Pidän kovasti kissoista ja haluaisin ottaa kissan, mutta taloudellinen tilanne on tällä hetkellä sellainen, etten voi kissaa hankkia. Tiedän että kissan mukana tulee kaikenlaisia rahan tarpeita. Pitää rokottaa ja ostaa kissanruokia. Jos kissa sairastelee niin se voi käydä kalliiksi. Minulla on kellarissa kissan tavaroita valmiiksi entisen kissani jäljiltä, että niitä kaikkia en joudu hankkimaan.
Olen ajatellut, että jos otan joskus kissan niin olisi hyvä ihan kissaa varten olla pankkitili, jolta sitten kaikki kissan eläinlääkäri- ym. kulut menisivät. Täytynee yrittää lotota jos joskus rikastuisin niin saisin ihanan kissaystävän.
Olen ajatellut, että jos otan joskus kissan niin olisi hyvä ihan kissaa varten olla pankkitili, jolta sitten kaikki kissan eläinlääkäri- ym. kulut menisivät. Täytynee yrittää lotota jos joskus rikastuisin niin saisin ihanan kissaystävän.
Vastaukset 39
Vanhimmat
kissan ruoka ja hiekka ne kalleimmat menot on, siis jos on tuuria eikä tarvitse lääkäriä vaivata. Tommonen 20 e /kk riittää kyllä, kun marketruokaa syöttää. No nyt joku nostaa karvansa mutta hyvin ainakin tuo 15 vuotias on latzikatilla elänyt
Jouduin muutamia kertoja käyttämään kissaani eläinlääkärillä viimeisinä aikoina, kun rakas kisuni sairastui. Aika paljon rahaa meni, vaikka tätä on ikävä sanoa koska halusin kisuani hoitaa mahdollisimman hyvin enkä siinä mielessä rahan menetystä sure. En vain enää saanut pankistakaan lainaa, joten meni aika hankalaksi. Mutta eläinlääkärillä muutama kerta käytiin ja lopulta kissa nukutettiin koska ei ollut enää toivoa paranemisesta ja kissalla oli kipuja joihin särkylääkkeet eivät tehonneet.
On totta, että jos on hyvä tuuri niin melko vähälläkin rahalla voisin kissan kanssa pärjätä. Varsinkin kun kaikenlaista kissan tavaraa on jo ennestään. Muuta ei kissan lisäksi tarvitsisi hommata kuin kissan ruoat ja pelletit/hiekat. Ja tietysti asiaan kuuluvat rokotukset ym. Oma kissani joutui käymään hammashoidoissa koska hammaskiveä oli hampaissa.
Kissani oli minulle tullessaan jo aikuinen kissa ja sen hampaat olivat päässet aika huonoon kuntoon. Lisäksi kissani lihoi ja eläinlääkärillä painostettiin laihdutusruokien käyttöön. Minä syötin kissalle monta vuotta laihdutusruokia mutta ei niillä ruoilla ollut juurikaan merkitystä. Siirryin sitten syöttämään kissalle muitakin ruokia, vaikka eläinlääkärillä varsinkin eläinlääkärin avustajat olivat aika aggressiivisesti tuputtamassa niitä laihdutusruokia.
Parvekkeelle pitäisi laitattaa verkko, mutta se on hankalampi juttu koska parveke on sen mallinen kuin on. Viime kesänä oli tarkoitus verkottaa parveke, mutta se jäi tekemättä. Uuden kissan tullessa tuo täytyisi laittaa kuntoon ja minä en itse sitä osaa laittaa, joten se myös maksaa jonkin verran.
Minä taidan törsätä kolmen kissan ruokaan ja hiekkaan ainakin sata euroa kuukaudessa. Hiekka on kalleinta laatua ja ruoka eläinkaupasta sekä ihmisten lihatiskiltä.
Voisit olla tarjolla sellainen sijaiskoti alueesi kissoille,
sijoituskoti.
Sitten kun he saa uuden kodin , he menee.
Asun Tampereen seudulla ja täällä on kissojen katastrofiyhdistys joka tarjoaa kissoille sijaisasuntoja.
voisit tarjota niitä. Hiekka ei tartte olla kallista, ja ruoka perusruokaa. Kissat jotka tulee on yleensä ongelmakissoja, ulkoa tai huonoista kodeista.
Olisit koti kunnes uusi koti löytyy. Hyväntekijä osan aikaa.
Ei pitkäaikaiskuluja.
Voisin jopa itse ajalla mutta mulla koira, eikä se sovi ongelmakissojen kanssa.
Omillani on kissan ja koiran päivät myös.
Voisihan tuotakin ajatella, mahdollisesti. Tosin siinä kävisi tietysti niin että kiintyy siihen hoitokissaan ja sitten siitä täytyy luopua. Asun H:gissä ja katsoin Hesyn sivuilta että siellä ei ainakaan nyt ole tarvetta kissojen sijaiskodeista.
minulla olisi kissa joka tarvitsee kipeästi sijaiskotia ainakin tammikuuksi.
Luonnollisesti ruuat ja hiekat olisin maksamasta omasta pussista yms.
Ei tuo kissojen sijaiskotijuttu tunnu sittenkään minulle oikealta. Mieluummin sitten jos tulee paremmat ajat, haluan ihan oman kissan. Asuntoni on aika pieni ja kaikenlaista tavaraa on siellä täällä esilläkin kun ei muuallekaan mahdu. Mitään nuorta kissaa en voi ajatellakaan, koska nehän hyppivät ja kiipeilevät ja voi tulla vaaratilanteitakin jos tavaraa tipahtelee kissan mukana alas. Oma edesmennyt kissani oli vanhemmanpuoleinen rauhallinen kissa jolla oli hyvin maltilliset liikuntaharrastukset.
Lisäksi olen välillä töissä pitkiä päiviä. Kissa joutuisi olemaan paljon yksin. En ole kovin sosiaalinen ihminen, eikä minua huvita alkaa varta vasten tutustumaan tuntemattomiin ja heidän kissoihinsa. Jos joskus vain voin niin otan oman kissan.
Toivon että löydät kissallesi hyvän sijaiskodin.
Riski on aina olemassa että kissa sairastuu vakavasti ja joutuu kalliisiin hoitoihin. Oma kuusivuotiaani sai munuaisongelmia ja erikoisruokaan, tarkkailukäynteihin, leikkaukseen, jälkihoitoihin, oleskeluun sairaalassa yms. on mennyt lähemmäs neljätuhatta euroa tällä hetkellä ja lisää on menossa koska joudutaan melko varmasti tekemään kuukauden sisällä uusi leikkaus. Olen vain todella kiitollinen että minulla on taloudellisesti mahdollista tuohon ryhtyä. Moni muu samassa tilanteessa oleva olisi kertakaikkiaan joutunut sanomaan että rakasta lemmikkiä ei ole varaa hoitaa ja se olisi ollut pakko lopettaa. Ajatuskin kylmää; on jo tarpeeksi vaikea tottua siihen ajatukseen että näistä hoidoista ei ehkä sittenkään ole suuremmin apua ja joudun kissasta luopumaan piakkoin joka tapauksessa.
Minulla oli kuitenkin huono onni; suuri osa kissoista ei koskaan sairastu noin vakavasti.
En sanoisi että huono onni. Oma kissani tuli maksamaan samanlaisia hillittömiä summia koska sairasti synnynnäistä sydänvikaa, ja olen onnekas sekä siinä että sain niin ihanan kissan että kannatti maksaa, että siinä että pystyin maksamaan (vaikka talous kyllä meni lievemmin sanoen mielenkiintoiseksi). On onnekasta että saa rakastaa jotain ja tehdä mitä voi sen hyväksi (toivon todella että kissasi hoidot toimivat, mutta kun ei, siitä että tietää tehneensä todella parhaansa on lohtua. Voimia).
ole.
Kissoja saa löytöeläintalosta ja päästätsen sitten aina päivisin ulos. siellä voi tehdä tarpeensa ja saalistaa ruokansakkin. Ilmaista tuo kissanhoito on.
Tuskin löytöeläintalosta saisi kissaa jos tietäisivät että sen päästää päivisin ulos. Eikä täällä kaupungissa enää kissaa löydykään jos sen ulos päästäisi vapaana. Maaseudullakin kissalle voi käydä huonosti jos saa ihan vapaana liikkua. Ketut ja ilvekset saalistavat ja myös ilkeät ihmiset.
Ei kannata ottaa kissaa jos sen jättää heitteille.
Meidän perheeeseen tuli navetan kautta ilmaseks 3 kissaa koska vanhempani ovat maataloulomittajia.
Olen itsekin köyhä, mutta ei se kissan pitäminen niin kovin kallista ole. Rainbow-kissanhiekkaa saa lähimarketista ja se on hyvää hinta-laatusuhteeltaan, jotain 6 euroa/pussi. Lidlistä saa Latz-tölkkejä 6-pakin alle 6 eurolla, kissa syö sitä viikon tai kauemminkin. Nappulapussi on muutaman euron ja tosi riittoisaa. Edellinen kissa sairasteli loppuaikoinaan paljon ja eläinlääkäriin meni sitten varmaan yhteensä 1000 eur, onneksi oli säästöjä ja kaverit lainas myös kun tuli akuutti tilanne (eläinlääkäri ei anna laskua). Kissa on mulle se ykkönen, ekaksi huolehdin kissan tarpeista ja sitten itse syön mitä syön. On hyvä olla kyllä hieman säästössä niitä lääkärikäyntejä varten. Kissan lopetuskin maksaa yli 80 eur, eli vähintään sen verran pitäisi pitää tilillä, jos tulee hätätilanne. Ikinä en ole kissasta itsestään maksanut, niitä saa aina ilmaiseksi, mutta nyt otin uuden kissan katastrofiyhdistyksen kautta, niin se maksaa 90 eur. Suosittelen ottamaan noista eläinsuojelupaikoista, se on arvokasta työtä mitä ne tekevät.
Ompas kiskurihinta 90 e katarofikissasta kai ne haluaa ettei kissa joutuisi katasrofikotiin.
Ensin huolehdit kissan tarpeista ja sitten syöt mitä syöt? Eipä tuo Latz mitään laadukasta ruokaa ole, eikä myöskään parin euron vehnäsokeri nappulat. Minä tilaan kissoilleni edullista luomuruokaa Saksata ison satsin kerralla ja saan ne suoraan kotiovelleni veloituksetta. Kyllä se niin on, että jos eläimen ottaa niin siitä tulee huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla!
Jokainen määrittelee itse ne kriteerit minkä mukaan lemmikkiään hoitaa. sinun mielipiteesi ei ole mikään yleispätevä totuus. Ainoastaan lainsäädännössä asetetaan tiettyjä vaatimuksia.
Olen köyhä, 3 kissaa, hyvin pärjätty, kaksi leikattu.
On poikkeuksellista että kissalle tulisi huomattavia eläinlääkäri kuluja. Kissan pitokustannusten takia voi aina tinkiä jostain muusta.
Täääh?
Kyllä kissalle eläinlääkärikuluja tulee jos sen rokotuttaa ja tarkistuttaa vuosittain kuten mielestäni jokaisen vastuullisen lemmikinomistajan kuuluisi.
Huomattaviakin eläinlääkärikuluja tulee ja tuskin sekään on kovin poikkeuksellista jos haluaa kissansa hoitaa silloin kun ne ovat kipeinä tai kroonisesti sairaita.
Itsellä on rahaa kulunut eläinlääkärikuluihin todella paljon ja siitä syystä olen joutunut karsimaan omia menojani ja kulutusta rankalla kädellä.
Lie sitten huonoa tuuria vai mitä, mutta omilla kissoillani ja vastuullani olevilla sijaiskotikissoilla on ollut mm. virtsakiviä, kilpirauhasen liikatoimintaa, maksa- ja munuaisvikaa, hammastulehduksia, virtsatietulehduksia, murtumia & puremia (osa sijaishoidossa olleista kissoista oli ulkokissoja - sellaisia en enää vastaanota), halvaus, vierasesine nielussa, flunssa (ihan sisäkissalla), silmätulehdus, vatsatautia jne....
Huonoa tuuria vai sitä että vien kissani heti eläinlääkärille kun epäilen että kaikki ei ole hyvin?
En enää uskalla ajatella kuinka paljon rahaa minulla on kulunut eläinlääkärin vastaanotolla, tutkimuksissa ja erikoisruokavalioissa sekä lääkkeissä. En ajattele vaan edelleenkin hoidan niin omat kuin mulla hoidossa olevat kissat 100% hyvin.
Kissa EI OLE halpa ja helppo lemmikki vaan paljon aikaa, rahaa, aktivointia ja valvottua ulkoilua tarvitseva eläin!!!
Itse asiassa kissa on helppo ja halpa lemmikkieläin oikeissa olosuhteissa. Keväästä syksyyn kissa saalistaa suurimman osan ravinnostaan ihan itse ja pysyy terveenä saadessaan elää samalla aktiivista ja lajityypillistä elämää.
N 10 kissaa meillä on ollut nyt 1 eipä nuo ole sen ihmeellisempää hoitoa tarvinnut kuin ruokaa ja harjausta. Samoin kavereillani olleet kissat pärjänneet hyvin vähällä.1 koira on myös ollut minulla mikä onkin jo paljon vaativampi hoidettava.
Juokse sinä kuuseen oikeitten olosuhteittesi kanssa!
Jos kerran olosuhteet pelastavat eli mikäli oikein ymmärsin niin sillä tarkoitit kissojen vapaata ja valvomatonta ulkoilua, niin miksi ns. ulkokissatkin sairastavat, joutuvat alttiiksi onnettomuuksille, tapaturmille ja puremille jne. jne. ?
Mulla on kuule ollut muutama ulkokissa sijaishoidossa ja silti ne ovat sairastaneet siinä missä valvotusti ulkoilevatkin mm. erilaisia tulehdustauteja kuten esim. virtsatietulehduksia. Lisäksi ne ovat tulleet purruiksi tappeluissa muiden koti- ja villieläinten toimeksi, sekä joutuneet esim. putoamisonnettomuuksiin. Huh, onneksi yksikään hoitokissoistani ei ole tullut tapetuksi metsästäjän toimesta tai jäänyt auton alle kuten naapureiden kissoille on käynyt.
En enää vastaanota kissoja joiden ulkoilua en pysty valvomaan, sillä olen huomannut että täällä maaseudullakin vapaa ja valvomaton ulkoilu on kissalle vaarallista!!!!
Omat kolme kissaani ulkoilevat ainoastaan valvotusti eivätkä pyydystä muita kuin satunnaisia sammakoita, sisiliskoja ja sudenkorentoja. Ok, joskus silmä välttää ja kissalla on suussa jyrsijä, mutta muuten yritän välttää kissoillani elävää ravintoa koska a) en halua kissoilleni sisäloisia ja b) kunnioitan luonnon eläinten elämää.
Vaikka kissani eivät siis eläkään pyydystämällään ravinnolla, ovat he kaikki jo melkein 2-kymppisiä! Revi siitä sitten reklamoinnin aihetta!!!
Mulla on myös ollut ja on koiria ja sanoisin niiden n. 30 vuoden kokemuksella olevan paljon helpompi hoidettava ja ruokittava kuin kissat!
Ok, koira tarttee päivittäiset ulkoilutukset, mutta niin tarttee kissatkin!!!
Miinustajille kysymys: mikä kirjoituksessani aiheutti sen että otsasuoni pullistui ja piti miinusta klikata?
Väitättekö ihan pokalla että kissa on helppo ja vaivaton lemmikki? Jos niin, olette epäilemättä aika vastuuttomia ja välinpitämättömiä.
Kai tuo typerä tapasi pitää omia käsityksiäsi ainoina oikeina voi joitain ärsyttää.
Huomenta! Ollaankin linjoilla samaan aikaan. Eikö suakaan nukuttanu? Mulla äkillinen aamuinen pizzanhimo herätti jostain kumman syystä!
Luitko viestini tarkasti? Kirjoitin SANOISIN enkä että SANON!
Ilmaisin vain mielipiteeni en mitään jumalallista totuutta!
Saan kai mielipiteeni keskustelupalstalla sanoa varsinkin kun on hieman tuota kokemusta niin kissoista kuin koiristakin takana ja toivon mukaan myös edessä?
Ehkä se oli liian reippaasti sanottu että vihjaisin joidenkin kissanomistajien olevan vastuuttomia ja välinpitämättömiä, mutta jumaleisson, kuka voi väittää ettei sellaisia ole?
Naapurikin pitää kissaansa yötkin pihalla vaikka pakkanen paukkuu kolmessakympissä. Eiköhän se ressu nytkin värjöttele jossain kylmissään. Vastuuttomuutta sanon minä!
Mutta muuten, miten olet ajatellut lauantain viettää? Mä taidan lähteä jäädä tänään kiltisti kotiin :D
Yritä olla sijoituskoti tilapäiskissoille katastrofuyhdistyksestä.
Ehkä he jopa maksaa hiekat ja ruuat.
Ainoa huono puoli, että kissa tulee ja menee. Ja on ehkä aika kovia kokenut katti.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11181365 Mietippä tarkkaan sitä kissan ottamista.
Hah putsata hiekkalaatikkoa usein jos ei jaksa päivittäin sontaa astiasta pois ottaa on tosiaan väärä ihminen kissan hoitajaksi. Kissanhiekka on hyvin halpaa ja vähän kuluvaa.
tervetuloa meiltä hakemaan kissaa, ei oo rokotettu ja ihan terve on koko elämänsä ollu 1v kun on! ei kissoja ole pakko rokottaa varsinkaan jos on sisäkissa eikä ulkona oleskele sun muuta..
Kissa pitää rokottaa vaikka olisi vaan sisäkissana. Ihmisen kengän mukana tulee ulkoa kaikki taudit joihin rokotuttamaton kissa sairastuu.
Ei pidä vaikka se olisi ulkokissana. Rokottaminen on vapaaehtoista ja kissan omistajan päätettävissä oleva asia.
Kissa pitäisi rokottaa on kai oikea sanamuoto.
Jos emme rokotuta kissojamme, koiriamme, lapsiamme, itseämme jne. niin tarttuvat taudit leviävät leviämistään aiheuttaen sairastumisia ja pahimmillaan kuolemia.
Kattavan rokotuskampanjan ansiosta moni ennen yleinen ja kohtalokaskin tauti on saatu häviämään tai ainakin vähenemään.
Kukapa meistä esimerkiksi isorokon haluaisi takaisin?
Jos välität lemmikistäsi huolehdit sen säännöllisistä rokotuksista ihan kuin omistasikin. Jos et, sitten on turha itkeä kun tauti iskee.
Minäkin kyllä suosittelisin kissan rokottamista, vaikka olisikin vain sisäkissana, koska nimenomaan esimerkiksi ihmisen kenkien mukana tulee likaa, tauteja ym. sisälle.
Mielestäni myös kissan elättäminen/hoitaminen ei ole mitään halpaa lystiä. Sitten on niitä kissavakuutuksia (reilu 100e/vuosi?), jotka auttavat eläinlääkärikuluissa (mm. rokotukset, leikkauttamiset, aikaisemmin todetut sairaudet eivät kuulu vakuutukseen). Minä en ole kissoilleni ottanut vakuutuksia vaan käytän rahat mielummin kissojen laadukkaisiin tavaroihin ja hiekkoihin sekä tietysti laadukkaisiin eläinkaupan ruokiin ja lihatiskin herkkuihin, jotta pysyisivät ainakin tuon suhteen terveinä.
Monien kissojen sairaudet syntyvät kuulemma huonolaatuisesta ruoasta (ja tästä ne eläinlääkärireissut alkavat), joten toivoisin että kaikki kissanomistajat ajattelisivat myös, mitä antavat rakkaille kisuilleen. Kissat ovat riippuvaisia omistajistaan. Ethän sinäkään antaisi lapsillesi epäterveellistä ruokaa, josta voivat vuosien saatossa sairastua vaikka mihin? Mielestäni ruoasta ei voi tinkiä milloinkaan.
Elikkäs mielipiteeni on, että jos sinulla ei ole taloudellisesti varaa tarjota kissallesi laadukasta elämäntapaa ja antaa sille loppuelämän kotia, ei ole aikasi hankkia kissaa (tämä juttu siis pätee myös muihin lemmikkieläimiin). Kissat tarvitsevat myös aikaasi ja aktiviteetteja eli ei riitä, että annat ruokaa ja siivoot kissanvessan. Kannattaa muistaa, että lemmikkieläimien hankkiminen tuo myös suuren vastuun, heidän elämänsä on periaatteessa omistajiensa käsissä.
Hyvä, pitkästä aikaa täysipäisen kommentti täällä provojen leikkikentällä!!
Omakehu haisee.
Paluu normaaliin päiväjärjestykseen eli siinä sitten riemuidiootin rakentava kommentti!
Tuo täysipäisen kommentti oli todellakin asiaa, joka sana. Kissa on pieni peto, siis nimen omaan lihansyöjä, ja sen ruuansulatussysteemi poikkeaa aika paljon esim koiran vastaavasta. Kannattaa muistaa että yllättävän monet vaarattoman oloiset aineet ovat kissalle tappavan myrkyllisiä (aspiriini, astianpesuaine..).
Eläinlääkäri on aika kallis ammattilainen -törkein kuulemani listahinta 70€ /15min! Ja maksu kassalle kiitos!
Minun kissani on erittäin perusterve, mitä nyt virtsakivihässäkkä iski kun kolli oli ollut minulla vasta joitakin viikkoja. Kyseessä oli ns. steriili tulehdus, eli sitä ei aiheuttanut huono ruokinta, vaan elämänmuutoksen aiheuttama stressi. Siis omistajanvaihdos, muutto uuteen rakastavaan ja rauhalliseen kotiin.. Kissa näytti sopeutuvan tosi hyvin, unohtavan entiset ihmisensäkin heti kun ne perävalot lakkasivat näkymästä. Mistähän ihminen voi tietää kuinka kauheaa kissalle on kun kaikki sen elämässä muuttuu!
Siitä on pian kymmenen vuotta, onneksi tosiaan kissa on terveenä pysynyt. Olen köyhä, peruspäivärahalla ja tt-tuella. Kissa alkaa olla sillä tavalla kypsissä kymmenissä että jostain on revittävä ja jemmassa pidettävä tavallista arvokkaampi seteli. Siis sellainen mikä on varattu vain ja ainoastaan kissan hengenpelastukseen (tai elämän arvokkaaseen lopettamiseen, joskus sekin on edessä). Omaa pankkitilia tai kassakaappia en ole kollille sentään suunnitellut, mutta ehkä sellainen lujatekoinen taulu, jossa lukisi "hätätilanteessa riko lasi" ja viereen pieni punainen vasara, tiedättehän ne sellaiset..?