Ajattelin kertoa oman tarinani ja samalla rohkaista miehiä alalle. Itse olen 39v nainen, naimisissa miehen kanssa joka reissaa työkseen erittäin paljon. tämän takia ajauduin "vahingossa" ostamaan palveluja mieheltä. Eräänä iltana kulutin aikaani eräässä chatissa ja ryhdyin juttelemaan erään minua jonkun vuoden nuoremman miehen kanssa, joka osoittautui maksulliseksi. Mielenkiintoni heräsi entisestään jostain kumman syystä. Ehkä se johtui tietynlaisesta tabu asetelmasta, uteliaisuudesta tai jostain muusta, mutta ainakin puutostilallani oli hyvin suuri rooli tässä:)
Juttelimme aikamme ja kävi ilmi että hän oili tehnyt kyseistä juttua jo pari vuotta. pyysin nähdä kuvaa ja kertomaan asioista enemmän. Ulkoisesti hän oli varsin komea, tosin ei oikein minun tyylinen yhtään, sellainen pahapoika look:)
No tästäkin huolimatta asiat eteni jutustelun jälkeen siihen että ehdotin tapaamista. En halunnut häntä kotiini, vaan ehdotin läheistä ABC.tä kahvittelu paikaksi. Olin erittäin hermostunut, mutta samalla innostunut ja meninkin paikalle etuajassa. Katselin oven suuntaan ja pian tämä mies astuikin ovesta sisään. Sydämeni alkoi pamppailemaan monestakin syystä, mutta suurin syy oli tämä mies. Tuo pahanpojan look sekoittui sopivalla tavalla siistiin ja jonkinlaiseen puhtaaseen tai raikkaaseen olemukseen. Päätin heti että haluan katsoa tämän loppuun.
Hän tuli luokseni ja hymyili.... ne silmät.... siinä katseessa oli jotain taian omaista. Tuijotin lumoutuneena hänen silmiään, samalla kun hän jutteli niitä näitä rauhoittavalla äänellään. Puoliakaan en kuullut mitä hän sanoi ja havahduinkin siihen kun hän laski kätensä käteni päälle pöydällä ja sanoi "et tainnut kuulla yhtään mitään mitä just sanoin" ja hymyili:) Punastuin kuin pikku tyttö ja sopertelin jotain. Kuvitella, olin ihan myyty vaikka hän ei tyyliltään ollut yhtään tyyppiäni, pitkine hiuksineen.
Sanoin että haluan hänet koko yöksi ja kysyin hintaa. Hän sanoi että maksan etukäteen tietyn summan (summa ei olut iso) ja jos olen tyytyväinen, maksan hänelle loput, joka tämäkään ei ollut paljoa koko yöstä, varsinkaan jos mies olisi edes lähelle niin"maaginen" kuin hänen olemuksensa:)
Vein hänet pienen miettimisen jälkeen kotiini ja voin vilpittömästi sanoa että hän oli koko rahan arvoinen. En mene nyt yksityiskohtiin, mutta hänen käsittelyssään olin taivaissa. Hän antoi minulle jopa useita sqruittaus orgasmeja! En edes olut koskaan kuullut mistään tuollaisesta:)
Hän oli samalla vahva ja äärimmäisen hellä, sellainen joka sai ainakin minut sulamaan:) Tapaaminen ylitti kaikki odotukseni kirkkaasti ja näin minusta tuli hänen vakio asiakas tai tyttönsä:) Hänen mielestään kun asiakas termi on liian kylmä.
Kyllä! Maksaviakin naisia on olemassa ja minun tuttavapiirissä meitä on muutamia, jotka esittelin tälle miehelle.
Hetkeäkään en ole katunut, vaikka petänkin miestäni. Tämän ansiosta pystyn olemaan parempi nainen ja vaimo omalle miehelleni. Tuomitkoon kuka haluaa, mutta tämä on minun tyylini elää ja voin suositella sitä kaikille joilta puutttuu elämästä/suhteesta se jokin. Etsikää vain oikeanlainen mies;)
Oikein hyvää Uuta vuotta kaikille.
Mies seuralainen
23
3525
Vastaukset
- Maksullinen naine
Mahdatko itsekään uskoa todeksi kirjoittamaasi?
Miehet maksavat naisille eikä päinvastoin. Jokainen nainen saa pokattua miehen, jos tuntee tarvetta eikä siitä tarvitse kukkaroaan keventää. - katyasecret
Onko näin? Sitten minä ja muutama muu tämän kyseisen miehen tyttö, olemme satuhahmoja:) Kysehän ei olekaan siitä etteikö ilmaiseksikin saisi miestä, vaan siitä mitä tilaa ja milloin:)
Jos esim. baarista isken miehen, niin en ksokaan voisi tietää millaisen riesan hänestä saan. Väitän myös että mies joka tekee tätä rahasta, panostaa myös palveluun. Näitä haisevia lerppakulleja, muutaman sekunnin ihmeitä on nähty ihan tarpeeksi.
Se että uskotko sinä kertomukseni olevan tosi, ei ole minulta eikä keltään muultakaan pois.
Minusta tuntu että sinun kaltaisille ihmisille on ihan turha edes yrittää selittää miksi tällainen järjestely on huomattavasti parempi ja turvallisempi vaihtoehto, joten jätän jatkossa tuollaiset kommentit omaan arvoonsa.
Tänään on namipäivä;)- Maksullinen nainen
On tullut käytyä etelän auringossa muutamankin kerran. Niin nainen kuin olenkin, minua on inhottanut nähdä ruoka-aikoina kotona olleiden suomalaisnaisten into paikallisiin pikisilmiin.
Naiset sekä juottavat että syöttävät näitä rantakäärmeitä ja tarjoavat vielä yöllä torttua jälkiruokana. - orkku vale
Valeesta jäit pahasti kiinni kun kerrot orgasmistasi, et ole ennen moista kokenut.
Väitän että olisit sen kokenut esim. itsetyydytyksessä.
Siis paskanjauhantaa koko tarina, luultavasti olet myös mies.
oli se että tarina oli ihan jees ja voisi muuten olla realitettia ilman tuota pientä kömmähdystä. - katyasecret
orkku vale kirjoitti:
Valeesta jäit pahasti kiinni kun kerrot orgasmistasi, et ole ennen moista kokenut.
Väitän että olisit sen kokenut esim. itsetyydytyksessä.
Siis paskanjauhantaa koko tarina, luultavasti olet myös mies.
oli se että tarina oli ihan jees ja voisi muuten olla realitettia ilman tuota pientä kömmähdystä.Voi sinua pientä:) olen saanut orgasmeja ennenkin, niin yhdynnässä kuin omin avuinkin, mutta kun minä puhuin nyt sqruittaamisesta:) Sellaisesta en ollut koskaan kuullutkaan. Googleta naisen ejakulaatio niin tiedät mitä tarkoitan. Väitän että 90% naisista ei ole koskaan kokenut tuota ja voin nyt kokemuksesta sanoa, että paljosta jäävät paitsi:)
- katyasecret
Eikö tuo jo osoita että myös naiset ovat valmiita maksamaan seksistä?? Jopa kauniit ja erittäinkin kauniit naiset. Syitä seksin ostamiseen on monia, Kuten työkiireet, tyytymätytömyys omaan meiheen tavalla jos toisellakin, jännitys, vaihtelu ja lukuisia muita.
- puutteessakin
Itse 40v naisena, olen kovastikin miettinyt maksullista miestä. Mistä ihmeestä sellaisen vain löytäisi??
- täältä löytyy
puutteessakin kirjoitti:
Itse 40v naisena, olen kovastikin miettinyt maksullista miestä. Mistä ihmeestä sellaisen vain löytäisi??
sexwork.net, sieltä linkki oppilaat ja escorts, valitse kartasta suomi ja kaupunki, sitten Select Service Type -listasta Male Escorts.
- Mieskin joutuu
puutteessakin kirjoitti:
Itse 40v naisena, olen kovastikin miettinyt maksullista miestä. Mistä ihmeestä sellaisen vain löytäisi??
Mulle ehdoteltiin nuorena poikana ylennystä peppua puristellen (firman omistava nainen) Piti mennä sen luo "työpaikka haastateluun" , kossun jälkeen piti tehdä sängyssä se tyytyväiseksi. Sain liksaa lisää ja asunnon jossa rouva kävi salaa mieheltään. Oli hieno rouva mutta pari kertaa viikossa halus pukeitua huoraksi, halus että sitä "raiskataan". Piti tyydyttää vähän kaikki halut välillä että sai tippiä kunnolla.
- Anonyymi
täältä löytyy kirjoitti:
sexwork.net, sieltä linkki oppilaat ja escorts, valitse kartasta suomi ja kaupunki, sitten Select Service Type -listasta Male Escorts.
Nyt uusi miesprofiili Niklas pääkaupunkiseudulla tuossa osoitteessa
- katyasecret
Halukkaita puutteen poistajia löytyy varmasti vaikka kuinka paljon, mutta ammattilaisen löytäminen on haastavampaa, varsinkin hyvän. Noita wannabe gogolojahan löytyy helpostikin:)
Vaikka en tulut tänne markkinoimaan tätä löytöäni, mutta mielelläni lähden vaikka kahville esim sinun nimimerkki puutteessakin kanssa ja kerron miten saat tähän mieheen yhteyttä:) Ei meidän ole pakko tavatakaan mutta näin ainakin varmistuisi että olemme molemmat aitoja:) - Tytyväinen
Mie asun nykyään eteläsuomessa ja olen tyytyväinen mies tarjostasta, neljä nuorta vakituisa käy kun halun. Pari tuntia/yön/viikonlopun, miten halun. Vaihtelu vanhampana virkistää kummasti kun saa käskee mitä haluu.
- Anonyymi
Hitsi, tälläsen ku löytäis itselleki! Tosi vaikea löytää mistään yhteystietoja.
Mulla kans olisi etsinnässä oikeasti asiansa omaava mies jonka kanssa pääsisi turvallisesti tutustumaan seksin eri osa-alueisiin. Oon niin kyllästynyt penetraatio keskeisiin miehiin joille vaan oma nautinto ja kiima on se juttu, naisen toiveista ei olla kiinnostuneita.
- Anonyymi
Kittysmamanna kirjoitti:
Mulla kans olisi etsinnässä oikeasti asiansa omaava mies jonka kanssa pääsisi turvallisesti tutustumaan seksin eri osa-alueisiin. Oon niin kyllästynyt penetraatio keskeisiin miehiin joille vaan oma nautinto ja kiima on se juttu, naisen toiveista ei olla kiinnostuneita.
Missä päin vaikutat. Saattas olla sulle hyvä tarjolla, jos kiinnostaa.
T: S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä päin vaikutat. Saattas olla sulle hyvä tarjolla, jos kiinnostaa.
T: SKerro lisää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro lisää
No etpä taida olla kittysmamanna, joka asiaa oli miestä vailla.
Anonyymi kirjoitti:
Missä päin vaikutat. Saattas olla sulle hyvä tarjolla, jos kiinnostaa.
T: SPääkaupunkiseudulla vaikutan
- Anonyymi
Herää ja laske kissa ulos. Aja sen jälkeen partasi!! Tuota soopaa usko kukaan.!!
- Anonyymi
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 http://6833444.com/H/2Tfv 👈
- Anonyymi
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 http://6833444.com/H/1OsF8 👈
- Anonyymi
tapasin samanlaisen naisen nuorena hän halusi tehdä minulle kaikkea sain nuolemis opin anaalin hitauden ja sauva-seksiä molemmille peppu tottui nopeasti hänen leikkeihin
Täällä on Tampereella 43v mies valmiina "palvelukseen" .
Matkustan luoksesi halutessasi! Voit lähestyä [email protected]
Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain32010069Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112902Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2772249Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1212062Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U341840SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,921624Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1391553- 1441507
Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin581333Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931036