Uistelijat eivät ymmärrä, että esimerkiksi luovilla olevan purjeveneen eteen kun ajaa monine uistimineen niin kyllä purkkarissa pinna palaa. Ja muutenkin purjeveneen puikkelehtiminen toisinaan useampienkin uistimen kiskojien joukossa on tosi hankalaa. Ei mitään uistelijoita vastaan, mutta pysykää pois edestä. Väistykää jo ajoissa. Olette väistämisvelvollisia esimerkiksi ahtailla väylillä, joissa kölivenettä pitää navigoida tarkasti syväyksensä takia.
Uistelijat sähläävät edessä
16
2938
Vastaukset
- Purjehdin myös
ihmeessä oikein purjehdit?
"Olette väistämisvelvollisia esimerkiksi ahtailla väylillä, joissa kölivenettä pitää navigoida tarkasti syväyksensä takia."
Minulla on syväys vain 1,8 m. Kiville en ole ajanut koskaan. Väylien ulkopuolella ajan runsaasti (satoja maileja kaudessa). Että pitäisi ohjata tarkasti syväyksen takia? Jos sulla on syväys luokkaa 7-8 m (tai enenmmän) niin ymmärrän huolesi, muuten teet vain itsesi naurettavaksi.
Lopettakaa jo nämä uistelijoita kohtaan esitetyt provot. En muuten muita tänä kautena uistelijaa edes nähneeni purjehtiessani. Tuli kuitenkin Ruotsissakin käytyä veneellä.- HA_
...tai siis kerran on kohdalle sattunut. Yksi nokkela kalamies kerran uisteli Hevossalmen sillan edessä ja yksi aiheutti pientä kikkailua, kun ei viitsinyt siimojen yli ajaa ja laituriin piti tulla ilman moottoria. Tuon verran siis n. kolmen vuosikymmenen aikana. Eivät siis uistelijat suurempaa traumaa ole aikaan saaneet minullekaan.
- skönäri
Kyllä se nyt on ihmeellistä, kun koko ajan provotaan. Koko ikäni olen purjehtinut täällä Saaristomerellä, eikä ikinä ole tullut sellaista tilannetta vastaan, että olisi mennyt hermot uisteluveneen takia. Älkää uistelijat vaivautuko edes vastaamaan tällaisiin vihamielisiin viesteihin!
- tosi skönäri
Jopa naurattaa tuollaiset skönärit jotka ovat koko ikänsä purjehtineet Saaristomerellä. Niin, ja onhan tuo toinen tosi tietäväinen purjehtija käynyt oikein Ruotsissa asti. Sallikaa mun nauraa!
- Purjehdin myös
tosi skönäri kirjoitti:
Jopa naurattaa tuollaiset skönärit jotka ovat koko ikänsä purjehtineet Saaristomerellä. Niin, ja onhan tuo toinen tosi tietäväinen purjehtija käynyt oikein Ruotsissa asti. Sallikaa mun nauraa!
kävin siis tänä kesänä vain Ruotissa. Olen toki käynyt pidemmällä, mutta ajan puutten vuoksi vain Englannissa.
Jos olisit itse käynyt edes merellä, olisit voinut havaita noita asioita, joita mainitsin. Keskustelun aloittaneen selitys köliveneen ohjailuvaatimuksista ilmeisesti Suomen vesillä oli vain niin naurettava. Samoinkuin väite uistelijoiden tiellä olemisesta. Taidat itse kuulua samaan ryhmään, joka pyörii pikkupurkkareilla vanhankaupunginlahdella kuhanuistelijoiden tiellä. Sallikan mun nauraa.... - skönäri
tosi skönäri kirjoitti:
Jopa naurattaa tuollaiset skönärit jotka ovat koko ikänsä purjehtineet Saaristomerellä. Niin, ja onhan tuo toinen tosi tietäväinen purjehtija käynyt oikein Ruotsissa asti. Sallikaa mun nauraa!
Miksiköhän edes vaivaudun vastaamaan tähän, mutta tarkennan nyt kuitenkin, että koska olen kotoisin lounaisrannikolta ja puolet suvustani Ahvenanmaalta, on melko luonnollista, että vesillä liikkumiseni PAINOTTUU Saaristomerelle. Naura sinä rauhassa vain siellä sisämaassa.
- Lari
Hienoa purjehtijan valittaa uistelijoista, vaikka itse ovat riesaksi kauppamerenkululle. Joidenkin on vaikea ymmärtää että aina ei ole 150 m laivalla ruveta väistämään 6 m purjevenettä.. Järki käteen, purjehtijat. Ei millään pahalla..
- Purjehdin myös
on myös aivan uskomaton väite. Et kai todellakin usko, että joku purjehtisi törmäyskurssilla 150 metrisen laivan kanssa eikä väistäisi, vaan odottaisi laivan väistävän. Älkää nyt enää jaksako tälläistä p**kaa kirjoittaa. Nämä keskustelupalstan jutu ovat aivan uskomattomia ja joskus tuntuukin siltä, että valtaosa kirjoittajista ei todellisuudessa veneile, ainakaan yli 1 NM päähän kotilaiturista.
- aaa
on väistämisvelvollinen kauppalaivaan nähden..
- JRxxx
Purjehdin myös kirjoitti:

...ja tuomioistuimet ovat niitä sitten käsitelleet. Kuten sitäkin veijaria, joka muinoin seikkaili Airistolla purjelaudalla Ruotsinlaivan tiellä ja selitti oikeudessa, että konealuksen olisi pitänyt väistää purjealusta...
- ...©
aaa kirjoitti:
on väistämisvelvollinen kauppalaivaan nähden..
Aivan, käytännössä ja pykälienkin mukaan purjevene joutuu useimmiten väistämään kauppalaivaa, mutta ei siksi että yksi osapuoli on purjevene tai siksi että toinen osapuoli on kauppalaiva.
Purjevene ei siis aina ole väistämisvelvollinen kauppalaivaan nähden.
Mutta mitäpä näihin provoihin enää vastailemaan... - oho
...© kirjoitti:
Aivan, käytännössä ja pykälienkin mukaan purjevene joutuu useimmiten väistämään kauppalaivaa, mutta ei siksi että yksi osapuoli on purjevene tai siksi että toinen osapuoli on kauppalaiva.
Purjevene ei siis aina ole väistämisvelvollinen kauppalaivaan nähden.
Mutta mitäpä näihin provoihin enää vastailemaan...se väistää kuka pelkää..
- joonas
Jos purjeveneessä pinna palaa niin siitä menee ohjailukyky kun ei ole mistä vääntää
- eliittiveneilijä
Olen sitä mieltä, että AINA pienempi vene väistää suurempaa. Tilanteessa kuin tilanteessa. Varsinkin kun itse on laittanut monikymmenkertaisen määrän rahaa veneilyyn, verrattuna noihin pienveneilijäsatiaisiin! PARAS VÄISTÄÄ, JOS ETTE HALUA UPOTA!!!
- pikku
eliittiveneilijä kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että AINA pienempi vene väistää suurempaa. Tilanteessa kuin tilanteessa. Varsinkin kun itse on laittanut monikymmenkertaisen määrän rahaa veneilyyn, verrattuna noihin pienveneilijäsatiaisiin! PARAS VÄISTÄÄ, JOS ETTE HALUA UPOTA!!!
ja missä päin liikut, että tiedän olla kaukana sinusta. Puhut sitäpaitsi paskaa, ökyilijä.
- Kölin
siimaleikkuriko keulapotkuria tärkeämpi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283