Kuulin radiosta että Kari Kuuva on tehnyt pitkäsoittolevyn 25v jälkeen, joka ilmestyy
tammi-helmikuun vaihteessa. Upeeta!
Kari Kuuva
4
249
Vastaukset
- Lärvätsalossa käynyt
Kuuntelin radiosta tammikuun puolvälissä musiikkiohjelmaa, josssa oli Kari Kuuva. Hän kertoi tekemistään biiseistä ja minä hämmästyin suuresti, kun häneltä kysyttiin Lärvätsalo go go-biisin vaiheista. Hän sanoi, ettei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, että se on ihan keksitty nimi ja juttu. Oho! Biisihän kertoo Lohjan Sammatissa olevasta nuorisoseurantalosta Lärvätsalo. Tämä nyt vaikka tiedoksi Kuuvallekin, joka on unohtanut näköjään koko asian. Hyvää musaa Kuuva on tehnyt ja tekee vieläkin.
- Tatuoitu perhonen
Ostin Kari Kuuvan levyn ja voin kertoa että olen hitosti kuunnelut sitä. Eipä ole
vuosiin julkaistu näin koskettavaa levyä, jossa on niin monta hyvää biisiä. Kuuvan mestarilliset sanoitukset/ sävellykset sopivat täydellisesti hänen laulamanaan.
Esim. Tatuoitu perhonen, jonka hän lehtitietojen mukaan teki kuultuaan ystävänsä Armi Aavikon kuolleen, on hyvin kaunis kappale.
Studiossa on käytetty aitoja soittimia, mikä kuuluu saundeista. Jyhkeät rumpusaundit ja hienot kitarasoolot kruunaa koko homman. - kaunista ja herkkää
Kävin kuuntelemassa YouTubessa ja kauniita ja tansittavia lauluja. Hyvä kun huomasin tämä Kuuvasta tehdyn jutun,sillä olla jään olis koko levyn tuleminen jäänyt huomaamatta.
- Vhti
Kävin kysymässä Anttilasta ja Prismasta Kari Kuuvan uutta levyä, mutta ei ollut myynissä, ainakaan täällä Vihdissä? Sain vasta netti anttilasta tilaamalla sen. Kyllä kannatti vaivannäkö, sillä levyllä ei ole yhtään täytebiisiä, niin kuin yleensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs541698- 141510
- 821383
- 1741376
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli3021306- 181239
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti98965Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä61948Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33923- 347845