Olemme olleet aviomieheni kanssa yhdessä jo 12vuotta, aloitimme seurustelun jo teineinä. Elämässämme on kaikki hyvin, oma asunto, hyvät työpaikat ja mistään ei tarvitse tinkiä, paitsi seksistä. Nuorempana mieheni oli varsin viriili ja saatoimme harrastaa seksiä jopa 5 kertaa päivässä, mutta nyt asia on toisinpäin. Mieheni ei halua seksiä, hänestä se ei ole enään tärkeätäm kun olemme naimisissa ja olleet yhdessä jo pitkään. Olen kokeillut kaikkea! Rooliasuja, pornoa ym.. "pikku tuhmaa" ei sytytä.. voi olla jopa viikkoja että mies ei halua mitään. (ei hän ei käy vieraissa) Onko syy jättää toinen jos toinen ei halua seksiä? olen kohta siinä pisteessä että harkitsen itse pettämistä!!
Ulkonäössäni ei mieheni mukaan ole mitään vikaa. en ole yhdessä olomme aikana lihonut tai laihtunut, samoissa mitoissa olen kun tavatessamme. eli uskon että vika ei nyt ole siinä vaan jossain aivan muussa.
Olemme puhuneet asiasta, mutta tuloksetta. Eli wtf?!!
Ulkonäössäni ei mieheni mukaan ole mitään vikaa. en ole yhdessä olomme aikana lihonut tai laihtunut, samoissa mitoissa olen kun tavatessamme. eli uskon että vika ei nyt ole siinä vaan jossain aivan muussa.
Olemme puhuneet asiasta, mutta tuloksetta. Eli wtf?!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
No kysy onko ok käydä luvalla vieraissa, jos ei kerran isäntää kiinnosta huolehtia velvollisuuksistaan. Sanot että olet tosissasi ja että jotain tässä tilanteessa pitää keksiä, jos haluaa liiton jatkuvan... Pettäminen ei oo oikein hyvä idis, siitä jää aina huono omatunto ja sit se ero viimeistään tulee jos kärähtää. Mutta eihän sitä kiva oo parisuhteesssa seksittä olla jos itsellä himot hyrrää edelleen.
Päätä itse, jätätkö vai et - jos et, niin hommaa miehesi urologille saamaan testosteronihoitoa, vajaalla hormonituotannolla ei hommasta tule mitään.
Hei Bellababy,
meillä täsmälleen sama tilanne. Ei läheisyyttä ei seksiä, muuten arki toimii hyvin enkä ole ajatellut miestäni jättää lastenkaan vuoksi. MUTTA en suostu enää olemaan ilman ja vuoden (!) asiaa mietittyäni, olen päättänyt vain järjestää itselleni seksielämän ilman miestäni. Minulla on ollut muutamia yhden yön juttuja ravintolasta ja saisin sieltä aina seuraa halutessani. Etsin tällä hetkellä seuraa VMilanista, haluan suhteen varatun miehen kanssa riskien minimoimiseksi. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta tuskaa on joutua hoitelemaan itse itsensä ilta toisensa jälkeen...olen vain ulkonällisesti parantunut vuosien myötä, mutta sillä ei näköjään ole mitään merkitystä miehelleni.
Mutta jokainen tekee itse omat ratkaisunsa, minulle tämä tuntuu nyt oikealta. Väärinhän se on miestäni kohtaan, mutta väärin on myös lopettaa läheisyys ja seksi yksipuolisesti.
Tsemppiä!
Minusta tuntuu, että olet vähän miehen tossun alla. Oliko hän aloitteentekijä, kun teillä oli vielä seksielämä? Torjuiko hän aina sinun aloitteet? Ex-suhteessani asiat olivat näin. Vain miehen aloitteet merkitsivät jotakin, ei minun. Seksielämä oli, mutta vähän ennen eroa sekin alkoi hiipua. Syynä sovittamattomat riidat.
Sanon minäkin, että älä mene pettämään. Vain perveessit miehet saavat siitä sytykettä seksiin. Kysy sen sijaan mieheltäsi näillä sanoilla, että et ole vielä pettänyt, mutta olet lähellä sitä, koska katsot libidosi olevan korkeammalla tasolla (kuin miehelläsi). Voit myös ehdottaa pariterapiaan menoa, ellet ole vielä sitä ehdottanut. Ehkä miehesi tarvitsee pehmeämpiä lähestymistapoja kuin rooliasuja ja pornoa tai ehkä sitä urologilla käymistä...
Ehdottaisin tasapuolisesti vieraissa käyntiä, eli yhteisellä sopimuksella kumpikin kokeilisi pientä seikkailua. Pitkässä liitossa sitä kyllästyminen tulee vastaan suurelle osalle ja olen sitä mieltä että pieni seikkailu voisi piristää ja oppiakkin voi jotain uutta. Itse olen eronnut 20-vuoden suhteesta jossa mikään muu ei toiminut paitsi seksi, joten se ei välttämättä ole se parisuhteen kantavin voimavara.
miksi etsiä vmilanista seuraa kun sitä löytyy helpomminkin.halvemmallaja vähemmällä vaivalla mene kuntosalille kikkaileen nin johan tulee ehdotudta ja osaat varmasti flirttailla mukit etupönkässä ohuet housut päälllä jolloin häpyhuulet törröttää esiin aika timakasti
HII HOO..tällä vapaaehtoinen, vaikka molemmille belloille.. yhdessä ja erikseen. Ikää on, vaan vanhan pukin kova sarvi vaatii edelleen muutamia kertoja päivässä..
VMilan on naisille ilmainen ja todella paljon valikoimaa :D Haasteena vain valinnanvaikeus, näyttävät miehet ratkaisseen tämän saman ongelman tällä tavalla. Mutta en kehoita ketään pettämään, jokaisen pitää elää tavallaan. Meillä ei toimisi avoin liitto, sen verran hyvin tunnen mieheni. Toki olisihan se mahtavaa, jos se kipinä löytyisi vielä oman miehen kanssa, olen sitä yrittänyt ja pettynyt niin monta kertaa.
Mitä vielä odotat, pukki odottaa sarvi kovana. Pidetään asia salassa, ja kaikki on tyytyväisiä..
Jokainen tekee omat ratkaisunsa oman tilanteensa mukaisesti. Ja ihan hienoa että haluaa kuitenkin pitää avioliittonsa kasassa ja tekee nautintojen suhteen sitten itselle parhaat ratkaisut. Tsemppiä!