Tapaus on tällainen: Olen 2. vuoden lukiolainen ja kesätöiden haku alkaa taas olla kynnyksellä. Tulevaisuudensuunnitelmissa on talouteen tai (tieto)tekniikkaan liittyvä ala. Olen varsin lahjakas matematiikassa ja pidän numeroiden pyörittelystä, mitä tekisin töiksenikin mielelläni. Mitä tällaisia kesä-/pätkätöitä lukiolainen mahdollisesti voisi saada ja mistä? Siivous- ja puistotyöt jätän viimeiseksi vaihtoehdoksi, ensin haluan siis hakea kiinnostaviin paikkoihin. Toivottavasti en joudu tänä vuonna turvautumaan kaupungin arpajaisiin.
Mielessä on käynyt joitakin paikkoja mistä kysellä töitä, päällimmäisenä tilitoimisto. Eräs sattumalta jututtamani helsinkiläinen lukiolainen kertoi olleensa viime kesän moisessa töissä, tiedä sitten mitä toimenkuvaan kuului, mutta voisiko tilitoimisto olla yksi mahdollisuus myös allekirjoittaneelle? Pankit hakivat viime vuonna merkonomiopiskelijoita, enkä oleta että lukiolaista ottaisivat töihin... Paikkakunnalta löytyy myös kiinteistönvälitysfirma, asuntokauppa kiinnostaa ihan mahdollisena tulevaisuuden uranakin, minkälaisia töitä sieltä voisi löytyä? Entä autokauppojen kesätyötarjonta, muun kuin autojen- ja lattianpuunaamisen ohella?
Mitä muita yrityksiä mahdollisesti ottaisi lukiolaista töihin? Ennen kaupan kassaan tms. tyytymistä aion tosiaan kierrellä kaikki paikalliset firmat, joista voisin löytää tulevaisuudessakin hyödyttäviä töitä, eikä yllä mainitsemani lista ole vielä järin pitkä...
Kiinnostavia töitä lukiolaiselle?
Lukiolainen_
0
288
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400