Meidän perhe voi huonosti. Lapsemme 3- ja 1,6 vuotiaat ovat normaaleja,ihania lapsia. Me vanhemmat vain emme tule toimeen keskenämme. Riitelemme joka päivä ja pahimmillaan se äityy fyysiseksi. Huudamme niin kovaa kuin keuhkoista lähtee ja varsinkin minä olen paha suustani. Pelkään lastemme puolesta,sekä heidän psyykkisen kehityksensä kannalta. Pelkään myös,että entä jos tapamme toisemme(siis me vanhemmat) Kun hyökkään mieheni kimppuun,niin revin häntä raivoisasti,jolloin hän kuristaa minua ja paiskaa alas/seinälle. Useimmiten fyysisen hyökkäyksen teen minä,mutta on hänkin hyökännyt ja satuttanut minua. Sitten sovimme ja muutama päivä tai viikko menee suhteellisen rauhakseltaan. Minulla on psyykenlääkkeet ja käyn yksilö sekä pariterapiassa,mutta ei siitä ole apua. Olen väsynyt ja masentunut. Saan perhetyötäkin,mutta eniten kaipaisin yhteistä aikaa mieheni kanssa,jotta saisimme asiat rullaamaan. Päivät ovat samanlaisia ja olemme molemmat puutuneita perhe-elämään. Itse olen ollut kolme vuotta kotiäitinä ja mies käy töissä. Yhteistä aikaa ei juuri ole ja univelka on molemmilla suuri. Alkoholia/huumeita emme käytä ja elämänhallinta toimii(rutiinit,kodin siisteys,raha-asiat yms.ok),mutta yhteinen elo on helvettiä. Rakastamme lapsiamme yli kaiken,mutta tällätavoin se rakkaus ei toteudu,kun kodin ilmapiiri on kuin Irakissa pommitusten aikaan. Terapioissa emme uskalla puhua riidoista yms.koska pelkäämme lastensuojeluilmoa terveydenhoitoalan henkilökunnan tiimoilta. Perhetyöntekijäkään ei tiedä asian oikeaa laitaa. Hänen mielestään meillä asiat hyvin,ihanat lapset,siisti koti yms. Heidänkin apu tulee siksi,että minulla on mielenterveys ongelmia ja uupumusta. Mitä tehdä? Onko ero ainoa ratkaisu? Vai teenkö itsestäni ls.ilmon ja aiheutan perheelleni lisätuskaa sossutanttojen puuttuessa elämäämme. Vai voiko ls. oikeasti auttaa ilman huostaanottoa yms ikäviä juttuja?
Tulehtunut tilanne!
14+17
15664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kokeilkaa ennenkuin eroatte sitä, että menet töihin. Voisit myös vaihtaa tuota psyykelääkitystäsi, koska se ei taida oikein auttaa, jos mielialasi ovat kuvatunlaiset. Ensisijaisesti ehdotan kuitenkin, että laitat lapset hoitoon ja menet töihin ja pian!
Olen samaa mieltä, että sinun täytyy viedä lapset hoitoon. Ja varmaan on paras, että menet esimerkiksi puolipäivätöihin, että pääset pois kotiympyröistä. Sinä tarvitset lepoa lasten- ja kodinhoidosta ja kotona olemisesta. Jos et itse pysty toimimaan, sinun täytyy pyytä joltain apua, sukulaiselta, sos.hoitajalta tms.
Miksi käyt terapiassa ellet puhu siellä totta, eihän terapiasta ole mitään hyötyä tuolloin. Jos tosissasi haluat apua, kerro ihmeessä tilanteesi/tilanteenne, ei se mitenkään erikoinen (valitettavasti) ole sellaisille ihmisille, jotka terapiaa tai perhetyöntekijää tarvitsevat. Näinkö nämä asiat sitten ovat, kun on tapahtunut kaikkea traagista viime aikoina; oikeat asiat pimitetään ja sitten syytetään ammattiauttajia kun eivät auta??!!
Miten ketään voi auttaa ellei itse uskalla tunnustaa avuntarvetta. Jos rakastat lapsiasi, kerro oikea tilanne - muutoin kaikki "rakastamiset" sun muut on vain kaunista sanahelinää.
Meidän lapsilla on sama ikäero ja olin myös kotona 3,5 vuotta putkeen...oli paljon riitoja miehen kanssa (joskaan emme nyt päivittäin huutaneet tai fyysisesti tapelleet, mutta pientä kahinaa vähän väliä), paljon univelkaa ja viimeiset puoli vuotta olin henkisesti todella väsynyt kotona olemiseen, jopa tukkaa rupesi lähtemään päästä, hermot olivat aivan hajalla kahden uhmaikäisen kanssa, lapsilla eri rytmi ja ei hetken "rauhaa" minulla. Lähdin töihin 6kk sitten ja vasta sitten huomasin, kuinka väsynyt olin KOTONA! Minusta tuli pirteä, iloinen, jaksava ja miehenkin kanssa riidat loppuivat tai ainakin vähenivät huomattavasti (myös rahan puute aiheutti kotona riitaa). Kotiäitinä oleminen pitkään kahden tai useamman lapsen kanssa on oikeasti todella rankkaa henkisesti (ainakin jos sen hoitaa hyvin), itse pääsen töissä (vaikka on työstressi) jotenkin paljon helpommalla ja jaksan illat paljon paremmin, itse asiassa en ole enää juurikaan huutanut lainkaan lapsille sen jälkeen kun menin töihin. Parasta on osa-aikatyö, itse teen 4 päiväistä viikkoa ja lapset ovat hoidossa 3 päivänä, joten jää heillekin aikaa. Ei se kotiäitiys tee kaikista perheistä onnellisia, vaikka niin väitetään. Suosittelen osa-aikatyötä! Jos en itse olisi harrastanut kotiäitinä ollessa, olisin varmasti tullut vielä enemmän hulluksi
Olen aivan samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa , menet osa-aikatyöhön ja toinen asia , et mene psyykkisten ongelmien taakse käyttääksesi väkivaltaa ja riehuaksesi , niin ei tee kukaan , se on raukkamaista .
Haluat olla miehesi kanssa kaksin , no .. sitten hakkaat ja huudat , nyt olette perhe , te voitte ulkoilla , puuhata yhdessä , käydä uimalassa , tehdä lumiukkoa , mennä lounaalle lasten kanssa .. se on sitä yhteiselämää .
Vaikuttaa , että et ole sinut perhe elämän kanssa , se helpottaa päivä päivältä , lapsesi ovat todennäköisesti terveitäkin , kaikilla ei niin hyvin ole .
Vuorotelkaa lasten nukkumaan menossa , toinen saa katsoa lehtiä , telkkaa , mennä kävelemään , toinen laittaa lapset nukkumaan ,älkää tehkö arjesta vaikeaa .
Kaikista tärkein on rehellisyys , jos et uskalla terapiassa puhua totta , et pääse askeltakaan eteenpäin .
Seuraavalla kerralla pysyt totuudessa , kun sinulle tulee realistinen uhka toimia aikuismaisesti oikein , siitä lähtee teidän perheenne toipuminen , valehtelulla ja salaamalla väkivaltaisuutesi jatkat samaa rataa , lapset ovat seuraavaksi terapiassa , jos jatkat , kyllä he näkevät ja kärsivät riidoista ,,,,
Auta perhettäsi , ole rehellinen ja tunne vastuusi , psyykkisten juttujen vuoksi et ole oikeutettu satuttamaan lähimmäisiäsi . Toivon sinulle hyvää elämää , en halua loukata, pitää vaan sanoa näin suoraan .. anteeksi jos pahoitin mieltäsi , mutta ehkä se voi olla tarpeenkin ..
Kysyt mitä tehdä, kun huudat niin paljon kuin keuhkoista irtoaa ja myönnät olevasi "paha suustasi".
Kysyt mitä tehdä, kun hyökkäät miehesi kimppuun repien häntä raivopäänä.
Kun raivokohtaukset on purettu, on rauha maassa näennäisesti, kunnes taas saat itkupotkuraivarin...
Eikö olisi sinun, kysyn nyt kolmen lapsen äitinä, kävellä peilin eteen ja ihmetellä, oletko päässyt henkisesti aikuisen tasolle.
Kaikki ongelmanne nimittäin saattanee johtua silmittömistä raivareistasi.
Lisäksi sinulta löytyy aimo annos itsekkyyttä, kun käyt terapiassa ja salaat asian, vaikka kaikkein eniten perheessäsi kärsivät lapset.
Et todellisuudessa ajattele lasten etua, vaan omaa etuasi. Tämä on kirvelevästi sanottu, mutta totuus on kuin haavaan laitettu suola, se tappaa bakteerit.
Ensimmäinen tehtäväsi tässä elämässäsi on itsehillinnän ja itsekurin harjoitteleminen.
Mene judoon, mene johonkin rankkaan kamppailulajiin, joudut kurinalaiseksi ja toleranssisi kunnon kohenemisen myötä kasvaa.
Nyt menet liian matalalla toleranssilla, kun tavallinen suomalainen hyvinvointiarki tuntuu maailman raskaimmalta taakalta.
Ajattelepa niitä äitejä, jotka erämaassa vaeltavat tälläkin hetkellä sodan keskellä, leipäpalaa lapsilleen epätoivoisesti etsien.
Ongelmasi on lähinnä MORAALINEN. Kärsit tyhjyydestä ja henkisestä tyhmyydestä. Siitä on mahdollisuus nousta viisauteen itsekasvatuksella ja kurilla sekä rehellisyydellä.
Ajattele lastesi parasta, riehuva ja huutava, väkivaltainen äiti on KAUHEA. Lapsellesi jäävät ikuiset haavat riidoistanne.
Kun seuraava raivari tulee, pistä takki yllesi, mene ulos ja vaikka juokset itsesi hikeen ja läkähdykseen. Tämä näin ensiapuna.
Älä oleta, että terapeutilla on joku taikasauva, joka pystyy tilanteenne muuttamaan. Olet luullut niin, koska et edes ole ollut rehellinen terapiassa, luulet että jutustelut ja analysoinnit ovat kuin taikatemppu.
Ei se ole niin. SINÄ itse ainoastaan olet avainasemassa.
No, siinä oli oikein kunnon vanhanpiian saarna! Kuinka monta lasta on Liina Anniina hoitanut kotona itse?
Että kehtaakin joku kaheli tulee tänne syyttämään ÄITIÄ? Se, joka itse on ollut joskus pienen lapsen äiti ja vielä itse hoitanutkin lapsensa, tietää ja ymmärtää, että sen rankempaa ja kuluttavampaa työtä ei ole, kuin pikkulapsen hoitaminen! Se ei ole mitään romantiikkaa vaan se on totisinta arkea ja työtä!
Miksiköhän äiskä käy iskän kimppuun? Olisikohan iskässä jotain, joka raastaa äidin hermoja? Jaetaanko perheessa lastenhoito ja kotityöt? Onko perheessä kaksi aikuista, jotka kantavat hoitovastuun kahdesta pikkulapsesta, vai onko perheessa yksi aikuinen=äiti, jonka on PAKKO olla aikuinen ja kolme lasta?
Kun äidillä on kaksi pikkulasta, hän kaipaa tuekseen toista AIKUISTA ihmistä! Sellaista, joka ei haasta riitaa, jota ei tarvitse passata ja palvella, vaan joka tukee ja auttaa äitiä, ja joka hoitaa myös lapsia. Mieheltä odotetaan ensiksikin, että HÄN ON ÄIDIN TUKENA! Jos ei äiti saa miehestään tukea, hänen taakkansa on liian suuri yhdelle ihmiselle.
Jos edellä kirjoittamani on totta teidän perheessänne, ja oli miten oli, niin äiti tarvitsee nyt ulkopuolista tukea - EI SYYTÖKSIÄ vaan APUA - tilanteeseensa. Tällaista apua täytyisi järjestyä kunnalliselta perhepäivähoitajalta tai päiväkodista. Äiti tarvitsisi osa-aikatyötä, vähän omaa aikaa ja lepoa lastenhoidosta.
Äidille nostan hattua joka tapauksessa!
saisi äidin raivarit loppumaan jollei äiti itse?
Aloittaja käy terapiassa muuten vain, koska ei kerro siellä ongelmiaan. Kuinka terapeutti voisi auttaa, jollei asiakas kerro mistä kiikastaa?
Lapset eivät kyllä kestä ongelmitta jos joutuvat riitoja kuuntelemaan. Ei kyllä kestä aikuinenkaan...
Tottakai aloittaja tarvitsee tukea, mutta myös herätyksen! Ei sekään ole oikein, että hyssytellään eikä sanota hänen tekevän väärin. Tosin hän varmasti tietää sen itsekin. Aloittajaa lainatakseni: "Meidän perhe voi huonosti."
Terveisin äiti, jonka lapset (3kpl) eivät ole olleet hoidossa. Ei edes siellä mummulassa "yökylässä" kuin muutaman yön ja lapset ovat tällä hetkellä murkkuja/nuoria aikuisia.
"Miksiköhän äiskä käy iskän kimppuun? Olisikohan iskässä jotain, joka raastaa äidin hermoja?"
Eli toisin sanoen lapsille opetetaan että jos toiset ei tee sinun mielen mukaan, niin sitten ne saa hakata??
Lapsia tehdessä pitäisi olla tiedossa vastuu mikä lapsista seuraa. Pari vuotta menee vääjäämättä lapsen ollessa "kiinni" äidissään.
Sellaisten ihmisten ei pitäisi hankkia lapsia, jotka eivät ole valmiita asettamaan muita itsensä edelle.
Lapset pitää laittaa ykkössijalle, sitten tulee tulee vasta muut.
"Äitienpäiväkukkia" -vastaajan pitäisi lukea tarkemmin!
Herrasen jestas!
Olenko vanhapiika, kun just äsköisessä viestissä kerron olevani kolmen lapsen äiti?
Olen avioliitossa. Olen ollut kotona hoitamassa lapsiani säädetyt äitiyslomat.
Olen myös ollut kokopäivätyössä, vieläpä vuorotyössä kun lapsia oli vasta kaksi.
Lisäksi hoidan vapaa-ajallani kuntoani, käyn salilla jne.
Väität lisäksi minua kaheliksi, kun tuomitsen äidin väkivaltaisen käytöksen, raivoamisen, ja sen että on "paha suustaan".
Että tässä pitäisi vielä ymmärtää.
Ei kuule, en ymmärrä. Asetun noiden lasten asemaan, kuinka hirvittävä heidän kasvuympäristönsä on.
Jokainen aikuinen on vastuussa omien nyrkkiensä käyttämisestä. Oli äiti tai isä, raastoi hermoja tai ei.
Ei ole kohtuutonta tuomita sellainen käytös. Käytöksen minä tuomitsen, en äitiä, jolla ei riitä itsehillintää ja viisautta olla todellinen äiti.
Tässä vielä pitäisi alkaa päätä silittämään, eihän tuo itsekään välitä mitä lapsilleen tekee... antaa näiden kuulla ja nähdä repimistä ja lyömistä.
Lepoa lastenhoidosta! Jessus. Mitä pehmopeppuja nykyajan naisissa on kaikkien mukaavuksien keskellä, vedet tulee kraanasta. Ei tartte lähteä kuivalle arolle kilometrien päästä vettä kantamaan ruukussa.
Hävetkää akat!
Ruokaa on, vaippoja on, pesukoneet pesee kakkapyykit, imurit imee roskat, joillakin jopa tiskikoneet tiskaa.
Mitä hel vataa te vielä haluatte. Palvelijan? Orjan viuhkoineen viihdyttämään ikävystynyttä oloa.
Ikävystyneisyys taitaa vaivata alkup. ja terapeutti on otettu kuin viihdykkeeksi, koska ei viitsi tällekään puhua totta.
Nosta sinä vaan hattua! Minä en nosta.
Armeijaan tai johonkin karaistumaan laittaisin ko. äidin, joka vain ajattelee sentimentaalisesti omia tarpeitaan.
Lapsia hän ei tosiasiallisesti osaa ajatella, kun on kuin villitiikeri perheessään.
Minä alottaisin ihan siitä, että olisin tukitahoille rehellinen ihan jo lasten hyvinvoinnin vuoksi. Kun tietää miten meidän 3,5v reagoi siihen, jos meille mieheni kanssa tulee riitaa ja me ei edes huudeta saati lyödä, niin voin vain kuvitella miten paha olo lapsillanne on. Itse olen aikanani elänyt äidin ja isäpuolen väkivaltaisessa perheessä ja se oli niin kamalaa, ettei sitä yhdellekään lapselle toivoisi.
Puhumalla suoraa, saatte apua jota tarvitsette. Jos ette itse kykene ajattelemaan lastenne parasta, niin antakaa jonkun muun tehdä se. Toisaalta voisitte saada myös pelinappuloita riitojen ratkomiseen jotenkin muuten! Ja jos huostaanotto on se ainoa ratkaisu ls. mielestä, niin eikö senkin pitäisi herättää teidän vanhempien mielessä ajatuksia? Jos joku ulkopuolinen katsoo, että teidän riitely vaikuttaa lasten turvallisuuteen ja pelkäät tällaista, eikö silloin olisi aiheellista ihan oikeasti ottaa härkää sarvista eikä kaunistella asiaa ja tehdä lapsilleen hallaa.
Teillähän on ihan normaali Suomalainen perhe-elämä. Sinä olet vaan rehellisempi kuin muut. Muut kaunistelevat,ja ovat hienompaa,kuin on ovat.Ja valehtelevat.
tuollainen on jonkun mielestä normaalia.
Minun ei ole tarvinnut kuunnella lapsena vanhempieni riitelyä. Miehenikään ei ole sellaista kokenut eikä lapsemmekaan ole joutunut perheväkivallasta kärsimään.
Tällä kokemuksella voisin myös yleistää, ettei missään perheissä riidellä. Tosin työni kautta tiedän, ettei se ole totta, muttei kyllä ainainen riitelykään ole normaalia.
Ilmeisesti nuo raivoisat repimiset ja kuristamiset tapahtuvat lasten nähden...? Se ei tiedä heille hyvää. Mielenterveyden ongelmat periytyvät hyvin usein ja tuo teidän "perhe-elämänne" on omiaan altistamaan lapsia psyykkisille sairauksille. Ehkä sinun kannattaisi ottaa nyt ero ja jättää lapset miehelle (jos hän on terve psyykkisesti, jota epäilen, jos kuristaa vaimoaan...). Jos te ette pysty järjestämään turvallista elämää lapsille niin kyllä siihen apua löytyy. Terapeutin aikaa hukkaatte valehtelemalla tilanteestanne. Ja kyllä, jos ei kerro tuosta väkivallasta, niin se on epäsuoraa valehtelemista. Onkos nää psyyken ongelmat tulleet vasta lasten syntymän jälkeen vai olivatko jo ennen sitä olemassa?
Muuta pois kotoa ja tapaa lapsiasi ja miestäsi vain silloin, kun olet järjissäsi. Teet lapsistasi hulluja.