niin salaperäinen, etkö usko, että pidän sinusta. Mitä aihealuetta tämä käsittelee... sitähän se, oikeaan paikkaan tuli.
Olenhan minäkin, vähän salaperäinen.
Kumpikin taitaa tietää ja samalla epäillä. Miksi sitten? Siihen voi olla useampia syitä.
Tähän aikaan osunut monenlaisia hetkiä, eikä edes mitään kovin mukavia. Mutta ne hyvät hetket, kun olen ajatuksissani saapunut luoksesi on niitä parhaimpia. Ne on ollut niin voimakkaita, olen ollut pakahtua ja toisinaan jotain muuta.
Jokainen hetki mikä menee toisistamme hukkaan, vaikka sitten tänne... luo silti tiiviimpää sidettä, luo vahvempaa perustaa, vaikka täällä voi astua joskus, useinkin harhapoluille. Kuitenkin näidenulkopuolinen maailma tukee tietyltä osin tätäkin. Eli mikään ei ole kuitenkaan ollut pelkkää ajan haaskausta.
Onko kellomme samassa ajassa?
Olenhan minäkin, vähän salaperäinen.
Kumpikin taitaa tietää ja samalla epäillä. Miksi sitten? Siihen voi olla useampia syitä.
Tähän aikaan osunut monenlaisia hetkiä, eikä edes mitään kovin mukavia. Mutta ne hyvät hetket, kun olen ajatuksissani saapunut luoksesi on niitä parhaimpia. Ne on ollut niin voimakkaita, olen ollut pakahtua ja toisinaan jotain muuta.
Jokainen hetki mikä menee toisistamme hukkaan, vaikka sitten tänne... luo silti tiiviimpää sidettä, luo vahvempaa perustaa, vaikka täällä voi astua joskus, useinkin harhapoluille. Kuitenkin näidenulkopuolinen maailma tukee tietyltä osin tätäkin. Eli mikään ei ole kuitenkaan ollut pelkkää ajan haaskausta.
Onko kellomme samassa ajassa?
Vastaukset 40
Vanhimmat
on ajaton ihan niinkuin me kaksi olemme ikuisuuden partaalla. hyppäisitkö siis minun avaruusalukseeni niin liidellään yhdessä kohti liittomme tuntemattomia mutta kuitenkin kauniita maisemia :)
En tiedä missä ajassa sun kellosi on.
Kyllä mä uskon. Kaipaisin silti sulta vastauksia omalla nimellä, tiedät paikkoja, vaikka 98% todennäköisyydellä oonkin sut täältä toisinaan bongannut. Ja vastauksia viesteihin/ehdotuksia, jotain konkreettista millä päästäis eteenpäin.
Niin muffu, oot pörröinen ja hauska, lämpöinen ja ihmeitä täynnä :)
Mun pikkusisko sanoo sen poikaystävää mussuksi. Lapsellista eikö totta, mutta sä oot mun muffu.
JK: Muinaisen Egyptin The Secret of Män-Ra tuli taas eilen googlen haussa sun nimellä (12).
Mun kello on 2.26. Mitä sun näyttää?
Jarruta nyt vähän.... vauhtia on liian paljon.... liittoon on kuule vielä pitkä matka....
No joo, mä olen vähän sellainen et innostun, kun päätän saada aikaiseksi.
Sanoin jotain nättiä, kun oot mielestäni ansainnut sen. Mietin tuossa hiljattain, että kuka on sanonut eniten niitä mukavia, hauskoja ja kauniitakin lausahduksia mulle aikoinaan..
Mut joku muu on siitä valtaistuimesta puhunut, ainakin kerran, en näet tiennyt olevani mikään kuningas - sitä ennen.
Mun kello raksuttaa ihan omia aikojaan.
epäilykseni johtuu ihan aiheesta sillä niin kauan kun olemme täällä tulee ristiriitaisuuksia. sinä et anna minkään sellaisen tulla ilmi viesteissäsi että haluat siirtyä minun kanssani todellisuuteen täältä. aina kun esitän jotain keinoa tai pyydän ehdotuksia ei vastausta kuulu...sinä olet minun ainoani mutta miten voin suhtautua luottavaisesti tähän ennenkuin täältä päästään pois?
Etpäs näytä heittelevän tunnisteita, tässäkään, joten kukapa sinut tästäkääb tekstistä osaisi omakseen poimia tai tähän mitään järkevää vastata?
Enhän mitään muuta odotakaan, kuin sitä yhteydenottoasi irl. Mutta en halua ahdistella sillä. Etsi numeroni tai onhan se jo sulla, ja laita viesti, ihan sama mitä siihen kirjoitat, vaikka vain moi. Pääasia että saan siitä numerosi, koska minulla ei sitä ole.
olen tai ainakin haluan olla jo siinä käsityksessä että sinä tiedät jo minut täällä koska ei täällä miehiä niin paljon ole... monta kuukautta jatkunutta kissa-hiiri leikkiä palstoilla ovat vahvoja näyttöjä siitä. ainakin minä yritän ja olen optimistinen ja uskon joihinkin viesteihin sokeasti ja testaan oletko se sinä mutta ei ole ainakaan vielä tärpännyt...
Mä olen nainen myöskin :).
minä olen mies ja tarkoitin sitä että kun täällä ei meitä ole niin paljon niin pitäisi sinun jo tietää minut täällä!
Hih, olet sitten vallan väärä :). Tiedän yhden toisen miehen :).
eipä täällä taida kellään olla minkäänlaista aikomustakaan edistää omaa tilannettaan... miksi jatkaisin enää tätä??
No mulla on ollut aikomuksia ja olen niitä toteuttanutkin, olen sählännyt suorastaan liikaakin hänen suuntaansa ihan livenä, mikä ei ole jäänyt häneltäkään huomaamatta. Täällä enää harvakseltaan.
kannattanee tehdä jotain.
AI jatkaa sähläämistä ;)?
No way. Nyt otan ihan iiiiiiisisti. Taitaa sujua paremmin sillä tapaa :D.
ikinä.......
Älä nyt suutu tai masennu. Täällä on tosi tosi helppo erehtyä, varsinkin, jos päästää mielikuvituksensa valloilleen.
Itsellänikin on välillä meinannut tukka nousta pystyyn näitä lukiessa ;), kun täällä näkyy liikuskelevan paljon tuotteliaampi kirjoittaja/kirjoittajia, jolla/joilla on kaiken huipuksi mitä ilmeisimmin samat nimikirjaimet kuin itselläni, ja vieläpä kaipailee/kaipailevat samat nimikirjaimet omaavaa henkilöä kuin itse.
Ei mulla se hirvitä, että HÄN kirjoittaisi jotain ei niin mieluisaa luettavaa tänne, ei hän semmoista tekisi, vaan ennemminkin se, että jos hän erehtyy luulemaan jonkun muun kirjoituksia minun tekeleiksini. Oman mielenrauhani vuoksi koitankin siis olla täältä pois.
voi hyvät hyssykät. Mitä syytä nyt jollakin on olla salaperäinen kuin yksi ja ainoa syy: hän on naimisissa tai hänellä on oma kulta kainalossa, mutta haluaa vähän pitää hauskaa ja leikkiä näitä; "kuka tykkää minusta"- ja "rakas olet niin ihana ja kaipaan sinua"-leikkejä.
Kukaan joka oikeasti välittää ja rakastaa ei ole salaperäinen, sillä hänellä ei ole mitään salattavaa. Rakastunut on aina rehellinen, avoin ja sanoo suoraan mielitietylleen mitä hänestä haluaa.
En tiedä, vieläkö mahtaa monia naisia löytyä jotka uskoo näiden pelimiesten "salaperäisyyteen" ja ihmettelee mistä se johtuu..no, joo, nämä on näitä kertakäyttöaloituksia ei kenellekään tiedetään, mutta noin periaatteessa niinkuin, jos joku on salaperäinen ei hänellä ole puhtaat jauhot pussissa.
http://youtu.be/4AD5fX4sveo
noniin synkronis ollaan..toivottavasti. sillä mun elämän parhaat hetket, kuluneena vuonna, on ollut ne yöt, jolloin maailman eniten ihanamies, on saapunut luokseni..viimeaikoina tosin, olen nukkunut, onneni ohi..on muuten kasvattanut ikävää aika rouheesti..tiktak tiktak.. kello viritetty! toivottavasti nään sut jo pian..
Taitavat olla aivan samassa ajassa. Olit niin elävänä mielessäni, tähän aikaan yöllä. Siitä on kyse, meistä.
http://www.youtube.com/watch?v=GjiDoGIyBGo
Mutta sun aika täsmää silti hyvin. Monenlaisia hetkiä ja hämmennystä ihan riittävästi. Tietää, vaikka ei tiedä, se on vähän vaikea yhtälö. Osaat ratkasta sen, mutta minä en. Ajan haaskaus... miten sen nyt ottaa, kun pelaa korvakuulolta.
Elämää ei minusta tieten tahtoen pitäisi elää näiden palstojen kautta, tai en ainakaan ymmärrä näiden suurta merkitystä. Luottamusta ei täällä juurikaan kasvateta...
Kirjoitit tämän eilisen jälkeen. Kaikki sattuvat niin kohdilleen minun tuntemuksieni kanssa, että huimaa. Voisin vannoa että olet se tietty erityinen ihminen, jota rakastanut alusta asti. Minulle on usein ollut päivän selvää se kenen kanssa kirjoitan. Enkö sitten ole osannut sinulle oikein kirjoittaa, että tuntisit? Joka tapauksessa nämä viimeaikaiset kirjoitukset eivät ole mielestäni menneet lainkaan hukkaan. Kaikki olisi pitänyt kuitenkin selvittää ajan kanssa url.
Miksi ja mikä minussa??
Palataan.
Kaikki mun tuneenpaloni hävis väärään enterin painallukseen. Mä en tunne sua kuin näppäimilläni.
Mä haluan yrittää mutta en täällä. Mä haluan olla sinun oma, joka solullani. Mä haluan vain olla kulta rakas ihana.
Mulla on niin ikävä!
Olisin niin valmis, mikä oli mielikuvaa ja mikä ei , rakas, voisin silti kutsua sua siksi vaikka mitään ei tulisikaan.
tästä mitään mutta haluan pois täältä myös.
Sori ilkeyteni, mutta suutun vastauksista, jotka menee sun tavallasi, joten en kommentoi!
Sä et ole hän, joten älä elä harhamaailmassa.
Onko ap vielä täällä? Olisi kiva jos päivittäisi tilannetta :)
kolmen vuoden takaa olevan vieraan viestin päivityksestä, eikö mielestäsi ole tarpeeksi kirjoituksia joiden kanssa sekoilla? miten ihmiset voi olla tällä tasolla täällä? ja hymynaama perään.
Paljonkin, on mielenkiintoista historiaa :S
Kyllä sä olet jo mennyttä aikaa.
on vailla merkitystä :))))
Vielä kyselet miksi ollaan salaperäisiä Heh ei taida meidän juttu päivänvaloa kestää? Tiedäthän sen itsekin joten parempi se näin on salaisena pysyä.
Tosissanne kun kirjoitatte näitä vastauksianne? Sinäkin siis vakaasti uskot että vuonna 2012 kirjoitettu viesti koski juuri sinua? Eikö mitään olisi asialle tehtävissä?
kusta päässä, ihan oikeesti. kyllähän sen nyt tietää kuka sää oot ja mikä se toinen on, selvishän se että varatusta kirjotit mutta ei kai sitä sentään noin tyhmä tartte olla.
ja noin sille " meidän jutulle " hekotellaan täällä tuntemattoman ihmisen kanssa.
ei liene kovin kummonen " juttu " olleen.