Tutut hehkulamput poistuvat pikkuhiljaa kauppojen hyllyiltä. Syyskuusta lähtien hehkulamppujen valmistaminen ja tilaaminen ulkomailta vähittäismyyntiin on EU-alueella kielletty.
Hehkulamppu tuottaa kuluttamastaan energiasta enemmän lämpöä kuin valoa. EuP-direktiivillä, jolla lamput kielletään, tavoitellaan energiatehokkuutta ja kasvihuonepäästöjen vähentämistä.
Hehkulampuille olisi kuitenkin käytännöllisiäkin käyttökohteita, joissa tuotetusta lämmöstä ei ole mitään haittaa – päinvastoin. Hehkulamppujen poistuminen mutkistaa esimerkiksi terraariokäärmeen kodin lämmitystä.
– Meille hehkulamppujen poistumisesta on pelkästään haittaa, kertoo helsinkiläisen eläintarha Tropicarion eläintenhoitaja Jarmo Lanki.
Vankeudessa elävät vaihtolämpöiset eläimet ovat lämmönsaannissaan täysin ihmisen varassa. Pohjoisissa oloissa luonnollinen valo ja lämpö on suurimman osan vuodesta niukkaa.
– Lämmön lähteenä käytetään pienemmissä terraarioissa 40-60 watin spotteja ja ne ovat olleet tosi hyviä, jatkaa Lanki.
Hehkulamppujen lämpösäteilyllä terraarioon luodaan lämpöalueita. Vaihtolämpöinen eläin ei itse tuota lämpöä ja se pyrkii sekä luonnossa että vankeudessa hakeutumaan sellaiseen lämpötilaan, jonka kulloinkin kokee parhaaksi.
Kun varastot tyhjenevät ja lopulta hehkulamppuja ei yksinkertaisesti ole, on terraarioharrastajien ja eläintarhojen keksittävä vaihtoehtoisia tapoja tuottaa lämpö.
Miten sitten käy Tropicarion käärmeille?
–Voi olla, että luovutaan kokonaan näistä lajeista ja siirretään ne sellaisiin maihin, joissa tätä vouhotusta ei ole.
Hehkulamppukiellon ulkopuolelle jäävät laitelamput, kuten jääkaappien ja uunien lamput, sekä kohdelamput ja värilliset lamput. Käärmeitä nämä eivät tosin lämmitä.
Kaloja ei haittaa hehkulamppujen katoaminen
Kalat ovat käärmeiden tapaan vaihtolämpöisiä eläimiä. Suomalaisissa akvaarioissa uivia eväkkäitä ei hehkulamppujen poistuminen kuitenkaan hetkauta. Vaikka akvaarioissa yleensä suositaankin trooppisia lajeja, jotka vaativat lämpimän veden, ei hehkulamppuja ole pidetty hyvinä akvaariovesien lämmittäjinä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
joo
joko kylästyit pASkaani