suomi on maa, jossa juoraan pirusti viinaa. tuolla pitkin latinalaista ameerikkaa popsitaan ja poltetaan kokaiinia vallan arkisesti. kigstonissa palaa jointti joka jannulla. idässä monissa maissa taas oopium on ollut ja on yhä kovin suosittua.
suomessa on perinteisesti käytetty alkoholin lisäksi huumeena lähinnä joitakin hallusinogeenisiä sieniä ja muuta pöheiköissä kasvavaa (esim. lapin shamaanit luultavasti näkivät kummia siksi).
nyt maapallomme on globaali, mikä tarkoittaa sitä, että etäisyydet ovat lyhentyneet käsittämättömällä tavalla, ja ihmiset ja tavara vaihtaa paikkaa vilkkaasti. siispä nyt on tilanne se, että kaikki huumeet ovat kaupan joka puolella maapalloa.
se on onkelmallinen tilanne. pitäisi oppia. pitäisi tietää. pitäisi olla fiksu.
hiimehet ne on tullu ja ollu.
3
299
Vastaukset
- pasteljooni
kaunis runo
kaikkea uutta pelätään aina pahana. aina. katsokaa historiaan. kaikki uus on ollut saatanasta mutta ajan mittaa siihen on totuttu. joskus se kannabiskin vielä on laillista, kun korkeat ihmiset tajuavat tehdä sen päätöksen.- suomessa
Sen vielä ymmärtää että uutta pelätään (on ihan järkevääkin olla aluksi varovainen), mutta nyt jo vanha, tuttu ja tarpeellinenkin on uutta ja pelättyä ja saatanasta.
---
Lähde: Ahokas, Hannu (2002) Cultivation of Brassica species and Cannabis by ancient Finnic people, traced by linguistic, historical and ethnological data; revision of Brassica napus as B. radice-rapi. Acta Botanica Fennica 172: 1-32, Vammala. ISBN 951-9469-66-4.
Vaikka valistuksen yksi teesi on, että kannabiksen käyttökulttuuri on uusi tulokas Suomessa, löytyy hamppukasvin viljelystä Suomessa todisteita vuosituhansien takaa aina 1950-luvulle. Siitepölyanalyysit kertovat hampun löytäneen tiensä tänne ennen pellavaa 6000 vuotta sitten. Hamppu oli tärkeä viljelykasvi jousenjänteiden, verkkojen ja saamelaisten suopunkien raaka-aineena. Hampun viljelyn jumala on vanha karjalainen Ägräs. Hampusta saatiin ruokaa ja vaatteita; kangas-sana juontaa juurensa indoeurooppalaisiin kanab ja ganja kantasanoihin. Hampunsiemenistä osattiin jalostaa öljyä lamppuun ja lääkkeeksi. Yksi perussuomalaisista ruokalajeista oli kypsennettyjen nauriiden dippaaminen paahdetuista hampunsiemenistä, ohranjyvistä ja suolasta valmistettuun tahnaan. - voimamies
suomessa kirjoitti:
Sen vielä ymmärtää että uutta pelätään (on ihan järkevääkin olla aluksi varovainen), mutta nyt jo vanha, tuttu ja tarpeellinenkin on uutta ja pelättyä ja saatanasta.
---
Lähde: Ahokas, Hannu (2002) Cultivation of Brassica species and Cannabis by ancient Finnic people, traced by linguistic, historical and ethnological data; revision of Brassica napus as B. radice-rapi. Acta Botanica Fennica 172: 1-32, Vammala. ISBN 951-9469-66-4.
Vaikka valistuksen yksi teesi on, että kannabiksen käyttökulttuuri on uusi tulokas Suomessa, löytyy hamppukasvin viljelystä Suomessa todisteita vuosituhansien takaa aina 1950-luvulle. Siitepölyanalyysit kertovat hampun löytäneen tiensä tänne ennen pellavaa 6000 vuotta sitten. Hamppu oli tärkeä viljelykasvi jousenjänteiden, verkkojen ja saamelaisten suopunkien raaka-aineena. Hampun viljelyn jumala on vanha karjalainen Ägräs. Hampusta saatiin ruokaa ja vaatteita; kangas-sana juontaa juurensa indoeurooppalaisiin kanab ja ganja kantasanoihin. Hampunsiemenistä osattiin jalostaa öljyä lamppuun ja lääkkeeksi. Yksi perussuomalaisista ruokalajeista oli kypsennettyjen nauriiden dippaaminen paahdetuista hampunsiemenistä, ohranjyvistä ja suolasta valmistettuun tahnaan.joka tapauksessa hamppu on tän päivän suomalaisille uusi juttu. yhdellekään elossa olevalle sukupolvelle ei hamppu ole järin tuttu asia mainitsemiesi asioiden tiimoilta, ei myöskään päihteenä. se on karu fakta.
enkä puhunut asiasta siksi, että se olisi "valistukseni teesi". kannabiksen käyttökulttuuri nyt vain on vielä uutta suomessa, turha sinun siitä on alkaa meuhkaamaan. ehkä sitten taas uutta, mutta kuitenkin.
harvat tietää tuosta kasvista suomessa juuri mitään. jos hamppu olisi suomalaisille tuttu juttu, niinkuin sinä väität, ei tätäkään palstaa hallitsisi fanaattinen ja epätietoon perustuva yksioikoinen kannabisvastustus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380