Urheiluautoko?
Mielestäni kaukana siitä. Ensinnäkin se on pirun ruma (vrt. kananmunan puolikas), väkisin väännetty. Suorituskyvyltään vain keskinkertainen. Ajo-ominaisuudet ovat 70-luvun itäauto tasoa. Moottorin käyttöominaisuudet surkeat, olematon alavääntö, kerroksia vinguttamalla täytyy ajaa elikkä pirun väsyttävää. Sisustus natisee ja resonoi. Ohjaus vetelee kiihdytyksissä pahasti. Varustelultaan askeettinen. Tehottomat jarrut. Väsyttävä moottorin ääni sekä melkoiset ajomelut, renkaista, tuulen suhinat, yms.
Tällaisen kuvan sain ko. autosta kun kävin koeajamassa sitä Veholla Raisiossa, suurimmaksi osaksi uteliaisuuttani luettuani siitä lukuisia juttuja tällä palstalla.
Mielestäni auto ei ole edes mitenkään halpa ominaisuuksiinsa ja puutteisiinsa verrattuna.
Mieluummin sijoittaisin vaikkapa kolminkertaisen summan johonkin ylemmän luokan autoon, jolloin sillä summalla saisi huomattavasti suorituskykyisemmän, miellyttävämmän sekä näyttävämmän kulkineen.
Ei millään pahalla mutta olin todella pettynyt autoon jolla tuntuu olevan tällä palstalla melkoinen maine.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Päivän parhaat naurut!!! vai että huonot ajo-ominaisuudet? tehottomat jarrut?? Olematon alavääntö??? kuuleppas "Pappa", Type-R kiertää 8300rpm siinä ei vaihdeta vaihdetta 3000:ssa kuten diisseleissä.. Joo, osta vain joku ylemmän luokan auto joka on HUOMATTAVASTI suorituskykyisempi, tuu sitten kertoon minkä ostit... LOL!
joo toi HUOMATTAVASTI on kyllä hassu, ei kyl tota moottorin kokoluokkaa huomattavasti tehokkaampana meinaa löytää ;) itellä 1,6 vtec ja siinäkin 130hp....
kunnon tehokas diiseli aina typerän jättää.
Autossa on todella huono alavääntö. Toinen asia on että kuka pönttö jaksaa kuunnella sitä kun nelos kone parkuu josaain 4500 kierroksen nurkissa moottoritie nopeuksilla. Suorituskyky autolla ei kyllä mikään aivan jumalallinen ole. Kyllähän se 0-100 hyvin kiihtyy , mutta sitten koneesta vaan vääntö loppuu. Ajo-ominaisuuksista sen verran että pienellä syheröisellä asfaltti tiellä autolla on kiva päästellä mutta normaalissa ajossa se on kaikkea muuta kuin kiva.
Jo haluat heiluttaa (vaihde)keppiä joka ylämäessä ja kuunnella moottorin ulinaa onnettoman väännön takia, typer on sinulle juuri oikea vaihtoehto. Kohta kyselet vaihdevälin lyhentäjää.
Sitten kun olet saanut ajokortin, ja ajanut muutaman vuoden, opit arvostamaan alakierroksilla vääntävää ja tasaisen vääntökäyrän omaavaa moottoria.
Anteeksi nämä vaikeat autotekniset termit.
Typessä jos missä ON nimenomaan tasainen vääntökäyrä 2000rpmllä antaa jo 180Nm...
Vau!! kokonaista 180Nm. TODELLA VÄÄNTÄVÄ peli. Heh
ajattele sitä...rrän paino...se vääntö on juuri oikea sille autolle...eiköhan ne japski insinöörit hieman viisaampia ollut auton kehityksessä ku tällä palstalla istuvat ihmiset ...VAI????
Oletko ikinä ajannut kyseistä autoa??? Se EI todellakaan ole MUKAVA auto ajaa
Oikeen 180 Nm ... huh.
Onhan mun 1.6 litrasessakin 240 Nm ja lisää kaipais.
Type R 196 Nm @ 5900rpm
Saab 9-3 265 Nm @ 2500rpm 2.0t
Saab 9-3 300 Nm @ 2500rpm Aero
siis saabeista, ei taida yhdelläkään typellä olla asiaa...
http://ftp.nordictuning.com/src/movies/saab_9-3_viggen_st3 _acc.wmv
http://ftp.nordictuning.com/src/movies/saab_9-3_aero_steg3-tuning.wmv
http://ftp.nordictuning.com/src/movies/9-5aero_sedan_220hp_stage2.wmv
http://ftp.nordictuning.com/src/movies/9-3_2.0t_t7.wmv
http://ftp.nordictuning.com/src/movies/9-5_aero_st3 .wmv
http://huvilinna.mine.nu/viggen/veto2.wmv
Ja lisää löytyy...
Itsekin olen käynyt koeajamassa CTR:rrää (04-malli) ja tässä tuntumat.
Kiva auto mutkaisella asfaltti tiellä. Alusta toimii hienosti ja auto on kaikin puolin mukavaa ajaa. Mutkissakin voi paahtaa melkoista kyytiä, istuimet tukevat hyvin. Samaten kaupungissa kiva pyöritellä kovaa risteyksissä (jos vain tilaa on). Lähti myös liikennevaloista varsin ripeästi. Varmasti hyvä rata-auto. Koeajoauton puna-musta sisusta oli myös mielestäni varsin tyylikäs.
Sitten maantielle. Tiessä hieman uraa ja kaara ei halua mennä suoraan sitten millään, koko ajan hakee. Melutaso aivan liian kova, radion kuuntelusta ei tule mitään. Moottoritiellä kone huutaa korkeilla kierroksilla. Positiivisena puolena hyvä suorituskyky. Mitään erityistä puhdittomuutta edes suurilla vaihteilla en huomannut.
Mitään varusteita autossa ei ole. Kaiken saa ostaa erikseen. Luistonestoa ei saa, mahtaa olla mukavaa talvella.
Kokonaisuutena hyvä auto nopeassa ajossa, normaali ajossa taas huono. Enpä tuolla pidempää matkaa ajaisi. Joku perus 1.6 Corolla tai Almera on paljon parempi normaalissa arkipäivän ajossa kuten myös matka-ajossa.
noin pienessä tilassa.. vitut sä sitä typeä oo ajanu. Eihän ne edes anna niitä koeajolle...
Kas kun kävin koeajamassa jokin aika sitten Type-r Civicin. Ei sen koeajoon saamisessa mitään ihmeellistä ollut. Eivät varmaan anna finninaamaisille amis-pojuille, kuten sinulle, kyseistä laitetta koeajoon.
valitettavasti joka paikkakunnalla ei anneta.. Omanikin ostin ilman koeajoa, tosin 1.6 tuli teesittyä!
"Omanikin ostin ilman koeajoa"!
...pönttö ostaisi auton ilman koeajoa? Parempi kun pistät sen lippiksen päähän ja menet sen "monkeysi" kanssa pikku lenkille selkiyttämään ajatuksiasi!
Koeajon jälkeen pakko todeta: hidas, huonot ajo-ominaisuudet, erityisesti koneesta ei alakierroksilla saa mitään esiin ja kierrosta lyödessä melu on sietämätön. Rumakin vielä. Se siitä.
Kun on ollut pitkään saman autoliikkeen asiakkaana, niin automyyjäthän suorastaan tyrkyttävät ottamaan autojaan viikonlopun ajaksi koeajoon. Ja huomattavasti kallimpiakin autoja kuin ruman näköinen Type R ;)
urheiluauto,
http://www.renault.com/gb/produits/clio_V6.htm
joo...sinne mahtuu hyvin 190cm /90kg kaveri sisälle....ranskan ylpeys..heh ;) vai että URHEILUAUTO...