Auttakaa?

Olen 18-vuotias mies, ja mun elämä on viime aikoina menny päin persettä. Kaikki oli hyvin vielä kun olin yläasteella. Mulla oli jonkin verran kavereita ja sain ihan hyviä numeroita koulussa. Mutta sitten yläasteen jälkeen... En tiennyt yhtään minne hakeutua, ja lopulta päädyin ihan väärään paikkaan, jossa opiskelin noin vuoden. Mutta yhteydet vanhoihin kavereihin katkesi jostain syystä, ja en saanut yhtään uusia kavereita.

No jaa, jaksoin jotenkuten sinnitellä ensimmäisen vuoden. Poissaoloja ei paljoa tullut enkä joutunut mihinkään ongelmiin. Mutta silti, kavereita en saanut yhtään. Toisen opiskeluvuoden alussa poissaoloja alkoi tulla, joka johti siihen että minut potkittiin koulusta pihalle. Ja tämän jälkeen en tiennyt yhtään mitä tehdä.

Nyt olen ollut yli vuoden tekemättä yhtään mitään. Ei töitä, ei koulua. Joka päivän vietän omassa huoneessani tekemättä mitään hyödyllistä. Mulla ei ole perheeni kanssa mitään yhteyksiä vaikka asutaankin saman katon alla. En puhu vanhempieni kanssa melkein ollenkaan, paitsi silloin kun vanhempani haukkuvat minua laiskaksi jne.

Okei, sitten kerron varsinaisesta ongelmasta. Kuten sanoin, oon viettänyt yli vuoden täysin yksin. Tästä minulle on aiheutunut masennus. Ainakin luulen niin. En ole käynyt lääkärissä tai puhumassa kenellekkään tästä, Enkä osaa hakeutua mihinkään. En uskalla soittaa mihinkään terveyskeskukseen, enkä puhua edes vanhemmilleni. Minulla on kokoajan voimaton olo, eikä mikään oikeen kiinnosta.

Haluaisin vain johonkin töihin, ja saada ehkä pari kaveria. Jotain jolla pääsis taas jaloilleen. Mutta en vaan jaksa/pysty tekemään tälle mitään. Toivon usein että olisin kuollut tai jotain sinnepäin.

Mitä mun pitäisi tehdä nyt? Ei ole ketään jolle puhua ja vanhemmille en uskalla koska he vain haukkuvat ja pilkkaavat.

Tämän viestinkin kirjoittaminen on lähes mahdotonta, ja olen yrittänyt jo viikon kerätä rohkeutta lähettää sen.
691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kannattaa ainakin ekaks hankkiutua terkkariin ja puhua jollekin. Varmaan joku mieto masislääkitys joksikin aikaa olisi hyväksi, että jaksaisit herätä elämään. Oot kuitenkin jo noin pitkään kärsiny, niin kannattaa vaan rohkeesti lähteen pyytää apua.

Äänestä

Kuulostaa yhtä toivottomalta kuin minunkin tilanteeni paitsi että itse täytän kohta jo 24. En kyllä itse pidä lääkkeitä hyvänä asiana. Niitäkin on jo tullut kokeiltua ja apua haettua mutta ei ole auttanut. Jotenkin ei enää jaksaisi edes yrittää.

Äänestä

noh nettiin pystyt kirjoittamaan hyvä. Toisinaan auttaa kun voi nimettömänä kirjoitella ajatuksiaan samanhenkisille. Sanoisin, että valitse yksi asia minkä teet ja tee se. Sitten valitset seuraavan. Itse käyn valoisan aikaan kävelyllä, selkiyttää ajatuksia.

Äänestä
  • ja oikeastaan kannattaa olla joku haave tai tavoite. Itselläni sellainen on oma yritys. Vaikka esteitä jatkuvalla syötöllä edessä, koitan vaan jatkaa ja jatkaa sen suunnittelua. Sit olis onnellinen parisuhde jne. tavoitteita.

    Äänestä

Sinä nuori mies! On jo hyvä alku kun sait kirjoitettua nuo tilanteestasi. Monella nuorella käy niin että ei koe valinneensa opiskelupaikkaa ja joskus pitää kokeilla montakin kertaa. Myös kaveripiiriä ei kaikki heti saa. Et ole mikään tyhmä ja epäonnistuja luuseri sittenkään. Jos ala ei ole mieleen niin miksi valmistua tehtävään, mikä ei ole oma juttu.
Olet varmaan ollut toiveikas mutta sitten olet pettynyt ja vanhemmat eivät ymmärrä sinua. He eivät todellakaan tiedä ja ymmärrä asioitesi syitä. Sinun itsetuntosi on nyt nollilla ja ei ihme kun noin kohdellaan. Mitä hallaa oamt vanhemmat voivat ymmärtämyttään aiheuttaa omalle lapselleen.
Onko niin että sinua ei ole lapsenakaan paljon kehuttu ja olet saanut enemmän vain vaatimuksia ja negatiivista palautetta? Kyllähän tuollaiseta helposti masentuu?
Kyllä sinun pitää saada koottia itseäsi, että voit mennä juttelemaan terveyskeksukseen ja pyydä päästä nuorille suunnattuun ammattiapuun. Jospa kerrto asioistasi suoraan työkkärissä. Mysö kesksutelu jonkun vanhemman ymmärtävn aikuisen kanssa auttaa ja antaa lisää rohkeutta alentaen kynnystä eteenpäin. Vaikutat nyt masentuneelta ja tätä elämäntilanne on syynä siihen ja myös yksinäisyyteen.
Ei sinun elämäsi ole yhtään toivoton. Alussa voisi olla hyvä juttu päästä ihmisten pariin työharjoittelu. Kokeile eri paikoissa, minkälainen työ näyttäsi olevan sinun mieleesi. Yritä myös liikkua ja alkaa harrastamaan jotain kodin ulkopuolella.

Äänestä

Aloittaja pääsee armeijaan, missä on uusia kavereita ja tekemistä porukassa, ei huolta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Olen 18-vuotias mies, ja mun elämä on viime aikoina menny päin persettä. Kaikki oli hyvin vielä kun olin yläasteella. Mulla oli jonkin verran kavereita ja sain ihan hyviä numeroita koulussa. Mutta sitten yläasteen jälkeen... En tiennyt yhtään minne hakeutua, ja lopulta päädyin ihan väärään paikkaan, jossa opiskelin noin vuoden. Mutta yhteydet vanhoihin kavereihin katkesi jostain syystä, ja en saanut yhtään uusia kavereita.

No jaa, jaksoin jotenkuten sinnitellä ensimmäisen vuoden. Poissaoloja ei paljoa tullut enkä joutunut mihinkään ongelmiin. Mutta silti, kavereita en saanut yhtään. Toisen opiskeluvuoden alussa poissaoloja alkoi tulla, joka johti siihen että minut potkittiin koulusta pihalle. Ja tämän jälkeen en tiennyt yhtään mitä tehdä.

Nyt olen ollut yli vuoden tekemättä yhtään mitään. Ei töitä, ei koulua. Joka päivän vietän omassa huoneessani tekemättä mitään hyödyllistä. Mulla ei ole perheeni kanssa mitään yhteyksiä vaikka asutaankin saman katon alla. En puhu vanhempieni kanssa melkein ollenkaan, paitsi silloin kun vanhempani haukkuvat minua laiskaksi jne.

Okei, sitten kerron varsinaisesta ongelmasta. Kuten sanoin, oon viettänyt yli vuoden täysin yksin. Tästä minulle on aiheutunut masennus. Ainakin luulen niin. En ole käynyt lääkärissä tai puhumassa kenellekkään tästä, Enkä osaa hakeutua mihinkään. En uskalla soittaa mihinkään terveyskeskukseen, enkä puhua edes vanhemmilleni. Minulla on kokoajan voimaton olo, eikä mikään oikeen kiinnosta.

Haluaisin vain johonkin töihin, ja saada ehkä pari kaveria. Jotain jolla pääsis taas jaloilleen. Mutta en vaan jaksa/pysty tekemään tälle mitään. Toivon usein että olisin kuollut tai jotain sinnepäin.

Mitä mun pitäisi tehdä nyt? Ei ole ketään jolle puhua ja vanhemmille en uskalla koska he vain haukkuvat ja pilkkaavat.

Tämän viestinkin kirjoittaminen on lähes mahdotonta, ja olen yrittänyt jo viikon kerätä rohkeutta lähettää sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu