Olen yksinäinen, olen aina tuntenut itseni yksinäiseksi - toisten seurassakin. Kukaan ei tunge seuraani. Silloin tällöin olen itse aktiivinen ja saan kontakteja. Ovat useimmiten sellaisia, jossa minä annan jotain tietoja taikka empatiaa, kuuntelemista. Pettymyksiä yleensä sitten kuitenkin ja loppuvat hiipuen.
Minulla on omaisuutta oma asunto, keskihintainen rak. 2006 keskisuuren kaupungin keskustassa. Tulot eivät ole isot, mutta pärjään hyvin niillä.
Olisin vähemmän yksinäinen, jos olisi enemmän käytössä rahaa taikka jos olisin rahan suhteen rennompi enkä pyrkisi kartuttamaan omaisuuttani kaiken aikaan (pienistä tuloistani huolimatta).
Minulla on omaisuutta oma asunto, keskihintainen rak. 2006 keskisuuren kaupungin keskustassa. Tulot eivät ole isot, mutta pärjään hyvin niillä.
Olisin vähemmän yksinäinen, jos olisi enemmän käytössä rahaa taikka jos olisin rahan suhteen rennompi enkä pyrkisi kartuttamaan omaisuuttani kaiken aikaan (pienistä tuloistani huolimatta).
Vastaukset 13
Vanhimmat
Naiset luulee aina et työtön on köyhä eikä työtön voi ostaa mitään eikä viedä naista edes raflaan. Itse olen työtön ja ostin tänään 100 euron talvitakin.
En ole köyhä enkä pienituloinen, vaan pikemminkin hyvätuloinen akateemisesti koulutettu suhteellisen arvostetussa ammatissa. En ole kuitenkaan uraohjus, teen aika normaalia työpäivää. Olen ollut itse aktiivinen ja minulla on myös yksi hyvä ystävä ja jokunen kaveri. En ole maailman puheliain, mutta pystyn kyllä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Työpaikallani minusta kai pidetään.Ulkonäköni on kaiketi normaali.
Yksinäisyyden tunteen aiheuttaa se, että ystäväni ja kaverini ovat kaikki parisuhteessa/ perheellisiä ja heillä on myös oma muu kaveripiirinsä. Vaikka tapaamme, se tapahtuu harvakseltaan ja aina ma-to, ei koskaan viikonloppuisin tai juhlapyhinä. Aina silloin kuin heille sopii, minä tarvitaessa joustan.Yhteydenpito on myös pääosin minun varassani. On yksinäistä viettää kaikki lomat ja viikonloput yksin, myös tuleva uusi vuosi.
En ole enää baarissa käyvää sorttia. Harrastuksista en ole löytänyt ystäviä enkä parisuhdetta yrityksistäni huolimatta. Ylipäänsä koen, että ystävyyssuhteita ei enää 30 ikävuoden jälkeen ole kovinkaan helppo luoda.
Ymmärrän kyllä, että tilanteeni on parempi kuin sellaisen, jolla ei ole esim. työpaikkaa tai ei ole ketään koskaan. Tunnen syvää sympatiaa heitä kohtaan.
Halusin vain sanoa, että ei yksinäisyys ole kiinni esimerkiksi taloudellisesta asemasta, koulutuksesta eikä työpaikasta. Työpaikan merkitys näistä lienee yksinäisyyden kannalta tärkein. Toisaalta työpaikka voi olla yksinäiselle myös pakopaikka, on helppo tehdä pitkää päivää ja uskotella itselleen, että tekemällä paljon töitä on tärkeä, edes työnantajalle, koska työn ulkopuolella yksinäisyys lyö kasvoille. Tiedän, että näitäkin ihmisiä on, mutta he esittävät muuta.
En ole köyhä, mutta palkkani ei ole kovinkaan kummoinen lastenhoitoalalla ja näissä hommissa tuppaa työt olevan vain lyhytaikaisia sijaisuuksia. Kyllä tässä rahaa jää toki käteen ja käytettäväksi, kun ei ole lapsia elätettävänä ja noi jyrsijät sen verran halpaa ruokaa puputtavat :)
En oo köyhä. Köyhällä ei olis varaa käydä kuntosalilla joka maksanee 50-60 egee kuussa.
Aikalailla puolet tilistä jää sukanvarteen pahanpäivän varaksi, jos asuntolainan lyhennyksen laskee menoksi.
Nuorempana työttömänä ajatteli että elämä siitä aukeaisi jos olisi työpaikka ja rahaa, mutta eipä tuo mitään muuttanut... ehkä sitä ehti syrjäytyä vähän liikaa ennenkuin pääsi jaloilleen. Tai sitten oli muuten vaan vilkkaampi mielikuvitus nuorukaisella...
Kyllä. AMK-opiskelija tällä hetkellä mutta olen elänyt vuosia myös työttömänä. Kunnianhimo ei ole koskaan kuulunut vahvuuksiini eikä rahaan ja omaisuuden keräämiseen ole juuri minkäänlaista kiinnostusta. Miesmakuni on myös aina ollut sellainen, että lähiön kovia kokeneet ja elämää nähneet miehet ovat aina kiinnostaneet, joten miehissäkään raha ei kiehdo millään tavalla. Ihan pienestä lähtien olen myös kokenut, että köyhyydessä on jotain jopa romanttista. En ole kotoisin "slummista" mutta haluan asua sellaisessa, koska pidän sellaisesta ympäristöstä.
Omat unelmat tyttärellenikin ovat vähän erilaiset kuin äitien yleensä: toivon, että kun hän on iso, hän menee yhteen ensirakkautensa, kenties jopa jo yläasteella tapaamansa pojan kanssa, ja pojan olisi hyvä olla myös lähiöstä.
Niinkin silti on, että miehet, joilla on rahaa, todennäköisesti saavat sekä ystäviä että naisystäviä helpommin kuin muut miehet, koska raha vetää tietynlaisia ihmisiä puoleensa. Rakkauttahan rahalla ei varmaan saa sen enempää kuin ulkonäölläkään, mutta niitä jotka haluavat kävelevän lompakon viereensä, varmastikin.
Täällä köyhä ja pienituloinen (tarkalleen ottaen täysin tuloton - edes sossu ei auta kun on tuo yrittäjästatus) ja kyllä, koen että kolme vuotta jatkunut lähes erakkotason yksinäisyyteni on seurausta nimen omaan totaalisesta tulojen puutteesta.
Uskomatonta miten helposti tuolta systeemista tipahtaa sitten kun on tipahtaakseen. Ja miten *harva* käsittää millaista se on; miten syvälle esimerkiksi juuri jatkuva yksinäisyys ulottaa lonkeronsa. Olen itse aivan sekopäisen sitkeä optimisti, mutta varsinkin tässä viime viikkoina (kolmen vuoden rajan tullessa täyteen) on rakoillut ja pahasti.
Eiköhän yksinäisissä ole toimeentulevia ja tuenvarassa eläviäkin.Itse keski-ikäinen mies, luultavasti ihan keskituloinen, näytti olevan ensi vuoden verokortissa tuloraja 37140 €. Ei nyt mitenkään hirveät hankkeet, mutta kyllä niillä elämänsä kustantaa, vaikkei kyllä paljoa hankitakkaan muuta. kun yksin kaiken maksaa.
En ole köyhä, enkä huonotuloinen, mutta puutteessa elän..
Miksi elät puutteessa? Etkö löydä sopivaa miestä vai kelpuuta ketään ja olet miehien suhteen liian vaativa? Vai oletko naisiin päin suuntautunut? Vai onko sinun ulkonäössäsi jotain puutteita ja et kelpaa kenellekään tai sille jonka haluaisit? Entä oletko oikeasti jotenkin yksinäinen vaiko ystävätön vai miksi tänne palstalle kirjoittelet?
paljon kysymyksiä. No, en löydä sopivaa miestä, kun olen vaativa se kai se suurin este. Ottajia kyllä olisi pilvin pimein, mutta kun ovat niin, niin,,,,tavallisia...tai siis ei mitään, mikä tehoaisi minuun..ehkä odotan jotain satuprinssiä, joka on jollain tapaa spesiaali...
huh, en nyt sentään naisista herran jee,,,yäk...
niin ja, en tiedä olenko oikeasti yksinäinen, saan seuraa jos haluan, minulla olisi ystäviäkin, mutta viihdyn hyvin itsekseni enkä kaipaa jatkuvasti ihmisten seuraa. Minulla on sekä miehiä ystävinä että naisia, mutta kyllästyn helposti, jos ihmiset on tylsiä tai he eivät tiedä asioista mitään....no..olen vähän erikoinen ja vaikea tapaus ;)
olen niin taiteilija sielu kuin vaan voi olla, siksi moni ei ymmärrä minua enkä minä taas viihdy, jos ihminen ei osaa ajatella ja hahmottaa elämää kolmiulotteisesti vaan näkee vaan sen minkä näkee...vähän vaikea selittää...
Taiteilijasieluko sinäkin ; ) . Miten ilmaiset taiteellisuuttasi vai ilmeneeö se esiin sinusta jotenkin ihmisenä vai teetkö jotain taidetta, mitä? Olemmekohan jotenkin samanlaisia, kun luovaksi ja taiteelliseksi ihmiseksi miellän ja tunnen itsenikin. En vain tapaa tai löydä samankaltaisiani, jotka olisivat kiinnostuneita samoista harrastuksista tai asioista. Tai ymmärtäisivät luovaa ihmistä, jolle se on ilmaisutapa, millä ilmaista ja tuoda esiin itseään luovuuden ja taiteellisuuden kautta.
Minuakaan ei taida kukaan oikeasti ymmärtää, enkä löydä ystävää, joka aidosti ja oikeasti minusta kiinnostuisi. Elän vain jossain kaukana ja omassa maailmassani, mitä on vaikea selittää. Ehkä sitten vain sellaisia samanlaisia ja samanlaisesti ajattelevia ja tuntevia ihmisiä ei ole täällä maanpinnalla.
Vai liekö sitten vika vain taiteilijasielussani ja tällaisia yksilöitä on mahdoton täysin ymmärtääkään.
jep, olen taiteilijasielu. Piirrän, maalaan, soitan, sanoitan, kirjoitan. Olen kai jollain tavalla luonteeltani luova. Kun tapaan ihmisen alan heti päässäni maalaamaan hänestä kuvaa mieleni kankaalle. Minulle ihmiset eivät ole vain ihmisiä, heissä on erilaisia sointuja, sanoja, jokainen ihminen on jonkinlainen runo tai musiikki jota luen ja kuuntelen.
Moni hämmästyy, kun luen heitä kuin avointa kirjaa, joskus hämmästytän heitä tietämällä mitä he ajattelevat. Olen herkkä, aivan kuin viulunkieli ja voin tuntea ihmisen kehon ja ilmekielen kautta mitä hän minusta tai sivullisistaan ajattelee. Näen ihmisten läpi ja elämää katselen kuin suurennuslasin läpi, näen, kuulen, aistin mielestäni eri tavalla maailmaa kuin moni muu.
Minua pidetään vaikeana vaikka en mielestäni ole sellainen vaan vain erilainen. Monen mielestä vähän omituinen, kun välillä ajatukseni ovat niin lennokkaita. Mietin ja pohdin ja kehittelen teorioita. Ihminen on mielenkiintoni kohde, ihminen ei lakkaa kiinnostamasta minua ja taiteiden kautta tunnen pääseväni lähemmäs elämää, vapautta, sitä kaipausta jota sisälläni tunnen. Minä olen erakkoluonne, koska luovana ihmisenä en jaksa ihmisiä muuten kuin tarkkailumielessä. Olen kuin Hergule Poirot tai Sherlock Holmes, jotka ilman tapaamatta ihmistä voi nähdä ja kuulla hänessä sellaisia asioita, jotka muiden pitää silmästä silmään ja korvasta korvaan nähdä ja kuulla..
Lannistun jos pohdinnoilleni tokaistaan, että ei kannata pohtia moisia...minusta se on tylsyyttä ellei anna ajatustensa lentää ja elää vain arkea ilman, että haluaa tietää ja nähdä mitään kiinnostavampaa kuin tv:n Aki Whalmanin ja mitä tänään syötäisiin ohjelman..