Dystoniaa sairastavat ottakaa kantaa...

G81

Olen 31 vuotias nainen, kärsinyt tension neck oireistosta kroonisena jo n. 10 vuotta. Monet lääkärit on juostu ja diagnooseiksi löytyy migreeniä, tension neckkiä, ahdistusta ja jopa dystoniaa. Neurologi teki diagnoosin dystoniasta, tosin mielestäni kevyin perustein, joten en oikein ottanut uskoakseni että kyseessä voisi olla dystoniaa.

Olen fyssareilta saanut paljon erilaisia jumppaohjeita niskalleni ja yritänkin jopa jumpata niskaani, tuntuu vaan ettei jumpan kanssa tapahdu minkäänlaista kehitystä niskassani. Tuntuu vaan siltä että joku lihas (tai lihasryhmä) kramppaa eikä suostu rentoutumaan, ei sitten millään. Kysyisin nyt teiltä kanssa ihmisiltä kuulostaako oireeni mielestänne dystonialta?

Kun oireeni aikoinaan alkoi oli voimakkaimpana tunteena niskan jännitys ja siihen liittyvä huimaus ja päänsärky. Jo huimaus itsessään oli ja on niin rasittava kaveri että teki minut silloin todella stressaantuneeksi. Oireiden takia alussa tietysti myös pelkäsin että olisi kyseessä jotain vakavampaa. Vakava tauti on jo pois suljettu tutkimuksilla. Huimaus tuntuu lähinnä pienenä keinuttavana ja epätodellisena olona ja päänsärky tuntuu lähinnä paineena päässä, nenän pielessä ja silmissä. Tiedän että nämä oireet eivät suoranaistesti liity dystoniaan, mutta olen sen verran perehtynyt niskasta tuleviin oireisiin että nämä oireet liittyvät niskan ongelmiin.

Varsinaista niskan kipua on aika vähän, kiristystä kylläkin. Enemmän minua häiritsee kireyden mukanaan tuomat "heijastavat" oireet. On vain tunne että pää työntyy mielellään eteen ja ainakin kallonpohja kiristyy. Tämä tunne on läsnä jopa aamuisin kun herään, lihakset on kireenä AINA. Kaikki fysioterapeutit vaan sanovat että tee näitä syviä kaulalihaksia ja pieniä vahvistavia niin jännitys helpottuu....ja minähän olen tehnyt vaikka kuinka...tämä jännitys mihinkään helpotu!

Pääni kallistaa myös aavistuksen toiselle puolelle, ei paljoa, mutta sen verran että fysioterapeutti huomasi. Lihaksissa ei ole tärinää eikä varsinaisia kramppauksia, on vaan tunne jatkuvasta kireudestä.

Olen syönyt vaivaani monia lääkkeitä. Lääkkeet helpottavat ja turruttavat oloa, eiväy kuitenkaan poista syytä. Pari kertaa on pistetty jopa botoxia, mutta en kokenut siitä juurikaan apua. Nyt jälkikäteen ajattelen kylläkin että tulikohan pistokset nyt juuri niihin kohtiin mihin olisin niitä kaivannut.

Nyt vaiva on taas tullut enemmän pinnalle, sillä en raskauden vuoksi syö mitään lääkettä...ja olo on sen mukainen :( Tämmösen vaivan kanssa kun menee valittamaan jatkuvasta päänsärystä yleislääkärille tai neuvolaan, saa vaan pahan mielen. "Mä kirjotan sulle tota vahvempaa Panadolia ja kolme päivää sairaslomaa, koita lepäillä, kyllä se siitä..." haista huilu sanon minä!

Onko kyseessä mielestänne dystonia vai kroonistunut tension neck? Kokemuksia vastaavasta? Miten selviätte?

4

1521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itkijänainen85

      En ole sairastaja, mutta puntaroin täsmälleen samoja asioita kuin sinä. Ikää 27 vuotta ja nainen olen.

      Tension neck -vaivani ovat olleet identtiset kuvaamiesi kanssa. Olen toki toimistotyöntekijä, ja ammattini on herkistänyt tuolle vaivalle entisestään. En ole erikoislääkärillä käynyt tuon vaivan kanssa, fysioterapeutilla sen sijaan olen. Hän kokeili niskaani vaivojeni kuvausten perusteella ja 6 viikon aikana 7 kertaa hieroi niskaani kallonpohjaan asti auki. Okei, noin tiiviillä tahdilla lihakset pehmittyivät ja huimailut katosivat. Fyssari antoi minulle ohjeet venyttelyyn ja lopulta kuntosali-treeniin. Sain sillä kieltämättä pysymään nuo huimaukset kurissa, mutta tunnen herkemmin kun niska alkaa taas jumiutua. Olen pari kertaa käynyt varmuudeksi hieronnassa tuolla samalla fyssarilla, joka kyllä on todennut ettei lihas ole huonommalta ainakaan tuntunut. Eli hänen ohjeensa on auttanut ainakin minun tapauksessani jonkin verran.

      Tunnen läheisesti erään dystoniaa sairastavan, sinänsä vaivani eivät muistuta tuota, mutta näyttäisi joidenkin googletusteni perusteella vaivani liippaavan kuitenkin dystoniaa läheltä. Plus että kärsin käden kramppaamisesta aika paljonkin. Lisäksi selkärankani on aika vinkurainen, lantiossa pahasti virheasentoa, joka voi kylläkin johtua melkein mistä vain. Vasen käteni varsinkin tärisee todella paljon. Tietyissä jännitysasennoissa tuo vain korostuu.

      Tässä tosiaan saa arpoa, että johtuuko lantion virheasento ja niskani ongelmat ihan vain lihaksistosta ja huonosta treenistä, vai onko taustalla esimerkiksi dystonia. Toisaalta taannoin treenasin kuntosalilla enemmänkin, tuolloin oloni oli aina hyvä. Tutullani dystoniaa hoitaa siihen erikoistunut fysioterapeutti, joten ehkä omalta fyssariltanikin voi vain puuttua jokin asiantuntemus. Toisaalta hän kykenee varmaankin selvittämään noita asioita.

      Tämä on tällaista tieto lisää tuskaa -juttua. Jään juuri työttömäksikin, mikä ei todellakaan helpota asian tutkimista. Minulla ei ole varaa tuttavani tuntemalle hyvälle dystoniaa tuntevalle neurologille, mutta saan treenattua joitain hetkiä tehokkaasti. Alkuun näköjään itse tutkiskelen, josko liikuntaohjelmani tekee ihmeitä. Tuon nimittäin fysioterapeuttini teki puhtaasti kuntoutus-tarkoitukseen niskaani ajatellen.

      Taustalla minulla on jo neurologinen sairaus, jonka osuus vielä on oma kysymysmerkkinsä: epilepsia. Tähän asti olen käden tärinän pistänyt tuon piikkiin, mutta entä jos ei sittenkään?

      Näissä asioissa fysioterapeutit ja lääkärit ovat valitettavan matkan päässä toisistaan. Kävin kerran niskani kanssa yleislääkärillä, hän ei uskonut kyseen olevan lihaksistosta. Siltikin fysioterapeutti pahimmat sai kuntoon, plus että antoi treeniohjelman tilan ylläpitämiseksi eikä mitään lääkkeitä.

    • dystari

      G81 ja Itkijänainen85! Liiallinen lihasten jumppauttaminen vain pahentaa dystonian oireita!! Ja stressi pahentaa dystonian oireita. Dystonia diagnosoidaan siten, että pois suljetaan muita sairauksia. Dystonian diagnosoimiseen ei ole mitään testiä tai verikoetta. Asiaan hyvin perehtynyt neurologi osaa antaa diagnoosin nopeastikin ja dystoniaan perehtyneet fysioterapeutit osaavat myös sen, että LIIKA RASITUS ON PAHASTA DYSTONIASSA!! Eikä se dystonia häviä, vaikka miten vahvistaisit lihaksia. Se vain pehenee!!! Ja kaikki dystoniat ovat omanlaisiansa: Ei ole kahta samanlaista sairastavaa, vaikka olisikin sama diagnoosi. Jokaisella on omanlaisensa oireet.

      Toivottavasti saisitte molemmat pian varman diagnoosin, oli se mikä tahansa, sillä epätietoisuus on stressaavaa ja se taas pahentaa oireita! Ja liika Googlettelu myös on stressaavaa ja siinä oireet moninkertaistuu.

      • Itkijänainen85

        Juuri tuollaiset seikat eivät puolla sitä, että minulla dystonia olisi. Varsinkin, kun olen toimistotyöntekijä, jolloin huimaukseni on vain lisääntynyt, mikä on loogista päätetyöskentelyssä. Eikä minulla ole varsinaisia kiputunteita.

        Läheisen tuttavani dystonia-vaivatkaan eivät liippaa läheltä tension neckiäni. Ja tension neck kuitenkin helpottaa treenillä.

        Minulla ei ole varaa monen alan erikoislääkäreihin tällä hetkellä ja toisaalta fysioterapeuttini on tuon lihaksiston suhteen luottavainen, tuntee tietenkin oman alansa.


    • antsu51

      Hei, Kyllä minusta tuo mitä kirjoitit sopii Servikaaliseen Dystoniaan. Jos on Fysioterapeutti joka ei tunne dystoniaa tulee enemmän vahinko kuin hyötyä. Eli terveyskeskuksen kautta lähete neurologille joka tuntee dystonian. Voimia ja jaksamista sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      133
      4108
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1841
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1810
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1709
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      459
      1560
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1312
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1286
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      458
      1275
    Aihe