Mietin usein syytä tai syitä siihen, miksi olen yksinäinen ja ystävätön. Miksi en löydä ystäviä, jotka aidosti ja oikeasti ovat myös minusta ihmisenä kiinnostuneita. Tuntuu vaan ettei näitä samankaltaisia ihmisiä löydy ja ole missään, joilla olisi myöskin samanlaisia kiinnostuksia tai harrastuksia. Tai että ajatusmaailmat kohtaisivat ja huomaisi, miten samankaltainen tuo toinen onkaan mieleltään ja ajatuksiltaan. Tuntuisi että joku niin lähelle pääsisi toista ihmistä koskettaen toisen ihmisen sisintä.
Miten hiljaista onkaan olla yksinäisyydessään? Kaivata todellista ystävää, jota ei ole. Tyytyä vain jakamaan kiinnostuksensa itsensä kanssa. Ajatella tai tehdä asioita yksinään kuin että jakaisi ne toisen kanssa, jota samoin ne kiinnostaa.
Miksihän sinä olet yksinäinen ja/tai ystävätön? Olisi mukava kuulla muidenkin ajatuksia ja/tai syitä tähän?
Miten hiljaista onkaan olla yksinäisyydessään? Kaivata todellista ystävää, jota ei ole. Tyytyä vain jakamaan kiinnostuksensa itsensä kanssa. Ajatella tai tehdä asioita yksinään kuin että jakaisi ne toisen kanssa, jota samoin ne kiinnostaa.
Miksihän sinä olet yksinäinen ja/tai ystävätön? Olisi mukava kuulla muidenkin ajatuksia ja/tai syitä tähän?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jokin psykologinen koukero vain tekee kanssakäymisestä niin kiusallista, että ei huvita olla ihmisten kanssa tekemisissä. Niinkuin olisi allerginen ihmisille, parempi pitää etäisyyttä; hoitaa asiahommat ja häipyä sitten omiin oloihinsa. Ystävyydet ja parisuhteet ovat sosiaalisten ihmisten asioita.
Ihmiset on sosiaalisia eläimiä joiden seura joko saa sinut
pulppuamaan tai sitten päin vastoin sulkeutumaan. Se riippuu
täysin siitä millainen on. Epäsosiaaliset ja älylliset ihmiset
ovat ajattelevaa sorttia,sosiaaliset tyhjäpäät omaa sorttiaan ja
sitten on niitä jotka pyörii milloin missäkin seurassa.
Kehoitan tarkkailemaan ympäristöä. Sosiaaliset on
niitä joita yleisesti ottaen lähes palvotaan ja joilla seuraa riittää
voi joko olla heidän seuranaan tai vetäytyä.He ovat usein myös pinnallisia ja pisteliäitä -varaa kun on mistä valita.Ihmisillä
on usein tarve kilpailla keskenään ja hiljaiset ja ujot työnnetään
syrjään sillä kun olet on noin hiljaa kukaan ei edes muista
että olet siinä.Sosiaalisemmat on halutumpia.
Ei ole helppoa olla sekä erilainen että hiljainen. Voi aistia jo kaukaa
että suurin osa ei käy seuraan,olen vaan liian outo,erilainen,erakkomainen..
Minulla on ongelma ettei tavallisten kanssa keskustelun aiheet riitä..
en jaksa jauhaa salkkareista ja tyyliin ynnämuusta pinnallisesta skeidasta yhtään.
Olen vuosien varrella "oppinut", että olen arvoton ja sen vuoksi ylimääräinen ja muiden mielestä tylsä. Näin automaattisesti kuvittelen, en tiedä, onko asiat oikeasti näin, mutta sen pohjalta olen toiminut. Lisäksi huomaan hakevani ympäristöstäni vihjeita, jotka todistavat näkemykseni oikeaksi. Olen siis omien ajatusteni vanki ja noidankehä on valmis. Toisaalta ystävystymisestä tekee hankalaa tämä todella voimakas stressiväsymys, jonka vuoksi en halusta ja yrityksistä huolimatta pysty seuraamaan ja olemaan sosiaalinen. Olen oppinut puhumaan myös small talkia maailman synnyn tai omien vaikeuksien tilalla, mutta sen vastapainoksi tarvitsen hengähdystauon. Syvällisempiä voi puhua sitten, kun löytää jonkun, johon luottaa ja joka haluaa niitä vapaaehtoisesti kuunnella. Huomasin myös "roikkuvani" ihmisissä, jotka tulivat minulle puhumaan. Ikään kuin hän olisi se viimeinen pelastusrengas pois yksinäisyydestä. Opettelen siis antamaan hengitystilaa muille ihmisille.
Olen siis tahtomattani itse eristänyt itseni ja halu ihmisten ilmoille on kova. Yksin ollessa sosiaaliset taitoni eivät ole liiemmin karttuneet, mutta onneksi pystyn maalaisjärjellä ja nopealla oppimisella hankkimaan niitä lisää. Tulen vain sen 15 vuotta jäljessä, mitä ehdin erakoituneena viettää. Uskon vakaasti, että vaikka 95% ihmisistä pitäisi minua sen vuoksi pelottavana, siitä 5%:sta löytyy minulle ensin yksi ja myöhemmin toivottavasti jokunen kaveri lisää. Vaikeuksia ja harha-askelia on ollut, mutta omalla tahdilla eteenpäin. Parempi edes yrittää ystävystyä ja ehkä saada sormilleen, kuin jättää yrittämättä. Eikä minun todellakaan ole pakko löytää ystävää ja pelotella siten toisia, vaan hän tulee sitten ajallaan.
Musta tuntuu, että kaikki tässä ketjussa olevat vois olla tosi hyviä ystäviä... ja paljon fiksumpia kuin monet muut ns. "normaalimmat"
varsinkin tuo, että tulee 15v jäljessä... vitsailen välillä uusille tuttavuuksille, että olen 12-vuotiaan tasolla... mut se on oikeestaan varmaan ihan totta, multakin on yksinäisyyden vuoksi just ne tärkeimmät sosiaalistumisen vuodet kadonneet. Ja se on hankalaa aikuisena selitellä lapsellista käyttäytymistään tai kömpelöä kanssakäymistä sillä, että teen typeryyksiä nyt kun 15-vuotiaana vaan luin huoneessani...
Mä olen pohjimmiltani kaikkien kaveri (tai haluan olla sitä), tosi ystävällinen ja vaikka kaipaankin omaa rauhaa, niin kaipaan myös muita ihmisiä, jos sitä omaa rauhaa on liikaa.
mut sit yleensä oon vaan se, jolle nauretaan. Oon huomannut, että monien ihmisten ystävyys liittyy siihen, että ne juoruaa samoista asioista tai vihaa samoja asioita...! Mitä negatiivisempi ihminen, sen enemmän "kavereita"... Sitä en oo koskaan tajunnut, kun vaik onkin kiva inhota jotain, niin vielä parempi on fanittaa jotain muuta...
""oppinut", että olen arvoton ja sen vuoksi ylimääräinen ja muiden mielestä tylsä."
Miekin ajattelin täsmälleen noin, kunnes kuulin että olin sit kuitenkin se kaikkien lemppari juorujen kohde... eli voi vain miettiä, millanen elämä niillä sit on, jotka keksii ihan ihme juttuja ihmisestä, joka oikeesti on vaan itekseen kotona...
Mua myös harmittaa tuo, että mitä vanhemmaks elää, sitä vaikeampi on ystävystyä ihan vaan ulkopuolisten paineiden takia! Koska ei sitä oikeesti tarttis mitään sydänystävää heti, riittäis se, että on joku joka vaikka ihan hiljaa kävelis siinä lenkkipolulla vieressä. Seki ois jo paljon.
Itse olen yksinäinen koska kärsin sosiaalisten tilojen pelosta... Eli olen liian ujo. Yksinäisyys ei haittaa minua niin paljon koska tiedän sen johtuvan muusta kuin pelkästä norm. ujoudesta
Minäkin olen yksin, koska kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Liittoudun kahden edellisen joukkoon!
mä olen yksinäinen, koska lapsuudessa/nuoruudessa rankat koulukiusaamiset jättivät jälkensä: olen ujo, vailla itsetuntoa, arka, ei-puhelias, nöyryytetty.
Lisäksi se, ettei ole työelämässä vaikeuttaa kavereiden löytämistä.
Jos ei tässä yhteiskunnassa ole töissä, on ihan nolla.