Audi on hanurista. Sen ulkonäkö ei hivele silmää eikä herätä minkäänlaisia tuntemuksia. Se on naisten kauppakassi. Ferrari, Lambo ja Mercedes ovat häikäiseviä namupaloja siihen verrattuna.
Setämiesten biili
6
81
Vastaukset
- tähtikuski
Puhut vähän mutta asiaa. Johan sekin jo kertoo arvojärjestyksestä kun pääministeriä ja presidenttiä kuskataan Mercedeksellä, niin rupusakki eli riviministerit saa tyytyä rinkulavolkkarin kyytiin.
Työelämässäkinhän on että konttorirotat ajelee skodilla-audeillaan kun taas johtoportaan autoina niitä ei näy, vaan firmojen johtajien autoina onkin tavallisesti bemaria ja mersua.
Mäin ne hommat vaan menee.- Mese mies
Kyllä. Ja lisäksi mersu on profiloitunut myös erään toisen valtion elättämän, kansallispukuisen, vähemmistöryhmän suosituksi kulkupeliksi.
Sen sijaan koskaan en ole nähnyt bemaria ns. isolla johtajalla. Väliportaan nilkit sellaisella saattavat toki roikkua puskurissa, usein sumuvalot päälle kytkettynä. - Säälin sinua
Mese mies kirjoitti:
Kyllä. Ja lisäksi mersu on profiloitunut myös erään toisen valtion elättämän, kansallispukuisen, vähemmistöryhmän suosituksi kulkupeliksi.
Sen sijaan koskaan en ole nähnyt bemaria ns. isolla johtajalla. Väliportaan nilkit sellaisella saattavat toki roikkua puskurissa, usein sumuvalot päälle kytkettynä.Huvittavaa että jaksat keskustella vieläkin itsesi kanssa. Vähän luulen että olet vuoden vaihteessa täällä yksin mutisemassa kun muut ovat kavereiden ja puolisoiden kanssa juhlimassa. Noh, ehkä saat pahimman katkeruuden purettua.
- Mesepämese
Säälin sinua kirjoitti:
Huvittavaa että jaksat keskustella vieläkin itsesi kanssa. Vähän luulen että olet vuoden vaihteessa täällä yksin mutisemassa kun muut ovat kavereiden ja puolisoiden kanssa juhlimassa. Noh, ehkä saat pahimman katkeruuden purettua.
Itsesi kanssa? Hirttikö siellä iso pyörä vai olinko ainoa joka putosi kärryiltä?
Sääli vaan itseäsi ja toivo kutsua uudenvuoden juhliin siellä vuokra-asuntosi tietokonenurkkauksessa. Vai puolisosi kanssako siellä kirjoittelet jo juhlista käsin? Tuskinpa sentään...
Palataan taas ensi vuonna!
- Nuori Audisti
www.iltalehti.fi/autot/2012123116483133_au.shtml
Hyvää uutta vuotta. SETÄ - Pöllöt yössä
Todella säälittävää ja naurettavaa tämä nykyinen riitely automerkeistä kasvaakohan(?) teistä koskaan aikuisia.Ihan sama mitä vikoja missäkin on mutta joillekkin henkisesti köyhälle tasolle jääneille tämä suoli 24 on hyvä terapia sivusto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362284Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431562- 381499
- 1271292
- 131289
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2651265Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451255