Elämä kotona avopuolison kanssa on päällisin puolin ok, hänen työ vain vie kaiken ajan, ja minä tietenkin kärsin siitä. Olen ihminen, joka haluaa omistautua toiselle. Että vapaa-ajalla ollaan yhdessä, tehdään yhdessä. En kaipaa miestä vierelle joka ikinen ilta, en ole koskaan sellaista elämää edes elänyt. En näe nytkään miestäni kuin joka toinen viikko, eikä se tee vaikeaa. Vaikeaa tekee nämä veen pitkät pyhät ja lomat, minulla on paljon lomaa ja mies ei lomaile yhtään.Pystyn liikkumaan yksin omia menoja, mutta haluan ihmisen rinnalle.
Olemme jo niin vieraantuneita, ettemme oikein tiedä mistä muusta puhua kuin hänen työstä, emmekä oikein osaa lähteä mihinkään kotoa.
Kesälomalla minulla oli aikaa taas paljon itsekseni ja tapasin itseäni 10 vuotta vanhemman miehen. Muutaman keskustelun jälkeen vaihdoimme numeroita ja tapasimme joka päivä jossain. Ensimmäinen pari kuukautta meni ihan teinityyliin, ensin juteltiin, sitten halattiin ja tietenkin lopuksi mentiin sänkyyn. Jo alusta viihdyimme helvetin hyvin yhdessä, hän puhui ja minä kuuntelin hänen ihanaa ääntään, ikävä myöntää, mutta lenkkipolulta lähdin housut märkänä kotiin jo pelkästä kosketuksesta ja kaulaan suutelusta.
Olen jäänyt kiinni häneen henkisellä ja fyysisellä tasolla. Satoja kertoja olen yrittänyt lopettaa suhteen, päättänyt etten soita yhtään puhelua, tai lähetä yhtään tekstaria. Puoli tuntia päätöksen teosta jo näpyttelen puhelinta. Olen sanonut, että rakastan häntä, niin teenkin omalla tavallani, mutta en kuitenkaan rakasta niinkuin hän minua.
Hän on valmis jättämään kaiken taakseen. Muuttamaan samalle paikkakunnalle. Suunnittelee jo kaikkea.
En tiedä mitä teen. Meillä on avomiehen kanssa uusi talo, kaikki näennäisesti kunnossa, mutta asumme kuin sisko ja veli. Olen sanonut tälle vanhemmalle miehelle, etten etsinyt seuraa, en ole missään vaiheessa enemmälti ajatellut jättäväni miestä. Vaikka sekin on käynyt mielessä. Kun katson avomiestäni, en pysty jättämään häntä. Ehdotin, että maksellaan velka ja eletään omaa elämää, meillä kun ei ole lapsia. Tyyliin avoin suhde, paitsi ettemme harrasta seksiä enää yhdessä.
Toisaalta, haluaisin, että avomieheni löytäisi jonkun itselleen, sitten voisin lähteä, olen niin ehdottanutkin. Toisaalta, jos en lähde, hän ei varmaan edes katsele ketään muita. En haluaisi särkeä hänen sydäntään, mutta sitten kuitenkin, onko hänen parempi kuitenkin olla ilman minua. Ei hän 15 vuoden aikana ole edes suostunut menemään naimisiin, ei pidä kädestä julkisella paikalla mistään muusta puhumattakaan.
Tämä vanhempi mies menisi kanssani naimisiin. Pitäisi kädestä, eikä häpeäisi olla minun kanssa. Rakastaisi. Meillä menisi varmaankin ihan hyvin. En ole ruma, muutama muukin mies haluaisi minut itselleen ja on kehunut kauniiksi. Ehdotelleet yhteisiä lomamatkoja. Minä en tiedä mitä teen?
Kukaan ei osaa minua neuvoa, enkä minä tiedä. Jos jäisin entiseen elämään, se olisi helppoa. En kestä enää sydänsuruja, jääminen on helpompaa. Kuitenkin elämä on lyhyt, miksi en kokeilisi ja rakastuisi silmittömästi vielä kerran, en ole kuin reilu 30 vuotias? En voi antautua täysillä, pidän jarruja päällä etten petä omia ja muiden tunteita.
MIKSI TULIT ELÄMÄÄNI? En etsinyt seuraa! Miksi annoin kaiken jatkua liian pitkään enkä päästänyt irti? Roikuin sinussa kuin hukkuva, ja sinä minussa? Olemmeko vain laastareita toisillemme? Olisiko meistä johonkin suurempaan? Miksi edelleen haluan joka päivä kuulla äänesi? Miksi puhumme puhelimessa tuntikausia? Olet särkenyt elämäni ja sydämeni, ja minä hullu annoin sinun tehdä sen. Missä olen vuoden päästä ja missä sinä olet? Olemmeko yhdessä?
Olemme jo niin vieraantuneita, ettemme oikein tiedä mistä muusta puhua kuin hänen työstä, emmekä oikein osaa lähteä mihinkään kotoa.
Kesälomalla minulla oli aikaa taas paljon itsekseni ja tapasin itseäni 10 vuotta vanhemman miehen. Muutaman keskustelun jälkeen vaihdoimme numeroita ja tapasimme joka päivä jossain. Ensimmäinen pari kuukautta meni ihan teinityyliin, ensin juteltiin, sitten halattiin ja tietenkin lopuksi mentiin sänkyyn. Jo alusta viihdyimme helvetin hyvin yhdessä, hän puhui ja minä kuuntelin hänen ihanaa ääntään, ikävä myöntää, mutta lenkkipolulta lähdin housut märkänä kotiin jo pelkästä kosketuksesta ja kaulaan suutelusta.
Olen jäänyt kiinni häneen henkisellä ja fyysisellä tasolla. Satoja kertoja olen yrittänyt lopettaa suhteen, päättänyt etten soita yhtään puhelua, tai lähetä yhtään tekstaria. Puoli tuntia päätöksen teosta jo näpyttelen puhelinta. Olen sanonut, että rakastan häntä, niin teenkin omalla tavallani, mutta en kuitenkaan rakasta niinkuin hän minua.
Hän on valmis jättämään kaiken taakseen. Muuttamaan samalle paikkakunnalle. Suunnittelee jo kaikkea.
En tiedä mitä teen. Meillä on avomiehen kanssa uusi talo, kaikki näennäisesti kunnossa, mutta asumme kuin sisko ja veli. Olen sanonut tälle vanhemmalle miehelle, etten etsinyt seuraa, en ole missään vaiheessa enemmälti ajatellut jättäväni miestä. Vaikka sekin on käynyt mielessä. Kun katson avomiestäni, en pysty jättämään häntä. Ehdotin, että maksellaan velka ja eletään omaa elämää, meillä kun ei ole lapsia. Tyyliin avoin suhde, paitsi ettemme harrasta seksiä enää yhdessä.
Toisaalta, haluaisin, että avomieheni löytäisi jonkun itselleen, sitten voisin lähteä, olen niin ehdottanutkin. Toisaalta, jos en lähde, hän ei varmaan edes katsele ketään muita. En haluaisi särkeä hänen sydäntään, mutta sitten kuitenkin, onko hänen parempi kuitenkin olla ilman minua. Ei hän 15 vuoden aikana ole edes suostunut menemään naimisiin, ei pidä kädestä julkisella paikalla mistään muusta puhumattakaan.
Tämä vanhempi mies menisi kanssani naimisiin. Pitäisi kädestä, eikä häpeäisi olla minun kanssa. Rakastaisi. Meillä menisi varmaankin ihan hyvin. En ole ruma, muutama muukin mies haluaisi minut itselleen ja on kehunut kauniiksi. Ehdotelleet yhteisiä lomamatkoja. Minä en tiedä mitä teen?
Kukaan ei osaa minua neuvoa, enkä minä tiedä. Jos jäisin entiseen elämään, se olisi helppoa. En kestä enää sydänsuruja, jääminen on helpompaa. Kuitenkin elämä on lyhyt, miksi en kokeilisi ja rakastuisi silmittömästi vielä kerran, en ole kuin reilu 30 vuotias? En voi antautua täysillä, pidän jarruja päällä etten petä omia ja muiden tunteita.
MIKSI TULIT ELÄMÄÄNI? En etsinyt seuraa! Miksi annoin kaiken jatkua liian pitkään enkä päästänyt irti? Roikuin sinussa kuin hukkuva, ja sinä minussa? Olemmeko vain laastareita toisillemme? Olisiko meistä johonkin suurempaan? Miksi edelleen haluan joka päivä kuulla äänesi? Miksi puhumme puhelimessa tuntikausia? Olet särkenyt elämäni ja sydämeni, ja minä hullu annoin sinun tehdä sen. Missä olen vuoden päästä ja missä sinä olet? Olemmeko yhdessä?
Vastaukset 43
Vanhimmat
tyypillinen nainen.. pettää ja syyttää siittä miestään erillaisilla keksimillään syillä, liikaa töitä jne.. mutta ei suostu jättämään kun makea elämä maistuu..
No,sellasia ne vaan tahtoo olla. Tulee sänkyyn ja ja siellä voihkitaan alla,että mitähän se Sakari sanoo jos sais tietäää..
Vaihda siihen vanhempaan mieheen, jos rakastat häntä ja jos et oikealla tavalla rakasta avomiestäsi.
Miksi mulle taas kerran tuli sellainen tunne, että.. huoh, olkoon.
Taidan olla päästäni jo aika sekaisin, kun näen hänet kaikkialla, missä liikunkin ja mitä missäkin luenkin.
No millainen, kerro nyt kun aloitit?
mun rakas satusetä ;D
En minäää ainaakaaaann....
Aika tekaistulta toi kyllä vaikutti minustakin... Mene ja tiedä. :)
Jos tarkoitatte että olen tekaissut jutun, hiin haistakaa paska. Juuri tuollaista elämäni on. Tälläkin hetkellä riudun kotona. Mies töissä.
Kaiken rahani, mitä pienestä palkasta on jääny, olen laittanut kotiin. Että meillä olisi yhdessä hyvä olla täällä kotona. Yli kymmenen vuotta, ensin maksettiin osake, sitten rakennettiin talo. Nyt täällä ei sit kelpaa olla, ei kelpaa minun seura. Ei kotona, ei missään. Miehen vitun firma on sille koko elämä. Enkä ole yksin tässä asiassa, on monia naisia, jotka jäävät paitsioon.
Kun talokin tuli rakennettua, menevät kaikki rahani lainaan tai säästöön. Nyt olen työntänyt kaiken liikenevän euron lainanmaksuun, että jos minulla olisi pienikin mahdollisuus elää tämän vanhemman miehen kanssa yhdessä, minulla olisi varaa lähteä tästä niin, etten jätä avomiestäni taloudellisesti pahaan paikkaan. Toki, älkää ymmärtäkö väärin, yhdessä maksamme velkaa pois tasavertaisesti. Avomiehelläni olisi varaa maksaa enemmän, mutta jos elämässä muuten kohtelen ihmisiä, avomiestäni lähinnä, paskasti, niin raha-asioissa en koskaan kuseta ketään.
En pelkää sitä, etten pärjäisi taloudellisesti tämän vanhemman miehen kanssa, luulen, että pyyhkisi paremminkin kuin nyt. Eipä olisi tätä velkaa taakkana. Hän on luvannut, että hän järjestää kaiken, niin että jos päätän ottaa avoeron, ja alkaa elämään hänen kanssaan, niin kaikki on kunnossa. Hän pitää huolen. Toki saan tästä talosta oman osani pois, meillä ei ole mieheni kanssa tästä paljonkaan velkaa talon arvoon nähden. Mutta jos hän lunastaa minut tästä, niin hän joutuu ottamaan minun osuuden velkaa ja oma lainaosuus päälle. Avomieheni on muuten hyvä mies, siksi en halua vaikeuttaa hänen elämäänsä taloudellisesti, vaan päinvastoin saada raha-asiat kuntoon niin hyvin kuin mahdollista.
Onko teidät kahleilla lukittu yhteen? Pakottaako joku teidät asumaan avoliitossa? Miksi haluat elää kurjaa elämää ja viedä toiseltakin mahdollisuuden onneen?
Money, money. money must be fucking funny. Raha ratkaisee. Et sitten lukenut. Yhdessä rakennettu talo, yhteinen velka. Avomies haluaa jäädä tähän asumaan, niin minäkin haluaisin, mutta tietenkin kun olen lähtevä osapuoli, minun myös kuuluu lähteä että hän saa jäädä kotiin. Haluan, että puolisollani on mahdollisuus taloudellisesti jäädä tähän.
Odotan myös, että tämä toinen mies saa oman elämänsä järjesteltyä.
Toinen vaihtoehto on, että lähtisin heti ja ottaisin rahaa sen mitä toinen pystyy maksamaan. Onko sekään sitten oikein, että lahjottaa toiselle omaisuuttaan? Ei. Lähtö vaatii myös pehmittelyä henkisellä tasolla. On helpompaa. Ehkä hän ehtii löytämään tähän uuden emännän ennen sitä.
Ei sitä päivässä tai viikossa erota, kaikki vaatii järjestelyjä, jo pelkät raha-asiat. Kaikki selviää aikanaan. Ei puoli vuotta niin pitkä aika ole, että jotenkin riistäisin toiselta mahdollisuuden onneen.
Jäisit odottamaan että löytää uuden emännän? Jopa on pitkälle ajateltua. Mistä tiedät haluaisiko hän edes heti perään uutta emäntää. Jotenkin en nyt vaan usko koko tarinaan, vaikkei tuo periaatteessa pidäkään sisälläkään mitään sellaista mitä ei voisi tapahtua oikeastikin. Ja varmasti monille tapahtuukin.
En tiedäkään haluaisiko avopuolisoni heti uutta naista elämäänsä. Minusta tuntuu, että hänestä tulisi toisaalta rassukka, joka uppoutuu yhä enemmän työhönsä. Toisaalta hän olisi vapaampi menemään ja juhlimaan ilman minua. En toki ole nytkään kieltänyt menemästä, mutta jokainen ymmärtää, että sinkkuna ei ole mitään velvoitteita toista kohtaan. Luulen, että hän jopa nauttisi sinkkuudestaan. Kunhan joku hoitaisi pyykit, siivoukset, laskut, ostokset ja omakotitalon kaikki työt...
Tää on niin helvetin totta kuin olla ja voi. Tänään sain vielä mietittäväksi senkin, että jos haluaisin yhteisen elämän toisen miehen kanssa, hän haluaa ehdottomasti minut vaimokseen. Elämä ei voisi olla hullumpaa. Avopuolisoni ei ole koskaan halunnut naimisiin, ja tämä toinen heti kun mahdollista. Eikä kyse ole mistään koukutuksesta, avioehtokin on kuulemma ok, vaikka minä siinä kuulemma häviäisin... mutta sekin kävisi. En ole rikas, tämän omaisuuden takia ei kannata liittoja rakentaa. Olen niin sekaisin. Toisaalta onnesta, toisaalta surullinen, kun olen itse tähän jamaan elämäni päästänyt.
Elämäni on oikeasti rankkaa henkisesti. Kaipaan tätä toista miestä koko ajan, ja haluaisin hänet, mutta se muutos, jota elämääni olen kaivannut, ei varmaan tulisikaan. Pelkään tekeväni virheen, jos aloitan uuden elämän. Pelkään katuvani, jos tähän elämään jään.
Tiedän mitä saan elämältä nyt, mutta tulevaisuutta toisen miehen kanssa en tiedä. Elämän tärkeimmät arvot ovat minulle perusturvallisuuden tunne, ja se että pärjään taloudellisesti. Perusturvallisuuteen kuuluu se, että jos sairastuisinkin vakavasti, minusta pidettäisiin huolta, enkä jäisi tyhjän päälle taloudellisestikaan.
Toisaalta en ymmärrä, miksi tämä kaikki tuntuu niin uskomattomalta? Tämä on minun elämääni.
Mitä sinulle nyt kuuluu, viestiketjun aloittaja?
ihan mielenkiinnosta, mikä merkki olet horoskoopiltasi alkuperäinen kirj.? ehkä tärkein kysymys mitä sinun tulisi nyt miettiä.. on se, että rakastatko sinä nykyistä miestäsi yhtään? Luuletko että mitään olisi tehtävissä? Entä jos varaisit kivan ulkomaanmatkan/lapinreissun teille kahdelle ja puntaroisit vielä kerran? Keskittyisit täysin vain teihin kahteen, yhdessä, unohtaen kaiken ulkopuolisen. Jos et löydä yhteyttä väliltänne, SAATAT olla oikealla tiellä, kuka tietää. Ei sitä tiedäkään kukaan. Sinun elämäsi, sinun valinnat.
Pärjäile.
Se on jo Lapissa :D
Mistä sä tiedät missä on.
No en nyt lähde kelaa, mitä aikaisemmin kirjoitin, mutta olen neitsyt horoskoopilta.
Kuinka voin varata mitään matkaa, jos toisella ei vain ole aikaa, eikä edes halua järjestää aikaa? Yritin pari vuotta sitten jopa ehdottaa jotain pariterapiaa, mut ei me sitä kuulemma tarvita, kun meillä, siis MEILLÄ menee hyvin. Minulla ei mene, palan sisältäpäin loppuun. Eli olen tuntenut riittämättömyyttä jo kauan.
Eikä se ole yksinkertaista, että menisin ja keskittyisin vain minun avomieheen, kun päivittäin haluan pitää yhteyttä toiseen mieheen. En pystyisi siihen, hermoni olisivat riekaleina, ja tuloksena valtava riita jossain vaiheessa lomaa. Nytkin ongelmat suhteissa heijastuvat, eli jos kotona menee huonosti, se heijastuu suhteeseen toiseen mieheen niin, että haluan hänet yhä enemmän. Ja jos toisen miehen kanssa elämä rassaa, saatan tahtomattani purkaa sitä avomieheeni, tai sitten miettiä, ettei minun koskaan kannata lähteä kotoa.
Mun sydäntäni joskus hieman särkee...
ja nyt mä en voi sua unohtaa...
mä elän varmaan väärää aikaa....
Sitä soppiimiettiä.
Näitä epäonnistuneita neitsyitä löytyy pitkistä paskoista parisuhteista paljon...
Kerrotko vielä kuinka voi olla neitsyt ja kuitenkin pitkässä parisuhteessa?
Epäonnistuneita? Kaikkiko minun syytä? Mies töissä nyt tällä hetkellä 15 tuntia putkeen. Ei ole soitellut, kai se kotiin tulee... Parisuhteessa on kaksi ihmistä. Enemmän tai vähemmän aikuisia. Yritin, minä yritin. Olla onnellinen, tyytyväinen, yritin puhua pariterapiaan. Hänestä kun kaikki siis oli ok, siihen ei ollut tarvetta. Yritin puhua, että suhde tarvitsee aikaa. Kaikki parisuhteet kariutuu, jos ei vietä aikaa yhdessä. Ei ymmärtänyt mies. Yritin puhua, että en ole itsestäänselvyys, että olen kotona aina ja ikuisesti odottamassa häntä, jos hän itse ei tee suhteemme eteen mitään.
Alan ymmärtää kuviota. Kuinka hän on saanut mallin parisuhteeseen kotoaan. Kuinka minä en siihen malliin enää taivu. Tottakai minuun sattuu ihan helvetin paljon. Kuinka voin myöntää itselleni ja näyttää toteen muille, että meidän suhde ei ollutkaan 4ever. Kuinka jään kaipaamaan sitä huolenpitoa, jota hän joskus vielä osoitti minua ja perhettäni kohtaan. Auttoi aina pyyteettömästi joka asiassa, vaikka kuka olisi pyytänyt.
Sattuu katsoa, kuinka hän kärsii, ja pitää kaiken sisällään. Silti ei puhu. Ei halua luopua minusta, huolenpidosta, jota hän niin tarvitsee ja vasta nyt tajuaa sen merkityksen, kun huomaa olevansa menettämässä sen. Minut.
Silti. Silti jään miettimään, josko hän löytäisi itselleen paremman. Ehkä hänen olisi kuitenkin parempi olla ilman minua. Kun ei halua minun kanssani missään enää oikein kulkeakaan. Häpeää kai olla kanssani, vaikka niin moni muu mies ottaisi minut omakseen. Siksi se sattuukin. Tietää kelpaavansa muille muttei omalle miehelleen tosissaan.
Kumpa kuolisin pois, se kaikille parempi ois.
Nää on varm.niit horoskooppi jutskia,ainaski tään "tytön" kohdalla. Vaikka tarkka tyttö se oli varm. sen tavarankin suhteen....siis kun oli niin vaikea lähestyä sitä muutenkin...
Ja nyt voisitkin hieman tarkentaa asiaa?
Niin,että ei jakanu "lompsaa"kaikille niinku se entinen tyttö. ON ts.yhden miehen "vaimo"...
Tää osu ja uppos kaikin puolin. Tarkka olla pitää =)
Eroa ja kattele uusi "hissukseen"...tai elele yksikseem ja "parittele" tarpeen vaatiessa,siinä sivussa saattaa löytyä ukko joka aidosti välittää sinusta ja pitää hyvänä. Lycka till,flicka.
Ei minusta ole lyhyisiin suhteisiin, tyyliin 1 illan pano. En ole koskaan sellaista harrastanut. Enkä harrasta. Jos eroan, olen yksin kokonaan tai tämän tietyn miehen kanssa. Niin se vaan menee.
Elä sitte valita,beibi. Oo yksikseen niinku minäki. Oon kyllä mies,mutta monta epäonn.suhdetta takana..
http://www.youtube.com/watch?v=LZe5YDk6xi0
Tuhansia ihmisäi kuolee tänäkin päivän nälkää,ei ole puhdasta vettä, on kodittomia, ja sinä vaan olet itsekäs ,ja et tiedä mitä tehdä!!
PItäisikö minun siis muuttaa yksin pahvilaatikkoon, antaa rahat talosta hyväntekeväisyyteen ja asua onnettomana?
Jos tähän asiaan haluat vastauksen tässä se tulee. Vaikkei tähän minun asiaan kuulukaan.
TÄRKEIN AVUSTUSKOHDE ESIM. AFRIKASSA OLISI SYNTYVYYDEN VÄHENTÄMINEN. KAIKKI JOTKA OVAT ASIAAN PEREHTYNEET, TIETÄVÄT, ETTÄ NOILLA LEIREILLA EI IHMISILLÄ OLE MUUTA TEKEMISTÄ KUIN NUSSIMINEN. ANTAA HEIDÄN NUSSIA, MUTTA KUN SEN RAHAN SIJAAN, MITÄ SINNE TYÖNNETÄÄN RUOKAAN JA PUHTAASEEN VETEEN, OSA ALOITETTAISIIN LAITTAA EHKÄISYYN, PYSYVÄÄN, ELI MIEHILTÄ JOHDOT POIKKI, HELPPO NOPEA JA EDULLINEN, ALKAISI RUOKA JA VESI VÄHITELLEN RIITTÄMÄÄN.
MITÄ VITUN JÄRKEE ON AVUSTAA NIITÄ RAUKKOJA LAPSIA, JOTKA OVAT SYNTYNEET KURJUUTEEN JA NÄLÄNHÄTÄÄN VAIN SIKSI, ETTÄ NAISILLA JA MIEHILLÄ EI OLE MUUTA TEKEMISTÄ KUIN PANESKELU?
Kun syntyvyys saataisiin laskemaan, ruoka ja juoma riittäisi paremmin kaikille.
En oo rasisti, mut maapallon syntyvyys on saatava laskemaan. Meillä täällä on jokaisella mahdollisuus säädellä omaa syntyvyyttämme, mutta joka paikassa sitä mahdollisuutta ei ole.
Saitpa ainakin muuta ajateltavaa
Juu, hetkeksi ehkä. Pieneksi hetkeksi, ei edes kolmeksi minuutiksi kuitenkaan.
Jotenkin alkaa tuntuu, että näitä lukee joku joka tunnistaa ahdistukseni.
Mä muutan ja afrikkaan pääsee heti "Töihin" nussiminen on ihan kivaa työtä kyllä se työstä käy heh heh. Mustat pojat ihmettelee täällä pohjoisessa. Täh maksetaanko tästä viellä palkkaakin (kela jne. korvaukset on ruhtinaalliset) Työajan päätät itse ja jos viellä huvittaa taikka tekee mieli.
on tämäkin.
Oletko koskaan ajatellut, että nykyisellä miehelläsikin voisi olla joku muu? Mies on paljon poissa kotoa, ei soittele, ei halua kanssasi naimisiin eikä edes liikkua kanssasi missään?
Tiedän missä hän kulkee, hän ei petä. On töissä aina, niinkuin sanoo. Yksi missä hän ei voi koskaan kusettaa, on merkityissä työtunneissa. Ilmoitan itse tunnit eteenpäin hänen puolestaan, eli käyn kaikki hänen työpäivät läpi kuukausittain. Työtunnit eivät myöskään voi olla päällekkäin, koska palkanlaskija huomauttaisi siitä, kuinka 2 miestä voi olla työssä yhtäaikaa.
Hänellä ei yksinkertaisesti ehdi olla muita. Nytkin nukkuu tuossa sohvalla, minä ikävöin sitä toista miestä ja kuihdun hiljakseen pois.
Kyllä me tavallaan liikutaan yhdessä, mutta voitaisiin liikkuu enemmänkin. Miten toisen kanssa voi nytkään mihinkään lähteä, jos vain kuorsaa...
En vain jaksa vieläkään uskoa, miksi hän ei ole halunnut kanssani naimisiin. Sanoi tänäkin aamuna, että mene menojasi, mut jos niin teen, se on paha. Hän kun on tottunut, että hoidan kodin ja odotan kiltisti kuin oikea pikkuvaimo miestä kotiin. Mitä minä saan kaikesta vastineeksi? En ainakaan tarpeeksi rakkautta. Oon kaikella tavalla yrittänyt olla oikea vaimo, mutta hänelle se ei ole riittänyt. Jollekin toiselle kelpaisi minun huolenpito heti.
Miksi muuten naimisissa oleminen on niin tärkeää? Muuten kyllä ymmärrän hyvin sen, ettei tuollaisessa tilanteessa täyty tietyt tarpeet mitkä meillä naisilla on, mutta miksi se avioliitto on niinkin tärkeä? Ei rakkaus varsinaisesti vaadi sitä, koska se joko on tai ei ole olemassa ilman sitä virallista paperiakin. Juridiset asiathan on kohtalaisen helppo hoitaa muutenkin.
Naimisiin meno on tietynlainen luottamuksen osoitus, tahtotila, ja ihmettelen, miksei sitä voisi joku haluta. Eihän sillä olekaan periaatteessa mitään väliä, onko aviossa vai ei.
Kai sitä tuntee jäävänsä jostain paitsioon.
Enkä voi esimerkiksi hoitaa toisen asioita, kun olen vain avopuoliso. Saisin kyllä muuten ne tehdä, mutta esim. vakuutusyhtiöt vaativat valtakirjan tai jotain. No mut kuitenkin. Jos siit on puhuttu ja puhuttu, ja sit ei kuitenkaan, kyllähän se sitten on epäluottamuksen osoitus tai jotain epävarmuutta. Ja näin sit kävi.
otsikoiden kanssa.
huh..huh