Kuinka kauan kuolinpesässä voidaan riidellä, että pesää ei veroteta, eikä jakoa saada aikaiseksi.
Pesänselvittäjä ja -jakaja on määrätty, mutta mitään muuta ei tapahdu kuin riitelyä.
Tikusta tehdään asia, että päästään toisiansa juoksuttamaan poliisilaitoksella kuulusteluissa ja kaikki raukee aina tyhjään.
Kuka valvoo perintöverotusta eli keneen voisi ottaa yhteyttä. Paikallinen verotoimisto on heittäytynyt mykäksi.
Riideltävänä perintö
7
853
Vastaukset
- lexis
Kysy asiaasi valtakunnan veroneuvonnasta (eivät ole mykkiä) Perintö- ja lahjaverotus 020 466 015.
Perintöverot menevät maksuun vaihtelevasti, mutta vuosi 3 kk ei ole mitenkään poikkeavaa. Kun verottaja alkaa vaatia omaansa, niin sopua alkaa kyllä heti syntyä :) Odottele siis rauhassa.- vastaus uupuu
Kuolemantapaus oli -98 ja perukirja jätetty heti alkuvuodesta -98.
Pisin verottamaton aika on ollut 2 vuotta (valt.k.vastasi). Ihmetys on suuri joka paikassa.
Ei ole autttanut verohallituskaan. Kertokaa jos tiedätte tahon mihin otan yhteyttä. - Lexis
vastaus uupuu kirjoitti:
Kuolemantapaus oli -98 ja perukirja jätetty heti alkuvuodesta -98.
Pisin verottamaton aika on ollut 2 vuotta (valt.k.vastasi). Ihmetys on suuri joka paikassa.
Ei ole autttanut verohallituskaan. Kertokaa jos tiedätte tahon mihin otan yhteyttä.Varmasti tuossa on nyt sattunut jokin inhimillinen erehdys. Oletteko asianosainen, jolle on tulossa perintöveroa? Tällaisessa tapauksessa on syytä kääntyä jo verotoimiston johtajan puoleen. Jos ei asiaan saa selvyttä parissa viikossa, lienee paikallaan tehdä hallintovalitus.
- -03
Lexis kirjoitti:
Varmasti tuossa on nyt sattunut jokin inhimillinen erehdys. Oletteko asianosainen, jolle on tulossa perintöveroa? Tällaisessa tapauksessa on syytä kääntyä jo verotoimiston johtajan puoleen. Jos ei asiaan saa selvyttä parissa viikossa, lienee paikallaan tehdä hallintovalitus.
Ky. verotoimistosta olen kysellyt asiaa jo pari vuotta sitten ja noin vuosi sitten kirjoitin verojohtajalle, mutta mitään vastausta en saanut.
Asianajajani ei halua lähteä asiaa penkomaan ja siksi kyselen, että mistä ihmeestä löydän osoitteen minne valittaa.
Viimeksi soitin taasen toimiston osastopäällikölle, jolla asiakirjat on, mutta hän sanoi vain "sen pesän asiat ovat sekavia" ja silloin sanoin, että muualla perintöverotus suoritetaan perunkirjan perusteella viimeistään 6 kk. kuluessa ja oikaistaan sitten lopullista verotusta tarvittaessa.
Tiedän, että riitely loppuisi lyhyeen, jos verolaput tipahtaisi postiluukusta. Pesässä häärää kaksi asianajajaa ja toisen on tehtävä niinkuin toinen määrää. -Erehdystä ei ole tapahtunut, mutta näin varmaan ilmaistaan jos saan tämän asian käsittelyyn jollekin joka valvoo verotusta kuolinpesissä. - Lexis
-03 kirjoitti:
Ky. verotoimistosta olen kysellyt asiaa jo pari vuotta sitten ja noin vuosi sitten kirjoitin verojohtajalle, mutta mitään vastausta en saanut.
Asianajajani ei halua lähteä asiaa penkomaan ja siksi kyselen, että mistä ihmeestä löydän osoitteen minne valittaa.
Viimeksi soitin taasen toimiston osastopäällikölle, jolla asiakirjat on, mutta hän sanoi vain "sen pesän asiat ovat sekavia" ja silloin sanoin, että muualla perintöverotus suoritetaan perunkirjan perusteella viimeistään 6 kk. kuluessa ja oikaistaan sitten lopullista verotusta tarvittaessa.
Tiedän, että riitely loppuisi lyhyeen, jos verolaput tipahtaisi postiluukusta. Pesässä häärää kaksi asianajajaa ja toisen on tehtävä niinkuin toinen määrää. -Erehdystä ei ole tapahtunut, mutta näin varmaan ilmaistaan jos saan tämän asian käsittelyyn jollekin joka valvoo verotusta kuolinpesissä.Jos teillä on luotettavan oloinen oma asianajaja, niin hänen neuvoja kannattaa kuunnella.
Voitte myös tehdä valituksen oikeuskanlerille, joka valvoo viranomaisten toimintaa.
Se on totta, että verotuspäätös saa vauhtia asioihin ja yleensä verotuspäätös tosiaan tehdään pesän epäselvyyksistä huolimatta. - "kauan"
Lexis kirjoitti:
Jos teillä on luotettavan oloinen oma asianajaja, niin hänen neuvoja kannattaa kuunnella.
Voitte myös tehdä valituksen oikeuskanlerille, joka valvoo viranomaisten toimintaa.
Se on totta, että verotuspäätös saa vauhtia asioihin ja yleensä verotuspäätös tosiaan tehdään pesän epäselvyyksistä huolimatta.Kiitoskia opastuksesta Lexis!
- Reino
Kai niin kauan, kunnes juristit ovat rahastaneet kuolinpesän tyhjäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283