Kissan karvanlahto mahan alueelta

Omistan n. 5 vuotiaan leikatun, rokotetun sisaakissan (tytto). Viime aikoina olen huomannut, etta muuten hyva karvapeite on ohentunut vatsan alueelta - etenkin ns, tissien alueelta, Nahka kuultaa lapi ja jaljelle jaanyt karvoitus on harvahkoa ja karkeaa sankea.

Kissa on sama kuin pentuna eli vilkas, seurallinen ja hellyydenkipea. Ainut asia, joka on muuttunut, on, etta joskus viettaa aikaisemmin enemman aikaa alavatsan puhdistamiseen ja nuolemiseen.

Muuten turkki on hyva ja tuuhea (lyhytkarvainen) eika kissa nayta karsivan mistaan kivuista eika ole muuten moksiskaan alavatsasta. minua se hieman vaivaa. Nahka ohentuneelta alueelta on terveen oloinen (ei hilsetta eika rupea).
3105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meilläkin on kissa, jolta lähtee alavatsasta karvoja itsestään pois. ( varsinkin kesäaikaan ) Olin itsekkin välillä huolestunut siitä, mutta huomasin että se toistui joka kesä, niin ajattelin että se on ihan normaalia. Minun kisssani on kyllä poika, mutta kai karvanlähtö on tavallista molemmilta kissasukupuolesta huolimatta.

Äänestä

Omalla leikatulla kissallani on sama vaiva ollut vuosia. Kissa on 16 vuotias neiti. Eläinlääkäri tutki kissani nuorena ja epäili hormoonivikaa. Kissa sai hormoonihoitoa ilman tulosta. Joten neitikissa on ajoittain kalju mahanalustastaan. Vaiva ei haittaa kissaa mitenkään. Ja totesin että vaiva on enempi esteettinen . Kissa on sisäkissa joten paleltumisen vaaraa ei ole.

Äänestä

Liiallinen karvojen nuoleminen ja sitä kautta karvattomuus voi johtua useista syistä. Hormoonit, allergiat, kipureaktiot sekä stressi. Kissa ei näytä kipujaan yleensä selvästi tai jos ne näkyy on tilanne jo huono ja kivut kovia. Siksi välttämättä ei voi sanoa, ettei kissalla ole kipuja.

Suosittelisin käymään lääkärillä tutkimuksissa ja jos mitään selvää syytä ei siellä löydy, voi syynä olla stressi. Sen aiheuttajan selvittäminen taas voi vaatia aikaa eikä aina onnistu ollenkaan. Stressiä voi aiheuttaa jokin muutos kissan elämässä ja se voi olla omistajan mielestä mitätön. Kissa kuitenkin voi reagoida pieniinkin muutoksiin esim. ulkoilun väheneminen kun tulee talvi, voi olla syy. Sitten tietysti yksi tekijä on huoneilman kuivuus näin talviaikaan kun on pakkasta. Pakkaset kuivattaa ilmasta loputkin kosteudet ja kissa voi reagoida siihen kutinalla ja nuolemisella.

Huoneilmaa voi kostuttaa laittamalla vaikka patterin päälle vesikipon (jos on patterit). Kuivattamalla pyykkiä sisällä, ostamalla ilmakostuttajan jne. Stressin poistoon voi käyttää vaikka Feliway haihdutinta (pistorasiaan laitettava laite). Ruokavalioon voi lisätä rasvahappo kuurilla omega-3, joka auttaa ihon ja turkin kuntoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10175512 kirjoitti:

Omistan n. 5 vuotiaan leikatun, rokotetun sisaakissan (tytto). Viime aikoina olen huomannut, etta muuten hyva karvapeite on ohentunut vatsan alueelta - etenkin ns, tissien alueelta, Nahka kuultaa lapi ja jaljelle jaanyt karvoitus on harvahkoa ja karkeaa sankea.

Kissa on sama kuin pentuna eli vilkas, seurallinen ja hellyydenkipea. Ainut asia, joka on muuttunut, on, etta joskus viettaa aikaisemmin enemman aikaa alavatsan puhdistamiseen ja nuolemiseen.

Muuten turkki on hyva ja tuuhea (lyhytkarvainen) eika kissa nayta karsivan mistaan kivuista eika ole muuten moksiskaan alavatsasta. minua se hieman vaivaa. Nahka ohentuneelta alueelta on terveen oloinen (ei hilsetta eika rupea).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu