Suunnittelen mökilleni patiota, jonka reunaan laittaisin ristikon ja jonkun köynnöksen. Onko kenelläkään kokemusta Pohjantähti-ruusuköynnöksestä, viihtykkö se meren rannalla, maa on hiekkainen ja paikka aurinkoinen, voisin toki tehdä sille kukkapenkin, tarvitseeko ravinteita. Paikka on Oulun eteläpuolella.
Pohjantähti-ruusuköynnös
1
491
Vastaukset
- herttainen Suomi-ruusu
Pohjantähti-ruusu on AIVAN IHANA! Talvenkestävä ja helppohoitoinen ja terve. Kukkii minulla juuri nyt ja kukkia on auki kymmeniä ja nuppuja vielä jopa satoja!!! Tavalliseen kukkapenkkiin laitoin ja ruusukaarena joku halpis bilteman vihreä putkiversio, joka vain tökätty maahan. Paikka Kuopion korkeuksilla.
Pohjantähti ollut nyt 2-3 vuotta ja ylettyy kaaren huipulle. Toiselle puolen istutin tänä kesänä uuden, ja oletan jo ensi kesänä olevan vähintään kaaren puoliväliin! Harvoin kippaan tavan kukkalannosta muita piharuukkukukkia kasteltuani, mutta en ole vielä sen enempää lannoittanut. Puutarhan yleiskukkamullasta tehty kukkapenkit aurinkoiselle rinteelle.
Viime syksynä teki vahvoja, pitkiä varsia puolenkymmentä. Niissä nyt paljon kukkia. Talveksi taivutin varovasti alemmas ja tuin ne sinne pensastuella (vihreä metallilankatuki). Erittäin hyvin talvehti pelkän lumihangen alla. Keväällä nostin varovasti takas kaareen.
Kannattaa kokeilla. Itselleni oli hyvin positiivinen yllätys tuo kukkien paljous ja suloisuus! Kaarikokonaisuuden kruunaa kaunis puinen lintulauta, jossa nyt vilkas lentoliikenne, kun tinttipoikueet ja jopa tikanpoikaset käy kuorittuja auringonkukan siemeniä ja pähkinärouhetta popsimassa! Ihana istua katselemassa ruusukaarta ja lintuja patiolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908326Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424728Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414391Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452595Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981478- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441246Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641152Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090