisiin juuri puolueetonta lastensuojelun vaikutusten arviointia, tutkimustietoa siitä, mikä lapsiamme auttaa, mikä ei.
Nykyisin lastensuojelu toimii ilman tutkimus- tai seurantatietoa, pelkkien oletusten varassa.
Asiat eivät ole ikinä yksinkertaisia. Huostaanotetuilla lapsilla on usein jo valmiiksi ongelmia monilla eri osa-alueilla. Mikään ei takaa sitä, että ongelmat kyettäisiin kuin taikaiskusta pyyhkäisemään pois.
Hyvä olisi kai muistaa sekin, että läheskään kaikki laitokset eivät tarjoa itse kouluopetusta lapsille/nuorille.
Jotenkin tämä koko keskustelu on pelkkää kinastelua. Hoh hoijaa...
Olen huostaanotetun nuoren äiti. Kerron meidän kokemuksemme tähän ja yritän vastata vai aloittajan kysymykseen. Oma nuoreni alkoi ahdistua yläasteelle menon jälkeen. Hän meni aivan hiljaiseksi kotona ja väisti katsetta, alkoi myös olla kaikenlaisia syitä miksi pitäisi olla kotona eikä voi mennä kouluun. Aika pian koulusta otettiin yhteyttä ja selvisi ettei nuori ollut koulussa ollenkaan enää, vaikka siis aamulla lähti ja tuli normaaliin aikaan kotiin. Eräänä iltana nuori kertoi ettei voi kouluun mennä. Syytä en saanut selville mutta valtava ahdistus valtasi hänet.
Siitä alkoi meidän taival.
Hänellä todettiin masennus ja paniikkihäiriö, pelkotiloja ja vaikka mitä, olen jo vuosien saatossa unohtanutkin osan. Lääkitystä, tukitoimia, terapiaa, vaikka millaisia koulujärjestelmiä, erilaisia luokkia ym. Ei onnistunut.
Itse jäin pois töistä auttaakseni, vein nuoren kouluun, hain pois, viikottain oli vaikka mitä palaveria, tein todellakin kaikkeni, mutta pahaa oloa en osannut poistaa :(
Sitten tuli se aamu kun kouluunlähtö oli täysin poissuljettu, näin miten paha olo toisella oli, ajoimme kouluun mutta hän sai autossa niin suuren ahdistuskohtauksen että oli pakko ajaa kotiin ja vain yrittää pitää hänestä kiinni, lohduttaa, kertoa että ei haittaa, tästä selvitään ja kuinka rakas hän onkaan.
Tuli lähtö osastolle, siellä jonkun aikaa mutta hän oli sinne "liian terve". Lääkitystä.
Taas kokeilua kouluun, huonoin tuloksin. Sairaslomaa.
Minulle kerrottiin että sairaslomalla ei voi alaikäinen nuori kauaa olla, koska suomessa on koulupakko.
Väläytettiin mahdollisuutta huostaanottoon...en osanut sanoa mitään. Aika kului, lapseni teki pesää huoneeseensa, alkoi puhua itsemurhasta.
Tajusin että en voi enää ottaa vastuuta tästä vaikka kuinka rakastan, tätä en pysty korjaamaan. Perheessämme on muitakin lapsia, pienempiä. Hekin tarvitsivat minua mutta minun voimat alkoivat loppua, tuntui että elin vain tämän sairastavan lapsen kanssa ja että elin itseasiassa hänen elämäänsä koska jouduin kokoajan tarkkailemaan ja vahtimaan häntä, puhumaan, lohduttamaan, vaakuuttelemaan paremmasta, kehoittamaan ihan normiaskareisiin kuten syömiseen ja puhtauteen.
Menin sos.toimeen ja sanoin että en pysty, tätä en osaa parantaa. Taustalla oli kokoajan ollut se asia että se koulu on käytävä, tavalla tai toisella. Ei meidän paukut riittäneet kotiopiskeluun tms.
Nuori lähti huostaan, lähikaupunkiin laitokseen.
Siellä alku oli vaikea, en siitä tähän sen enempää. Vaikeaa se oli meille kaikille. Tuo laitos oli ihan hyvä paikka, sain käydä siellä aina kun halusin ja nuori pääsi kotiin sitten loppujenlopuksi joka viikonloppu, syynä huostaan kun ei olleet ne huonot kotiolot. Laitoksessa alkoi kotikoulu, ja kas kummaa niitä suorituksiakin alkoi tulla, itse asiassa kokonainen lukukausi tuli suoritettua muutamassa viikossa.
Vaikeuksiakin riiti, mutta niistä mentiin eteenpäin.
Sitten nuori meni laitoskaupunkinsa kouluun ja siellä suoritti sitten peruskoulun. Mikä ihana ihme :)
Näiden vuosien aikana nuori pyynnöstään sijoitettiin pariinkin kertaan kotiin ja aloitti koulunkäynnin kotikaupungisaan, aina se johonkin tyssäsi. Paha olo lisääntyi, masennusta ja univaikeuksia...tiedä sitten miksi näin. Jos kyse alunperin olisi ollut vaikka koulukiusaamisesta, niin ne saman ikäluokan nuoret olivat jo ihan muualla tai toisessa koulussa, luokka johon nuori meni oli aivan eri. Silti se paha olo palasi, joka kerta.
Kuukausia ennen 18-vuotis päiväänsä nuori tuli kotiin ja hänellä oli valmiit suunnitelmat. Hän korotti peruskoulun tokaria siten että pääsi lukioon!
Tästä kaikesta on jo monta vuotta, nyt elämä on hänellä hyvin, kukaan ei kai voisi edes uskoa että siinä on ihminen joka on nuorena ollut huostaanotettuna.
Vaikka aikaa kulunut emme vieläkään ole keskustelleet kunnolla noista ajoista, oireiden perimmäinen syy on vieläkin pimennossa minulta. En kiirehdi sitä keskustelua, sen aika on joskus sitten, ehkäpä hän itse sen sitten ilmaisee, en painosta. Välimme ovat hyvät, voisi sanoa jopa että aivan älyttömän läheiset, niin ne ovat olleet kokoajan :)
Niin, että tällainen tarina meillä.
Eipä meillä saatu niitä rajoja, ei saannut lastensuojelun avopalvelu,ei saannut rajoja vielä paikka johon huostaanotto vei.
Vanhempia syytetään ekana, eipä ammattilaisetkaan mitään voi, jos ei kaverilla ole kaikki kohallaan.
Älkää syylistäkö aina vanhempia jos homma ei päässä pelaa.
Näin kävi myös meilläkin. Murkkuikäinen kokeili rajojaan. Itse olen kyllä sitä mieltä, ettei meidän kohdalla ainakaan tarjottu riittäviä avohuollon tukitoimia. Ammattilainen oli antanut ohjeen sossuille, että lapsi tarvitsee kriisiapua (mm. vanhempien eron takia). Sossut eivät sitä järjestäneet, veivät mielummin lapsen laitokseen. Lapsen elämä meni vain alaspäin laitoksissa olon aikana. Koulusta lintsailua, alkoholin käyttöä, karkureissuja, rötöksiä ja jopa huumekokeiluja. Tuskin kotona näin rajusti olisi käyttäytynyt. Sitten kun vihdoin ja viimein tappelemalla lapsen kotiin sain, ei näitä ongelmia enää ole ollut. Mutta ensin pompoteltiin laitoksesta toiseen, eivät sossut edes miettineet sitä vaihtoehtoa, että lapsi takaisin kotiin olisi päästetty, vaikka kotona tilanne oli taas kunnossa.
Ehdottaisinkin muutamia parannuksia:
- mahdollisimman paljon apua kotiin, vain hätätapauksissa lapset pois kotoa
- sijaisvanhemmalle maksettaisiin kunnon kuukausipalkkaa, jotta edes toinen vanhemmista pystyisi jäämään kokonaan kotiin
- soveltuvuustestit sijaisvanhemmiksi pyrkiville, täytyy olla oikeasti halu auttaa lasta, ei rahanahneus
- ne lapset, jotka kotoa joudutaan pois ottamaan, viedään sijaisperheisiin, vain todella vaikeat tapaukset laitkosiin (näin pystyttäisiin suurin osa laitoksista lopettamaan)