Yllätys

Pariskunta tuli autotallista toimiltaan - tuntematon nukkui olohuoneessa
Julkaistu: 1.1.2013 8:49

Lahtelaispariskunnan vuosi alkoi yhteisöllisesti.
Omakotitalossa asuva pariskunta tuli toimiltaan autotallista aamuviideltä ja löysi miehen nukkumasta olohuoneensa lattialta.

Mies oli heille tuntematon.

Pariskunta saattoi hieman hämmentyä, mutta ei kimmastunut: olivathan he itse jättäneet oven auki. Kyllä siinä kulkumies saattoi helposti päänsä sateensuojaan kallistaa.

On epäilyjä, ettei mies tarkoituksella valinnut väliaikaista majapaikkaansa.

- Mies ei osannut kertoa, miten oli joutunut väärään taloon, mutta erittäin vahva humalatila ei ainakaan ollut vähäisin syy, Lahden poliisi muotoili asian tuoreeltaan tiedotteessaan.

Viranomaiset hälytettiin paikalle, ja nukkuja heräteltiin uniltaan ilmeisen lempeästi. Varsinaisen esitutkinnan aloittamiseen ei ollut aihetta, kun pariskunta ei halunnut miestä rangaistavaksi.

- Poliisi saatteli hänet kotiin, kertoi vanhempi konstaapeli Pertti Kiljunen aamutuimaan puhelimitse Ilta-Sanomille.

Tapaus sattui Ahtialan kaupunginosassa omakotitaloalueella.

- Hyvin rauhallista ja mukavaa seutua on. Itsekin siellä päin


Kuulin täällä Mikkelissäkin näistä paljoista autotallikäynneistä, jotka ovat lapsilta kiellettyjä, tosin moni mukkin siinä perheessä, mutta voiko enää alemmas mennä kuin autotallia käyttää tähän, eikös se ole tehty autoille. Täälläkin autot seisovat paihalla ja kylmä betoni vain.
Ei kyllä tulis mieleenikään.
3225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tää nukkuva äijä oli Sepeteuz : D : D !!!!
Ihan tosi. Varma tieto!

Äänestä

Missä tuossa sanotaan että autotallikäynti oli lapsilta kielletty?
Sulla on hieman vilkas mielikuvitus.

Äänestä
  • Kaikkee se Sepeteuskin kerkee!!! ?
    Eikös sen pitäny olla siinä kuolonkolarissakin jo?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hahhahhaaa kirjoitti:

Pariskunta tuli autotallista toimiltaan - tuntematon nukkui olohuoneessa
Julkaistu: 1.1.2013 8:49

Lahtelaispariskunnan vuosi alkoi yhteisöllisesti.
Omakotitalossa asuva pariskunta tuli toimiltaan autotallista aamuviideltä ja löysi miehen nukkumasta olohuoneensa lattialta.

Mies oli heille tuntematon.

Pariskunta saattoi hieman hämmentyä, mutta ei kimmastunut: olivathan he itse jättäneet oven auki. Kyllä siinä kulkumies saattoi helposti päänsä sateensuojaan kallistaa.

On epäilyjä, ettei mies tarkoituksella valinnut väliaikaista majapaikkaansa.

- Mies ei osannut kertoa, miten oli joutunut väärään taloon, mutta erittäin vahva humalatila ei ainakaan ollut vähäisin syy, Lahden poliisi muotoili asian tuoreeltaan tiedotteessaan.

Viranomaiset hälytettiin paikalle, ja nukkuja heräteltiin uniltaan ilmeisen lempeästi. Varsinaisen esitutkinnan aloittamiseen ei ollut aihetta, kun pariskunta ei halunnut miestä rangaistavaksi.

- Poliisi saatteli hänet kotiin, kertoi vanhempi konstaapeli Pertti Kiljunen aamutuimaan puhelimitse Ilta-Sanomille.

Tapaus sattui Ahtialan kaupunginosassa omakotitaloalueella.

- Hyvin rauhallista ja mukavaa seutua on. Itsekin siellä päin


Kuulin täällä Mikkelissäkin näistä paljoista autotallikäynneistä, jotka ovat lapsilta kiellettyjä, tosin moni mukkin siinä perheessä, mutta voiko enää alemmas mennä kuin autotallia käyttää tähän, eikös se ole tehty autoille. Täälläkin autot seisovat paihalla ja kylmä betoni vain.
Ei kyllä tulis mieleenikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu