Aikoinaan Amerikka suojasi oman tuotannon ns. suojatullien kautta. Nyt olisi aika Euroopan komission laatia Euroopan ylle suojatullit.
Tällä suojattaisiin oman mantereenosan teollisuuden. Saksahan on jo ehdottanut että käydään jäsentenvälistä kauppaa ja turvattaisiin työllisyys ja se, että jäisi vähempään kauppa ns. halpamaiden kanssa.
Nyt pitäis Suomen lähteä aloituksella EU:n ajamaan tätä suojatulli asiaa, jos se onnistui amerikassa, niin miksei myös Euroopassa.
Yksi mutta tässä asiassa on. Sitä tuskin hyväksyvät ne yhtiöt, joiden sisar yhtiöt ovat ja tai joilla on aikomukset siirtää tuotantoaan halpamaihin.
Tämä näille yhtiöille, joiden etu on siirtyä omasta maasta pois ei tietenkään sovi. siinäkin voitaisiin ottaa pykälällä "Oman kansan etu" ja sen myötä varojen siirtovero, joka olisi luokkaa sitä, että yhtiöt harkitsisivat kannattakko siirtyä muualle.
Tämä korotettu ns. suoja tulli sallisi esim. Japanilaisen autokannan varaosien saannin. Varaosat tietysti kallistusivat, mutta se toisi valtiollemme lisätuloja.
Ainoa havaittava vastus on "markkinat" joiden etu on sijoittajien pitäminen tyytyväisenä. Mutta ei se saa mennä yli "kansan edun"!
Ehkäpä Perussuomalaiset olisivat ainut puolue, kellä olisi "munaa" tehdä tämä siirto. Siis Suomesta katsottuna.
tuskin sopii Kokoomukselle ja sen vasalli puolueille!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Perussuomalaisilla on munaa tosiaa:
Perussuomalaiset vaikenevat Putkosen raiskauksesta
26.4.2012 11:10 Heikki Lindfors140 kommenttia
ilmoita asiaton viesti
Eilisestä lähtien Puheenvuorossa on kohistu raiskaustilastoista. Aamulehden uutisen mukaan 34% raiskauksista on ulkomaalaisen tai ulkomaalaistaustaisen suomalaisen tekemiä. Monet Puheenvuorolaiset ovat kirjoittaneet miten ulkomaalaisia raiskauksia voitaisiin vähentää. Hyvää keskustelua käytiin esimerkiksi Usko Ahosen blogissa. Monet muut kirjoittivat siitä, miten kaksi kolmasosaa raiskauksista on suomalaismiesten tekemiä. Riia Colliander kirjoitti asiasta hauskan pakinan. Kommenttiosastolle kiirehti niin monta loukkaantujaa, että todennäköisesti Riian blogista löytyy myös totuuden kiusallinen siemen.
Molemmissa näkökulmissa on se heikkous, että vaikka asiaa on houkutteleva tarkistella yleisinä tilastoina, jokainen raiskaus on yksittäinen rikos. Yksittäisistä tapauksista ei voi, eikä pidä vetää johtopäätöksiä kokonaisiin ihmisryhmiin. Yksittäiset rikokset kuuluu käsitellä yksittäistapauksina.
Keskityn nyt siis yksittäistapaukseen. Perussuomalaisten pää-agitaattori Matti Putkonen on tuomittu raiskaaja. Putkonen tuomittiin kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 10 000 markan sakkoihin helmikuussa 1990. Raiskaus tapahtui Kuhmossa vuonna 1988. Raastuvanoikeus vapautti Putkosen, mutta hovioikeus tuomitsi, ja korkein oikeus vahvisti hovioikeuden tuomion. Putkonen ei suostunut eroamaan silloisesta tehtävästään maaliiton liittotoimikunnan puheenjohtajana, mutta jäi puolen vuoden virkavapaalle. Hän kommentoi:
"Virkavapaus on myös minun oman henkisen tilani kannalta tärkeää - - ettei tulisi vääränlaista katkeruutta oikeuslaitosta ja naisasialiikettä kohtaan".
Puolen vuoden virkavapaa oli sopiva lakaista maan alle syntynyt kohu. Olihan silloin menossa Irakin sota ja Neuvostoliitto oli hajoamassa. Ja kansan muisti on tunnetusti lyhyt. Mutta tehty on tehty. Raiskaaja on aina raiskaaja. Ja Putkosen tapaus on vahvistettu korkeimmassa oikeudessa.
Ihmettelenkin nyt, miksi tietyt Perussuomalaiset nostavat esiin ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia, samalla kun antavat tuomitun raiskaajan sanella politiikkaansa. Onko raiskaus hyväksyttävää, jos sen tekee "yksi meistä"? Onko rikollinen teko tuomittava vain jos sen tekee joku, josta emme pidä?
Sellaiset rikokset ovat ilmeisesti okei, johon on syyllistynyt "hyvä veli". Ei sellaisista tarvitse puhua. Ja onhan siitä niin kauankin, kyllä tää juttu on jo painettu villaisella.
Tähän kirjoitukseen on käytetty lähteenä Helsingin Sanomien uutista, joka on julkaistu 12.3.1990. Uutinen Putkosen tapauksesta on saatavilla HS:n nettiarkistosta. Arkiston käyttämiseksi tarvitsee voimassaolevan tunnuksen hesarin verkkopalveluun.
Niimpä näyttää olevan suojatulli minaa persuilla.
Nimim. "Korkein oikeus"! mIten yhdistät aloittamani keskustelun raiskaukseen? Ehdotan että laitat oman aloituksen ko. aihepiiriin, koska näillä ei ole mitään tekemistä keskenään.
Kirjoiti,että perusuomalaisilla on munaa..( 3 rivi alhaaltasi)
Korkein Oikeus vahvisti,että on.
Yks yhteen ja ruotsalaisittain toinen toista. 2.2.2013.