Silloin Jeesus on turhaan kuollut.
Tämä on esikoislestadiolaisuuden ydinkysymys tänä päivänä.
1. Jatketaanko johdon kehittelemien käskyjen ja kieltojen tiellä,
2. vai uskommeko me Jeesukseen.
Yhdistää näitä kahta ei voi, se tie on loppuun käyty jo apostolisella ajalla, ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla. Erityisesti rakas veljemme ja Herran apostoli Paavali on näitä asioita kirkastanut aivan huikaisevalla tavalla meille.
Joko Kristus, taikka Mooses. Komatta tietä ei ole.
Ja Moosesta, eli kieltoja ja käskyjä seuraten ei tule luvattua maata näkemään.
Kristityiden tulisi nyt kavahtaa jo, koska esikoislestadiolaisuutta viedään nyt lujaa lain käskyjen ja kieltojen alle. Kuinka joku voi tulla hengellisesti ravituksi kieltojen ja käskyjen avulla? En keksi mitään muuta selitystä kun sen, että paremmastakaan ei henkilöllä ole omakohtaista kokemusta.
Ei minullakaan ollut kokemusta paremmasta, vaikka olin esimerkillinen esikoislestadiolainen, mutta sisäinen kaipaus oli tulla sovitetuksi Jumalan kanssa. Muistan kuinka mieleeni nousi jo nuorena silloin tällöin kysymys miksi lestadiolaisuus on kuin sipuli. Silloin minulle selitettiin että kulonat kuoriutuvat päältä kunnes on terve ydin käsissä, joka oli tietenkin tama esikoislestadiolaisuus.
Jokainen sipulin kanssa tekemisissä ollut tietää, että se ensiksikin itkettää,
eikä sieltä mitään ydintä löydy, kuorta kuoren perään, kunnes käsi on tyhjä.
Nyt jo ymmärrän hyvin sen, miksi lainvanhurskautta rakentava liike löytää aina uuden entistä voimakkaamman johtajan tappelemaan vallasta, siitä istuimesta on taistelu, jolta sanotaan missä kaappi seisoo.
Jeesus korjaa tämän ongelman, hän on AINUT Herra seurakunnassaan ja muut ovat hänen, - ja toinen toistensa alamaisia. Ja kaikki jäsenet seurakunnassa ovat palvelijoita, Herran paikka on koko ajan täynnä, taistelua ei tule.

Vastaukset 7
Vanhimmat
On todellakin ydinkysymys. Vaihtoehtoja on vain nuo kaksi.
Ei kannata tehdä Jeesuksen ristinkuolemaa turhaksi omalla kohdallaan.
Nostan vielä esiin sellaisen aiheen kun lapsemme. Itse osaan laittaa toisesta korvasta ulos väärän opetuksen. Osaako lapsemme. Missä he kuulevat oikean evankeliumin? Itse en vie lapsiani kuuntelemaan eksytystä, jota on nyt jo liian paljon.
juhailpo otti esille kipeän kysymyksen. Sanoisin jopa niin että kaikista kipeimmän kysymyksen. Lapseni ova jo aikuisia, ja ovat tinsä valinneet eikä lastenlapsissa ole enää yhtäkään lestadiolaista. Rukoilen että rakkaistani tulisi Jeesukseen uskovia.
Pääasia on että ihminen kokee seurakunnan hengelliseksi kodikseen, jonka piirissä voi sitten vapaasti seurata Herraansa ja Vapahtajaansa Jeesusta.
'
Tämä on sikälikin erittäin tärkeä kysymys, että kristinopin perusteita ei enää peruskoulutuksessa opetetan, niin kuin ennen opetettiin. Ennen kouluissa oppi tunnustuksellisen kristillisen opin alkeet, - kristinopin perusteet.
Nyt opetetaan muslimioppia ja muhamettilausuutta Kristuksen rinnalla samanarvoisina pelastusteina taivaaseen. Vaikka he palvovat epäjumalia.
Luuk. 18:7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?
Luuk. 18:8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. ...
***) ... Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Jumalan "pian" on vähän eri asia kun ihmisen "pian".
Jumala on pikaistuksissaan odottanyt nyt 2000 vuotta , saan nähdä meneekö toiset 2000 vuotta vielä? Pahalta näyttää tilanne joka tapauksessa jo nyt.
Mutta Jeesuksen tullessa toisen kerran ei häneen uskovia enää paljoa ole,
sen näemme Raamatusta. Kuitenkin meille julistetaan usein valtavista herätyksen alloista lopun aikoina.
Lopun aikoina tulee ihmiskunnalla olemaan todella kamalat oltavat, sen näemme Raamatusta. Mitään siihen verrattavaa emme ole vielä kokeneet vaikka Hitler kaasutti kuusi miljoonaa juutalaista ja toinen maailmasota tuhosi elämän kymmeniltä miljoonilta ihmisiltä.
Lopun aikoina tulee olemaan tuhanteen kertaan hirvittävämmät oltavat koko maapallolla. Ilmeisesti tapahtuu valtava ydinkatastrofi joka tuhoaa suurimman osan maapallon väestöstä erittäin kivuliaalla tavalla, kuten tiedämme säteilyvammoista.
Jos koskaan niin Jeesusta ja KAIKKIEN kristittyjen yhteyttä tarvittaisiin juuri näinä aikoina, kun valittuja VIELÄ KOOTAAN.
Jeesus korjaa tämän ongelman, hän on AINUT Herra seurakunnassaan ja muut ovat hänen, - ja toinen toistensa alamaisia. Ja kaikki jäsenet seurakunnassa ovat palvelijoita, Herran paikka on koko ajan täynnä, taistelua ei tule. "
Niin aamenta.
Minä en ymmärrä , sen pitää olla väärää , koska Raamatun
mukaan Hän on valinnut aseiksi heikot , ja ukovaisen sillä ,
että siinä näkyisi , vain Herran suuri voima , ja sitä kautta
tulisi esikuvaksi , Jumalan tahto , ja Jeesuksen Rakkaus .
Hei teu, pirun kanssa ei neuvotella mistään. Käsketään Jeesuksen nimessä poistumaan.
Hän valheen isä on tuomionsa saanut Jeesukselta ja odottaa vain lopullista kuoliniskua.
Jeesus on ainut Herra. Miten on Jumalan kanssa, onko esikoislestojen mielestä Jeesus Hänenkin herransa?
Tuntuu joskus, että täällä ei kukaan tiedä kuka on lopuksi herra. Onko hän sitten vallan Lestadiuksen Larss?
Jeesus on Herra, Jumala Jeesus ja Pyhä Henki on yksi ja sama Herra. Epäselvää on vain savon ukolla.