Nyt tarkkana Jutta ja Jyrki. Yleensä nigerialaiskirjeet sisältävät toivomuksen, että kirjeen saaja pääsee kiinni suuriin rahasummiin, kun vain lähettää ensin ns. pikkusumman kirjeen lähettäjälle.
Vaikuttaa siltä, että laivanvarustajien rahanpyynnössä ei ole kyse hätätilasta. Tuollaisen summan olisi kyllä voinut hankkia rahoittajilta. Mutta tietysti on kiva saada muutama kymmenmiljoonainen veronmaksajien karttuisasta kädestä.
Muistuu mieleen se lapin mies, joka pyysi EU:lta rahaa humalatilan ylläpitämiseen ja mieluummin parin tunnin sisällä. No raha tuli, ei tosin parissa tunnissa, mutta kuitenkin, ja Lapin mies sai pitää humalansa.
Taannoin kaupungilla kävellessäni tajusin, että raha on parasta antaa kädestä käteen. Itse pidän tapanani muistaa joskus ns. "kahden euron miehiä" parilla eurolla ja joskus jopa kaksikymppisellä. Sen tiedän varmasti, että tuo seteli menee makkaraan tai kaljaan, mutta ei turhanpäiväisyyksiin, kuten konjakkiin tai kyseenalaisiin huvituksiin.
Luulisin, että pelastusarmeijan padat, joita on ripusteltu kaupunkien keskustoihin, ovat kohteita, joissa raha löytää melkoisella varmuudella köyhän, nälkäisen ja asunnottoman. Samaa en uskoisi monista muista keräyksistä, joissa julkisuushakuiset miehet ja naiset esittelevät naamaansa hyvän tarkoituksen varjolla ja saavat ehkä tilapäisesti lisää keikkatuloja. En usko myöskään siihen, kun kansalle esitellään televisioruudussa nälkää näkeviä afrikkalaisia tai silvottuja syöpälapsia ja sitten
otetaan ilo irti punaisista nenistä ja hauskanpidosta.
Kolehtihaavi lienee perinteinen tapa lahjoittaa, vaikka esim. kirkon ulkomaanapu ottaa melkoisen siivun lahjoituksista käsittelykuluihin.
Joskus olen turvautunut jopa sellaiseen kikkaan, että pistän siivuni eläkerahoista lintujen ruokkimiseen. Kun katselen ahkeraa sinitiaista ja pikkuvarpusta puuhissaan ruokintapaikalla, tunnen jotenkin mielihyvää, kunnes ahneet tikat ja harakat tulevat...
Vaikuttaa siltä, että laivanvarustajien rahanpyynnössä ei ole kyse hätätilasta. Tuollaisen summan olisi kyllä voinut hankkia rahoittajilta. Mutta tietysti on kiva saada muutama kymmenmiljoonainen veronmaksajien karttuisasta kädestä.
Muistuu mieleen se lapin mies, joka pyysi EU:lta rahaa humalatilan ylläpitämiseen ja mieluummin parin tunnin sisällä. No raha tuli, ei tosin parissa tunnissa, mutta kuitenkin, ja Lapin mies sai pitää humalansa.
Taannoin kaupungilla kävellessäni tajusin, että raha on parasta antaa kädestä käteen. Itse pidän tapanani muistaa joskus ns. "kahden euron miehiä" parilla eurolla ja joskus jopa kaksikymppisellä. Sen tiedän varmasti, että tuo seteli menee makkaraan tai kaljaan, mutta ei turhanpäiväisyyksiin, kuten konjakkiin tai kyseenalaisiin huvituksiin.
Luulisin, että pelastusarmeijan padat, joita on ripusteltu kaupunkien keskustoihin, ovat kohteita, joissa raha löytää melkoisella varmuudella köyhän, nälkäisen ja asunnottoman. Samaa en uskoisi monista muista keräyksistä, joissa julkisuushakuiset miehet ja naiset esittelevät naamaansa hyvän tarkoituksen varjolla ja saavat ehkä tilapäisesti lisää keikkatuloja. En usko myöskään siihen, kun kansalle esitellään televisioruudussa nälkää näkeviä afrikkalaisia tai silvottuja syöpälapsia ja sitten
otetaan ilo irti punaisista nenistä ja hauskanpidosta.
Kolehtihaavi lienee perinteinen tapa lahjoittaa, vaikka esim. kirkon ulkomaanapu ottaa melkoisen siivun lahjoituksista käsittelykuluihin.
Joskus olen turvautunut jopa sellaiseen kikkaan, että pistän siivuni eläkerahoista lintujen ruokkimiseen. Kun katselen ahkeraa sinitiaista ja pikkuvarpusta puuhissaan ruokintapaikalla, tunnen jotenkin mielihyvää, kunnes ahneet tikat ja harakat tulevat...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.