olenko voinut tulla raskaaksi kun minä ja kumppanini harrastettiin eilen seksiä, mutta ei kuienkaan varsinaista yhdyntää. Poikaystäväni penis kävin emättimeni suulla, mutta ei uponnut sinne senttiäkään. Se siis vain hipaisi siitä, eikä hän ollut vielä lauennut. Joten voisiko olla mahdollista että kumppanini 'touhutipoissa' olisi ollut siittiöitä ja ne olisivat päässeet sisälleni? tiedän että tämä on todella kaukaa haettua mutta ajattelin kuitenkin kysyä. Suositteletteko että otan jälkiehkäisypillerin? Ja toivon että olette sen verran jo isoja ihmisiä että osaatte vastata asiallisesti, muuten ette kommeneillanne saa mitään aikaan:) minulla olisivain kaksi päivää aikaa ottaa pilleri niin vastatkaa pian pleasee :)
helpme
stupidwomn
575
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Touhutipoissa ei ole siittiöitä, piste.
Et voi olla raskaana.
Et tarvitse jälkiehkäisypilleriä.
Oho, onkos tuo tieto peräisin Tampereen yliopiston sosiologian laitokselta? Biologian kanssa väitteelläsi ei ole mitään tekemistä.
Jos löydät häppäräsi huulilta pienet uimahousut, merkitsee se sitä että siittiö on riisunut ne siinä ja jatkanut uintia sisääsi alastomana. Voit siis olla tiine mikäli nuo uikkarit löydät torttusi karvoituksesta.
Joo, tuo on varma merkki raskaudesta.
kiitos ihan äärettömän paljon asiallisista vastauksista! :) löysin ne uimahousut, oon siis ilmeisesti raskaana!