olen jo vuosia kuullut ääniä. kolme eri ääntä, yksi niistä on pääläessäni kiinni kun olen sohvalla menossa nukkumaan, pää ja aivot menee aina kylmäksi silloin ja osin senkin takia en saa joskus öisin hyvin nukuttua.
Nämä ovat todellisia henkilöitä, ns.auransyöjiä/energiavampyyreitä/sieluloisia
ja totaalisia psykopaatteja... tunnen heidät, he asuvat Turussa (tämän mahdollistaa se että: maailma on suurimmaksi osaksi tyhjyyttä, eikä etäisyyksiä ole hengen maailmassa, siinä jota me kaikki pohjimmiltaan olemme.) He ovat yhdessä terrorisoimassa minua koska, mielellä on tapana järjestäytyä samanmieleisiin joukkoihin, ei pelkästään pinnallisesti kerääntymällä saman uskonnon/poliittisen ryhmän tms. piiriin vaan laajemminkin: samankaltaiset ihmiset löytävät toisensa ja mieli joka on pohjimmiltaan yhteinen, moniulotteinen ja loputtoman monimuotoinen, on täynnä kollektiivisia voimia ja yksilötajuntojen yhteyksiä eri tasoilla. Yksilötajunnat saattavat jakaa vaikka saman sairaan psykopaattisen mielen, kuin monipäinen: Hydra lohikäärme, joka monesta päästään huolimatta oli yksi olento. Näitä monipäisiä lisko/lohikäärmeitä on tarinoissa muitakin, mutta erittäin hyvä vertauskuva asiasta on (ei niinkään lohikäärme): Medusan hahmo, jonka hiukset on eläviä käärmeitä.
Älköön mikään tulko auringon ja aivojen väliin,
ei mikään uskonto, auktoriteetti, valheajatus.
Kuulen ääniä
-0-
0
85
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso214317Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1514067Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani133256Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai673056- 862674
Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1512632Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282323- 331954
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1201605- 201555