Keskiyö

itä-suomalaineNainen

Iltaa ja kiitos tämän vuoden katsannoista, joita olet tehnyt minulle muutaman kesällä.
Voisitko katsoa vähän alkuvuoteeni? Olen tässä koko illan kotona, kun ei ole oikein selkä kunnossa, niin parempi oli jäädä kotiin. Olen siis eronnut, asun yksin, lapset maailmalla

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei

      olenkin kertonut, etten usko aikoihin ja ettei niitä minulle näytetä.
      no, toivomasi muutokset tulevat onnistumaan. tyttärellä on onni käpälässään.

      olen varmaan ennenkin kertonut sinulle, että se oikea kumppani löytyy. niin hän näkyy nykin. mutta ei ihan vielä. hänellä on oma koti.
      kun sitten menette yhteen, sinun talouskin paranee tästä päivästä.

      mutta rehellisyys maan perii, se soi korvissani. sinä et saa rahaa tai varallisuutta sieltä, mistä uskot sen joskus tulevan. se tulee toista tietä.
      teet työtä ja poimit marjojasi, sinulla on herkät korvat jotka kuulevat enemmän, kuin olisi tarpeen. kuulet tulevassa sellaista, mistä on sinulle hyötyä. pidät heikompasi puolta ja sitä kautta saat tukea itsellesi.
      se vaikuttaa työhösi. onko sinun tai lähimmäisesi nimi r-kirjaimella?

      t. Keskiyö

    • itä-suomalaineNainen

      Kiittelen vastauksestasi, ei nyt tule mieleen r-kirjaimella ketään? olisiko hänestä viestiä? nainen vai mies?
      En ole enää työelämässä. Varakkuutta jos olisin pitänyt tärkeänä, en olisi eronnut, enkä osaa odotella mistään päin lisää varoja.

    • Hei

      tuo r-kirjain oli minun oma kokeeni, oikein säikähdin. olen helpottunut, ettei se osunut sinuun.
      ja työtä on monenlaista, en näe sinun istuvan käsiesi päällä. mutta olen samalla hämmentynyt, koska näin sinut työelämässä. ehkä se tarkoitti jotakin muuta.
      kun en tosiaan osaa nähdä aikoja.

      ei sinun pidäkään odottaa mitään, mitä vähemmän odotat, sitä paremmin ilostut.
      kuule, sinulle tulee mukava vuosi, ehkä muistelemme sitä vuoden päästä tähän aikaan?

      t. Keskiyö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3315
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3137
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2518
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      2468
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1933
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1830
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1445
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1310
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1169
    Aihe